Avaa navigaatio
Hae
Kirjakauppa
Hae
Kirjaudu sisään palveluihimme
Tietopalvelut
Analysaattori
Kirjakauppa
Suomen Laki
Verkkokirjahylly
Hae
Ratkaisumme
Ratkaisumme
B2B-myynnille
Asiantuntijaorganisaatioille
Finanssisektorille
Palvelumme
Yritystietopalvelut
Kiinteistötietopalvelut
Juridiikan palvelut
Kaikki tuotteet ja palvelut
Kaikki tuotteet
Tietopankki
Datamme
Tietoa meistä
Asiakkaamme
Kirjailijalle
Tunnuslukuopas
Blogi
Ota yhteyttä
Kirjaudu
Kirjakauppa
Kirjoittaja: Juridiikan ja talouden uutisten toimitus
Etusivu
›
Juridiikan ja talouden uutisten toimitus
Suomi saa 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen
Viidelle uuden energiateknologian investoinnille tukea yli 64 miljoonaa euroa
TEM-analyysi: Uusia työpaikkoja syntyi noin 258 000 vuonna 2023
Hankintalain valmistelu etenee
Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
Apulaisoikeuskansleri sai Aalto-yliopiston lisäämään suomen- ja ruotsinkielistä opetusta
Kevään 2023 ylioppilaista 65,5 % jäi koulutuksen ulkopuolelle
Verohallinto: Suomessa 2 000 yrityksellä yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen
Verohallinto: Mikä muuttuu verotuksessa vuonna 2025?
Täysistunnossa käsittelyssä paikallisen sopimisen edistäminen ja työriitojen sovittelun muutokset
Alkoholilain uudistus siirsi myyntiä merkittävästi Alkosta ruokakauppoihin
Suuri valiokunta muodosti kannan energiaverodirektiivin uudistukseen
CBRNE-uhkiin varautumista tehostetaan Suomessa
Pelastustoimen valtakunnallisen tietojärjestelmän kehittäminen käynnistyy
Rajavartiolaitoksen varautumista tukevat toimivaltuudet tarkistetaan
Suomi kahdeksantena EU-maiden tasa-arvovertailussa
Palvelukodin työntekijät tekivät huomattavia määriä töitä – palveluesihenkilölle sakkoja työaikarikkomuksesta
Juha S. Niemelä jatkaa Metsähallituksen toimitusjohtajana
Elintarvikemarkkinalain muutos on vahvistettu, lainsäädäntöhankkeen toinen vaihe käynnistyy
Sivistysvaliokunta puoltaa ammatillista koulutusta ja sen rahoitusta koskevien lainsäädäntöjen uudistamista
Selvitys: Hammaslääketieteen erikoistumiskoulutuksen vastattava väestön palvelutarpeeseen
Talousvaliokunnan mietintö kaupparekisterilain muuttamisesta valmistunut
Oikeuskansleri: Hallituksen esitys sairaalapalveluiden heikentämisestä
Melu ja tärinä yhä ammattitautien kärkeä — yli 60 prosentissa työpaikkoista riskit arvioimatta
YK:n vammaissopimuksen kansallisessa toimintaohjelmassa korostuvat oikeus osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta kannattaa työriitojen sovittelun muutoksia
Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö etsivät sidosryhmien kanssa ratkaisuja kierrätyslannoitteiden muoviongelmaan
Ympäristöministeriön Ahti-ohjelmassa avautuu haku ravinteiden kierrätyksen hankkeille
Peruskorko laskee 2,75 prosenttiin
Arviointineuvosto: Katujengirikollisuuden rangaistuksia koventava lakiehdotus vaatii tarkennuksia
Euroopan tietosuojaneuvosto selventää sääntöjä tietojen antamiseen EU:n ulkopuolisten maiden viranomaisille
Apulaisoikeuskansleri: Taideyliopiston menettely professorin valinnassa
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus vammaispalvelujen poliklinikan riittämättömästä henkilöstöresurssista sekä puutteellisesta työn organisoinnista
Varsinais-Suomen ja Satakunnan hyvinvointialueille huomautus muistutusten käsittelyn viiveistä
Vapaa-ajankalastajille tiettyjen saalislajien ilmoitusvelvollisuus vuoden 2025 alusta lukien
Oikeus tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimiseen laajenee
Eräiden Kelan maksamien etuuksien ikärajat nousevat 16 vuodesta 18 vuoteen
Julkisille hankinnoille valmistellaan ekologisia tavoitteita
Kansainvälinen luontopaneeli kokoontuu hyväksymään raportit ekologisesta kestävyyskriisistä
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti aserikoksia koskevien rangaistusten koventamisesta
Aluehallintovirastot kannattavat perusopetuksen valvontaa
Työttömyysvakuutusmaksut alenevat vuonna 2025
EU:n ja Mercosur-maiden välinen kauppasopimus on kaivattu piristysruiske suomalaiselle teollisuudelle
Hallitus esittää uutta lakia työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä ja muutoksia panostajalakiin
Iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen tasoksi 0,6
Lainsäädännön muutos antaa mahdollisuuden jatkaa peltojen kipsikäsittelyjä vuoden 2030 loppuun
Bernin sopimuksen pysyvä komitea päätti alentaa suden suojelustatusta
Sote-palveluntuottajien ei tarvitse tarkistaa tietojaan maaliskuun 2025 loppuun mennessä
Kiertotalouden green dealiin kuusi uutta sitoutujaa
Metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämisestä alustava sopu
Paikallisen sopimisen edistäminen eduskunnan ensimmäisessä käsittelyssä
Oikeuskansleri: Pääministeri Orpo ei menetellyt lainvastaisesti jättäessään osallistumatta Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen
Ympäristövaliokunta: Rakennuslupaprosessin sujuvoittamista koskevat ehdotukset perusteltuja
Kyberturvallisuusstrategian toimeenpanosuunnitelma on julkaistu – kyberturvallisuus erottamattomaksi osaksi kokonaisturvallisuutta
STM:n selvitys tuo uutta tietoa sote-ammattilaisten kirjaamisen ongelmista ja kehittämiskohteista
STM ohjeistaa hyvinvointialueita elatusavun vahvistamisesta
Tutkimus: Vesienhoidon tavoitteet vaikuttavat vain vähän vesivoiman säätökykyyn
Perustuslakivaliokunnan lausunto työriitalain muuttamisesta valmistunut
Suojaosuuden määrään määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa ja velkajärjestelyssä huomioon otettaviin välttämättömiin elinkustannuksiin korotus vuoden 2025 alussa
Tuloverotilastot 2023: Kotitalousvähennyksen käyttö laski ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen
Talousvaliokunnan mietintö merituulivoimasta talousvyöhykkeellä valmistunut
Selvitys: Yleinen edunvalvonta on ammattitaitoista, mutta asiakkaan kohtaamista ja yhteistyön tapoja tulee kehittää
Puhtaan siirtymän investointien verohyvityksen valmistelu etenee
Hätäkeskuslaitoksen ylijohtajan virkaa haki 12 henkilöä
Hyvinvointialueille 1,5 miljoonaa euroa sote- ja pelastusalan hankkeisiin
Helsingin hallinto-oikeudelta päätös hallitusneuvotteluihin laadittujen aineistojen julkisuudesta
Talousvaliokunnan mietintö fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupasta valmistunut
Uusi Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta on asetettu
Luvatta tehty asbestipurkutyö käsiteltiin hovioikeudessa – yhteisösakko ja rikoshyödyn menettämisseuraamus aleni, päiväsakot pysyivät
Kuudelle hyvinvointialueelle lainanottovaltuutta vuodelle 2025
Talousvaliokunnan mietintö uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteesta valmistunut
Ympäristövaliokunta: Lisää sääntelyä kriittisten aineiden hankkeisiin
Valtio vahvisti sitoutumisensa MAL-sopimuksiin
Suuri valiokunta: CSAM-kompromissiesitystä ei tule hyväksyä tunnistamismääräystä koskevilta osin
Hyvinvointialueet halutaan näkymään uudistetussa saaristolaissa
Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriturvallisuuskomitea kokoontuu joulukuun alussa
Lainsäädännön arviointineuvosto: Ketkä hyötyisivät eniten ASP-järjestelmästä?
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta puoltaa paikallisen sopimisen edistämistä
Kansainvälisen muovisopimuksen neuvottelut siirtyvät jatkoajalle – Busanissa ei saavutettu sopua
Lakivaliokunta kannattaa lähisuhdeväkivallan sovittelun pääsääntöistä kieltämistä
Maanmittauslaitos lakkautti reaaliaikaisen GNSS-datan lähettämisen EPN-verkostoon 1.12.2024
Suomi liittyi useisiin aloitteisiin ja julistuksiin COP29-kokouksessa ilmastotyön vauhdittamiseksi
EU:n neuvostossa keskustelussa direktiivi harjoittelijoiden aseman parantamiseksi
Työryhmä arvioimaan vankimäärän kehitystä ja vankilaverkoston kehittämistä
Markkinaoikeus: Luottoyhtiö Santanderin maksettava 100 000 euroa ja lopetettava luottojen lainvastainen mainonta
Eläinlääkäripalvelun hinta jää usein arvailun varaan – kuluttaja-asiamies laati yrityksille ohjeistuksen
Vähimmäispalkkadirektiivin täytäntöönpano ei edellytä lakimuutoksia Suomessa
Pohjoismaat esittivät julkilausuman tasa-arvon edistämisen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta
Ympäristövaliokunta puoltaa vesienhoidon ympäristötavoitteiden sitovaa säätelyä
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan
Eduskunta hyväksyi muutokset yleisradioveroon ja arvonlisäveroon
Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin valmisteluvaihe jatkuu kesään 2025
Hyvinvointialueiden ja muiden järjestäjätahojen pitää jatkossa ilmoittaa potilas- ja sosiaaliasiavastaavien tiedot Valviralle
Kunniaan liittyvän väkivallan vastaiset toimet etenevät
Hallitus esittää muutoksia yhteistoimintalakiin – tavoitteena keventää pienten yritysten hallinnollista taakkaa
Sosiaaliturvakomitea pohtii tulevaisuuden työttömyys- ja työkykyetuuksia
Valtioneuvosto päätti suojelupoliisin asiakirjojen salassapitoajasta
Ministerit: Pohjoismaiden pitää varautua kaikenlaisiin uhkiin
Arviomuistio viranomaisia koskevista seuraamuksista tietosuojalainsäädännön rikkomisesta on lausuntokierroksella
Suurpetotyöryhmä ehdottaa keinoja kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi
Liisa Huhtala osastopäälliköksi oikeusministeriöön
Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon maksut laskevat hieman ensi vuonna
Selvitys: Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman toimilla voidaan edistää myös ennallistamisasetuksen metsiä koskevia tavoitteita
Valtakunnallinen saaristo-ohjelma 2024–2027 näkee Suomen saaristoalueet kansallisena rikkautena
Ympäristövaliokunta puoltaa kuntien jätehuoltovastuun rajaamista
Seinäjoen kaupunki toimi hankintalain vastaisesti metsänhoitopalveluiden suorahankinnassa
Lainvalmistelun kuulemisopas lausunnoille
Kasvuyrittäjyyden ohjelma lausuntokierrokselle
Parveke-elementti putosi työntekijän jalalle – sakkoja työmaan päätoteuttajalle ja urakoitsijalle
Ministeri Purra: Suomi vältti EU:n alijäämämenettelyn – keväällä selviää, tarvitaanko lisäsopeutuksia
Ulkoministeriön selvitys: venäläisten suhtautuminen Suomeen ristiriitaista, asenteissa ei edellisvuoteen verrattuna suuria muutoksia
Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen naisten sukuelinten silpomisen rangaistavuudesta
Apulaisoikeuskansleri: Viivästyksiä käräjänotaarien käsiteltävänä olleissa rikosasioissa
Turvapaikkaprosessin tehostamiseen liittyvät lakimuutokset lausunnoille
Luonnonmarjanpoiminnan valvonta: poiminnan järjestämisen tavat olivat aiempaa moninaisemmat
Markkinaoikeudelta kielto Verisuren kolmen kuukauden irtisanomisehdolle
Joka kuudes Verohallinnon valvoma holding-yhtiö arvostaa osakkeen arvon liian korkeaksi osakevaihdossa
STM myönsi Kestävän kasvun ohjelman valtionavustuksia mielenterveyden ja työkyvyn tukemiseen ja hoitoonpääsyn seurantaan
Luonnos nikotiinipusseja koskevasta hallituksen esityksestä lausunnoille
Työttömiä työnhakijoita lokakuussa 285 200
YK:n ilmastokokouksessa sopu rahoitustavoitteesta
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja luottolaitoksen valmiussuunnittelua koskevasta asetuksesta
Lausuntokierros käynnistyy: Suojelutyö työtaistelutilanteessa turvattaisiin lailla
Sisäministeriö käynnistää uudestaan pakolaiskiintiön valmistelun
Kansainvälinen suojelu muutetaan väliaikaiseksi – turvallisuus huomioidaan entistä paremmin
Suomi allekirjoitti julkilausuman merikaapeleiden turvallisuudesta yhdessä muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa
Seurantahanke teledirektiivin täytäntöönpanon vaikutusten arvioimiseksi käynnistyy
Tulevaisuusselonteon valmistelu etenee – 1. osan strateginen toimintaympäristöanalyysi tunnistaa 26 Suomen tulevaisuuteen vaikuttavaa muutostekijää
Selvitys yhdistelmävakuutusmallista on valmistunut
Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen lisärahoitusta
Kela-luottokokeilu pienituloisille helpottamaan lääkekorvausten vuosiomavastuun maksamista
Pohjoismaat allekirjoittivat sotilaallisen liikkuvuuden kehittämistä koskevan aiesopimuksen
Kansainvälisen muovisopimuksen neuvotteluihin haetaan ratkaisua 25.11.–1.12. Busanissa
Arviointineuvosto yhden luukun asioinnista ympäristöasioissa: vaikutuksia luvanhakijoihin tarkennettava
Kriittisten raaka-aineiden hankkeiden lupamenettelyitä sujuvoitetaan – hallituksen esitys yhteyspisteviranomaisesta eduskuntaan
Kuntien ja alueiden ilmastotyötä tuettiin noin 160 hankkeella ympäri Suomen
Hallitus haluaa parantaa vaali- ja puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä ja lisätä nuorten osallistumismahdollisuuksia
Digiraati helpottaa lasten ja nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
Finnveran kokonaisuudistuksen lakiluonnos lausuntokierrokselle
Tuulia Hakola-Uusitalo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi
Oikeusasiamies kiirehtii asianomistajien aseman parantamista ns. Vastaamo-asian perusteella
Rakennusten vesilaitteistoja koskevilla velvoitteilla ehkäistään legionellabakteerin aiheuttamia sairastumisia
Hallituksen esitys kotoutumisen säästöistä eduskuntaan
Hallitus esittää muutoksia kaupparekisterilakiin
ASP- ja valtiontakauslainsäädännön jatkovalmistelun linjaukset on tehty
KKV esittää Rovaniemen kaupungille 40 000 euron seuraamusmaksua lainvastaisesta matkailupalveluiden suorahankinnasta
Apulaisoikeuskansleri: Kansalaisuushakemusten käsittelyn viipyminen
Uusia sanastoja liikenneinfrastruktuurista ja teknisistä verkoista otettu käyttöön – myös tietomalli sitovasta tonttijaosta vahvistettu
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja muutoksista jätelakiin ja ympäristönsuojelulakiin
Vientivalvontalainsäädäntöä uudistetaan
Kyberkestävyyssäädös asettaa vähimmäisvaatimukset internetiin kytkettäville tuotteille
Ministeri Juuson ja Saamelaiskäräjien pyöreän pöydän teemana saamenkieliset palvelut hyvinvointialueilla
Työelämän kehittämisen strategiatyö käynnistyy: Nuoret toivovat inhimillistä työelämää
Tiedänkö tarpeeksi? Toiminko oikein? Tunnista ammattilaisen luotettavat tietolähteet
Hallitus käynnistää Omalääkäri-ohjelman
Selvitys: Kotisairaalatoiminnan nykytila, vaikuttavuus ja mittaaminen
Apulaisoikeuskansleri: Asiakirjan aiheeton salassapitomerkintä
Työmarkkinaennuste: Työllisyys kääntyy kasvuun vuoden 2025 aikana
Kiista Satakunnan hyvinvointialueen pelastustoimen kiireellisten tehtävien hoitoa koskeneesta epäkohdasta saatu päätökseen
Aluehallintovirasto valvoo hoitotakuun toteutumista
Rekisteröityjä uusia yrityksiä oli 13 252 heinä–syyskuussa 2024
Valtiovarainministeriön asettama työryhmä arvioi ja tuottaa ohjeistusta useilla eri hallinnon tasoilla luottamushenkilönä toimimisesta
Valtiovarainvaliokunnan mietintö yleisradioverosta annetun lain ja arvonlisäverolain muuttamisesta valmistui
Pyöreän pöydän keskustelussa sosiaali- ja terveyspalvelujen yksikkökustannukset
Puolustusministeriö avasi uuden sähköisen asiointipalvelun EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten tahojen kiinteistön ostolupiin
Avoimia työpaikkoja vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä vähemmän kuin vuosi sitten
Kuluttaja-asiamies puuttui Ropon perintään – Perintäkirjeet lähtivät liian tiuhaan, maksuaika oli liian lyhyt
Väestön varautumista häiriöihin ja kriiseihin ohjeistetaan uudella oppaalla
Keski-Suomen hyvinvointialueen tulee korjata sosiaalihuollon päätöksenteko- ja palveluprosessit asiakkaan edun ja lain mukaisiksi
Tuuli- ja aurinkovoimaloiden tuomat kiinteistöverotuotot eivät jakaudu tasaisesti
Lokakuussa 2024 pantiin vireille 339 konkurssia
Eduskunta hyväksyi vuoden 2025 tuloveroasteikon ja työttömyysvakuutusmaksut
Liikenne- ja viestintävaliokunta hyväksyy väylämaksujen nostamisen
Apulaisoikeuskansleri: Metsästyslain sanamuoto on tulkinnanvarainen
Vapaaehtoisen eläkesäästämisen verotuen poistamista koskeva esitysluonnos lausuntokierrokselle
Postille seuraamusmaksu OmaPosti-palvelun tietosuojapuutteista
Oikeusasiamies kehottaa poliisia arvioimaan ja kehittämään toimintatapojaan mielenosoituksiin liittyen
Valtioneuvosto päätti HUS-yhtymän lainanottovaltuuden muuttamisesta
Riku Huttunen jatkaa energiaosaston osastopäällikkönä
Vero-osaston osastopäälliköksi viisi hakijaa
Maankäyttö ja luontopohjaiset ratkaisut esillä useissa Bakun COP29-ilmastokokouksen neuvotteluissa
Ympäristövaliokunta: Uusi merituulivoimalaki tärkeä puhtaan kasvun edistämiseksi
Apulaisoikeuskansleri: Lintujen suojeluohjeiden noudattaminen pesimäaikaan
Maa- ja metsätalousvaliokunta kannattaa elintarvikemarkkinalain muuttamista
Eduskunta hyväksyi muutoksen ulkomaalaislakiin
Ympäristövaliokunta kannattaa kuntien ilmastosuunnitelman laatimisvelvoitteen kumoamista
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyä vauhdittavasta lainsäädännöstä
Valtioneuvoston kestävän kehityksen selonteko eduskunnan käsittelyyn
Hallitukselta esitys Valtion tukeman asuntorakentamisen keskusta koskevasta laista
Pankin korvattava huijatulle asiakkaalleen lähes 44 000 euroa korkoineen
Hallituksen esityksellä sujuvoitetaan eläinsuojien biokaasulaitosten sääntelyä ja kielletään lumen kaataminen mereen
Verovapaat matkakustannusten korvaukset vuonna 2025
Ympäristöministeriö antoi asetuksen asuin-, majoitus- ja työtiloista
Suomen painopisteet puheenjohtajakaudelle 2025 esillä Pohjoismaiden ympäristöministerien kokouksessa
Euroopan parlamentti puoltaa metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämistä vuodella
Lausuntokierros Pohjoisen Suomen ohjelmaluonnoksesta alkaa
Suomi lähettää asiantuntijoita Kansainväliseen rikostuomioistuimeen
Energiateollisuus ja kuluttaja-asiamies: Sähkösopimuksiin uudet vakiosopimusehdot
Peruskoulun 9. luokan päättäneistä toisen asteen koulutuksissa jatkoi 93 % vuonna 2023
Lakivaliokunta kannattaa naisen sukuelinten silpomista koskevien rangaistussäännösten lisäämistä rikoslakiin
Arviointineuvosto: Aluehallintouudistuksen riskien arviointi on puutteellista
Lakivaliokunta kannattaa etäyhteyksien käyttömahdollisuuksien edistämistä oikeudenkäynneissä
Vuoden 2025 luontoisetuarvot on vahvistettu
Aluehallintovirasto: Yhteisöllinen opiskeluhuolto kaipaa yhä terävöittämistä
Verotulojen kehitys: Verohallinto keräsi tammi–lokakuussa 2024 veroja yhteensä 68 252 miljoonaa euroa
Työryhmä valmistelemaan välimiesmenettelylain uudistusta
Valtiovarainvaliokunnan mietintö arvonlisäverolain muuttamisesta valmistui
Käteisen kuljettamiseen rajojen yli liittyy korkea rahanpesun riski Pohjoismaissa
Ilmailun turvallisuutta parantava hallituksen esitys lausunnoille
Kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelu käynnistyy
YK:n ilmastokokouksessa sopu kansainvälisten markkinamekanismien standardeista
Lausuntokierros Itäisen Suomen ohjelmaluonnoksesta alkaa
Suomen valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden inventointi on päivitetty
Tervetuloa Verkkokirjahyllyn ja Suomen laki -hakupalvelun käyttökoulutukseen
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom valvoo jatkossa digitaalisten tuotteiden ja palveluiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta
Sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluiden määrä kasvussa Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valvoo työvoimapalveluiden järjestämistä työllisyysalueilla
Työntekijä putosi työtelineeltä – sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Ilves- ja susiasetukset lausuntokierroksille – poikkeuslupiin esitetään samat enimmäismäärät kuin viime vuonna
Valtiovarainvaliokunnan mietintö vuoden 2025 tuloveroperusteista valmistui
Suomikaan ei ole turvassa kuivuudelta: uudet suuntaviivat luovat riskienhallinnan perustaa
Ministeri Mykkäsen ja ministeri Essayahin pyöreä pöytä vauhditti Saaristomeri-työtä
Julkisten hankintojen sopimusehdot uudistuvat – tavoitteena kilpailun lisääminen
Työeläkevakuutusmaksut vuodelle 2025 on vahvistettu
Sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa ikäihmisten hoivan henkilöstömitoituksen keventämistä
Eduskunta hyväksyi pakkoavioliiton rangaistavuuden selkeyttämisen rikoslaissa
Tutkimus: Ohjauskeinoja liikenteen automaatioon ja palveluistumiseen
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kansalaisuushakemuksen käsittelyn viipyminen
Lääkehoidon tiedonhallintaa uudistetaan
Tasavallan presidentti ei vahvistanut tupakkalain muutosta
Valtionavustushaku biopankkien, kansallisen neurokeskuksen ja kansallisen syöpäkeskuksen toimintoihin
Ministeriö on päivittänyt sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä koskevat oppaat vastaamaan uusia säädöksiä
Verkkokauppa-alusta Temu tarkkaan syyniin EU:ssa – rikkeitä selvitetään kahdessa eri tutkinnassa
TYÖ2030-ohjelma palkittiin Hyvä työ! -palkinnolla
Sisäministeriö julkaisee selvityksen pakolaiskiintiön valmistelusta
Lausuntokierroksella: Tiedot taloyhtiölainojen osakaskohtaisista lainaosuuksista positiiviseen luottotietorekisteriin
Työryhmä valmistelemaan hallintotuomioistuinten kokoonpanosääntelyn tarkistamista
Työeläkkeiden elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2025
Kela-taksien enimmäishintoja koskevaa sääntelyä jatketaan
Soteri-rekisteriä koskeva laki eduskunnan käsittelyyn
Pohjois-Karjalan ympäristöterveyden organisointi poikkeuksellista – ainoa hyvinvointialueella toimiva ympäristöterveyden valvontayksikkö koko Suomessa
Oikaisu: KTI Laskutus Oy:lle 12 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä
Missä määrin opiskeluhuollon palveluja voidaan tuottaa etäpalveluina – etätyön soveltuvuuden pohdinta tärkeää
Hallitus esittää aluevalvontalakiin muutoksia joustavoittamaan Nato-yhteistyötä
Hallituksen esitys: Henkilöiden yleisradioveroa kevennetään ja yleisradiotoiminnan arvonlisäverokantaa korotetaan
Toisessa jäsenvaltiossa määrätty liiketoimintakielto voi vaikuttaa liiketoimintakiellon määräämiseen Suomessa
Kaksi uusiutuvan sähkön tuotantotukea koskevaa muutosesitystä lausuntokierrokselle
Eduskunnan kirjaston tietopaketti seuraa pakoterikosdirektiivin täytäntöönpanoa
Apulaisoikeuskansleri: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden täytäntöönpanossa huomattavia viiveitä
Ympäristönsuojelumenot jatkoivat kasvuaan vuonna 2022
Mahdollisuuksia toimia tilapäisenä sosiaalityöntekijänä laajennetaan – sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa hallituksen esitystä
Eduskunta hyväksyi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muutokset
Vuodelta 2023 kertyi 43,8 miljardia euroa tuloveroja
Ulkomaalaislain muuttaminen ensimmäisessä käsittelyssä
Eduskunta kävi lähetekeskustelun Ylen indeksikorotuksista
Hallintovaliokunnan lausunto CSAM-asetusta koskevista neuvotteluista on valmistunut
Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen on tarkoitus aloittaa maaliskuussa 2025
Selvitys: Eläinlääkärialan ketjuuntuminen nostanut hintoja – KKV ei voi puuttua kehitykseen ilman otto-oikeutta
Aluehallintoviraston pelastustoimen asiantuntija-arvio tuo esiin puutteet ja kehitystarpeet
Oikeusasiamies arvostelee laivalla säilöönotettujen naisten riisuttamista
Viat hitsausrobotin ohjaimessa johtivat työntekijän käden puristumiseen – yhtiölle 25 000 euron yhteisösakko
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa lokakuussa ilmestyneet uutuudet
KHO: Laaja joukko toisiinsa liittyviä purkuhakemuksia katsottiin aiheettomiksi
93 prosenttia suomalaisista: Veronmaksu on tärkeä kansalaisvelvollisuus
Apulaisoikeuskansleri: Kunnan menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä
Bakun ilmastokokouksen keskiössä uusi rahoitustavoite – myös energiasiirtymään tarvitaan vauhtia
Kuluttaja-asiamies puuttui Ruutu+ -suoratoistopalvelun irtisanomisen vaikeuteen
Sanoma sitoutui kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta muuttamaan lehtisopimusten irtisanomisehtoja ja selkeyttämään irtisanomisohjeita
KKV aloitti tilastotietojen julkaisun yrityskauppojen ilmoitusmääristä ja käsittelyajoista
EU-arviointi selvittää pullonkauloja tutkimusorganisaatioiden ja yksityisen sektorin välisessä TKI-yhteistyössä
Hiilestä kiinni -seminaarissa koottiin keinoja ilmastotoimia koskevan tiedon vaikuttavuuden vahvistamiseen myös tulevaisuudessa
YK:n luontokokouksessa sopu geenivararahastosta, muut isot kysymykset jäivät ratkaisematta
Rahapelijärjestelmäuudistus etenee – myös totopelit kilpailtuun lisenssimarkkinaan
Tuomioistuinvirasto esittää kolmen käräjäoikeuden istuntopaikan lakkauttamista
Eläkesäätiöiden ja eläkekassojen toiminnan ulkoistamisesta pyydetään lausuntoja
Käräjäoikeus tuomitsi työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehen marja-alan rikosoikeudenkäynnissä
Lausuntokierros itäisen Suomen tuulivoimarakentamisesta alkaa
Fossiilittoman sähkön tuotannon osuus nousi 94 %:iin vuonna 2023
Sääntelyn vaikutukset omaan työhön hahmottuvat juridiikan ajankohtaistiedon palvelun avulla
Ympäristöministeriö aloittaa Aran lakkauttamista ja sen tehtävien ympäristöministeriöön siirtämistä koskevat yhteistoimintaneuvottelut
Suomeen 21,07 miljoonaa euroa EU-rahoitusta viestintähankkeille
Lindströmin selvitys: Työuria on mahdollista pidentää työaikajoustoilla, urasuunnittelulla ja työssä oppimista sekä viranomaisrekistereitä hyödyntämällä
Kuluttaja-asiamies muistuttaa rakennuttajia ja kiinteistönvälittäjiä vakuuteen liittyvistä velvoitteista
Markkinaoikeus määräsi Valiolle 600 000 euron seuraamusmaksun Heinon Tukku -yrityskaupan hyväksymiseksi asetetun ehdon rikkomisesta
Kansainvälinen merenkulkujärjestö auditoi Suomen merenkulun hallintoa
Apulaisoikeuskansleri: HUS-yhtymän asiakas- ja potilastietojärjestelmän ajantasaisuus alaikäisten tietojen näkymisessä huoltajille
Kansallinen mineraalistrategia lausuntokierrokselle
Yhteenveto 14 toimialan vähähiilisyystiekarttojen päivityksistä valmistunut
Hallitus edistää viranomaisten tiedonvaihtoa – koordinaatioryhmä tukemaan rikoksentorjunnan lainsäädäntöhankkeita
Ehdotus ympäristölupamääräysten tarkistamisesta lausuntokierrokselle
Sosiaalialan osaamiskeskukset keskitetään viidelle yhteistoiminta-alueelle
Hallitus ehdottaa muutoksia toimeentulotuen tarpeellisen suuruisten asumismenojen määrästä annettuun asetukseen
Vammaisten henkilöiden matkustaminen EU:ssa helpottuu
Minimiverotuksen tietojenvaihtoa koskeva direktiiviehdotus lausuntokierrokselle
Käännyttämiseen ja karkottamiseen liittyvää sääntelyä kehitetään
Selvitys: Suomen terveydensuojelulakia tulee uudistaa rohkeasti
Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan tehostaminen jatkuu
Tutkimus: Puolet yhden huoltajan perheistä saa asumistukea ja joka kymmenes lapsi kuuluu toimeentulotukea saavaan perheeseen
Työryhmä arvioi RED III -direktiivin biomassan kestävyysvaatimuksia
KKV selvittää tarkemmin Nordean ja OP:n Siirto-yhteisyrityksen toiminnan laajentamista
Ulosottolaitoksessa vireillä turvaamistoimiasia Venäjän federaation omaisuuteen
Verokortti tulee ensi vuonna voimaan jo tammikuussa − tulorajan seuraaminen helpottuu
28 haki Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimitusjohtajaksi
Kaksikäyttötuotteiden kansallinen yleislupa helpottamaan vientiä sekä uusi ohje yrityksille
Kohti tehokkaampaa alueellista varautumista
Markkinaoikeus hylkäsi kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimukset kahden yhtiön sähkön hinnankorotuksista
Kuluttaja-asiamies: Oomin Vaihtoturva-lisäpalvelun sopimusehdot olivat kuluttajalle kohtuuttomat
Työryhmä asetettu selvittämään erityisvaltuutettujen tehtävien kehittämistä sekä yhdistämistä
Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu vuodelle 2025 – työeläkkeet nousevat 1,3 prosenttia
Ympäristövahinkomaksujen kerääminen alkaa 1.1.2025
EU:n tekoälyasetuksen toimeenpanon lainsäädäntö lausuntokierrokselle
Osakehuoneiston kirjaamisen viivästymisestä määrättävä seuraamusmaksu kohtuullistuu
Valtion aluehallinnon uudistus etenee valmistelussa seuraavaan vaiheeseen
Vapaaehtoisille luonnonarvomarkkinoille luotu raamit – seuraavaksi vauhditetaan markkinoiden kehittymistä
Täysistunnossa käsiteltiin nimisuojalainsäädännön muutoksia
Maa- ja metsätalousvaliokunta kannattaa erävalvontalain muuttamista
Lähetekeskustelussa ulkomaalaislain muuttaminen
Arviointineuvosto: Aserikoksia koskevan esityksen vaikutusarvioinnissa puutteita
Siviilikäyttöön tarkoitettujen ampumatarvikkeiden vienti luvanvaraiseksi
Asetuksella täsmennetään väestönsuojeluun varautumisen yhteistyötä hyvinvointialueilla
Valtioneuvostolta päätös huoltovarmuuden tavoitteista muuttuneessa turvallisuusympäristössä
Politiikkakatsaus alueellisesta eriytymisestä ja kotoutumisesta julkaistu
Muovin kiertotalouden palkinto Suomen ympäristökeskuksen meriroskatutkijoille
Rajavesistösopimuksen kokouksessa huomio ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumista tehostavissa toimissa – Suomen esimerkit esillä
Ohje huumausainetestauksesta työelämässä päivitetty
Lakivaliokunta kannattaa avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämistä rikoslaissa
Vakuutusmeklarien vastuuvakuutuksen vähimmäiseuromäärät on tarkistettu
Sote-alan yhdistysten ja säätiöiden avustusten takaisinperintä siirtyy STEA:n tehtäväksi
Hallitus esittää muutoksia liikenteen palveluista annetun lain tietosääntelyyn
Suomi tavoittelee jatkokautta Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n neuvostossa
Arviointineuvosto yhteistoimintalain muuttamisesta: Millaisiin työntekijöihin vaikutukset kohdistuisivat?
Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunto: Suomen ei tule hyväksyä tunnistamismääräystä koskevaa kompromissiehdotusta
Tutkimus: Suomen työmarkkinat yhä voimakkaasti jakautuneet sukupuolen mukaan – palkkaero suurinta johtotasolla
Neljälle suomalaiselle puhtaiden ratkaisujen hankkeelle yhteensä noin 260 miljoonaa euroa rahoitusta EU:n innovaatiorahastosta
Kuulumisia saaristolain uudistamisen työryhmältä
Kansallinen NPO-sektorin arvio korostaa riskiperusteista lähestymistapaa
Kemikaalista syttyi tulipalo suksivoidetehtaalla – hovioikeus antoi tuomiot työturvallisuusrikoksesta
Lakihankkeen taustaselvitys arvioi ehdotuksia tehostaa sähkön siirtoverkkojen rakentamista yhteiskunnan sähköistyessä voimakkaasti
Rakennusvalvonnan uudistusta työstetään kaikille avoimessa verkkoaivoriihessä
YK:n luontokokouksessa edistetään luonnon monimuotoisuuden tavoitteiden toimeenpanoa eri sektoreille
Valtiovarainministeriö käynnistää säännöllisen meno- ja rakennekartoitusprosessin
Polttoturpeelle ei lisäveroa vuodelle 2025
Ympäristöterveydenhuollon, terveydensuojelun ja tupakan valtakunnalliset valvontaohjelmat vuosille 2025–2028 on julkaistu
Lopettaneiden yritysten määrä kasvoi 12 % vuonna 2023
Ahvenanmaa-työryhmältä ratkaisuvaihtoehtoja itsehallintolain avoimiin kysymyksiin
Kuntien valtionosuusuudistus siirtyy
Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa vankiloiden lisärahoitusta ampuma-aserikosten rangaistusten kiristämisen vuoksi
Työsuojeluviranomaisen määräämä laiminlyöntimaksu pysyi hallinto-oikeudessa – työntekijöitä lähettävä virolainen yritys vetosi tietämättömyyteen
Työttömiä työnhakijoita syyskuussa 279 700
Arviointi: Elinikäisen ohjauksen saatavuus ja laatu pääosin hyviä
Neuvosto päätti Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2025, silakkakannat vahvistumassa ja kiintiöt nousussa
Helsingin satamien vesiturvallisuutta valvottiin viranomaisten yhteistyönä – Legionella-bakteerin riskien hallinta erityistarkastelussa
Eduskunnan kanta Itämeren kalastuskiintiöistä vuodelle 2025 hyväksyttiin
Voimalinjaan osunut nostopuomi aiheutti työntekijälle hengenvaaralliset vammat – syytteet sekä työturvallisuusrikoksesta että vammantuottamuksesta hylättiin
Uusi verkkosivu ohjeistaa Soterin sote-palveluiden rekisteröinneissä
KKV selvitti yritysten näkemyksiä kilpailulaista: kartellikielto tunnetaan, leniency-järjestelmä monille vieras
Työryhmä selvittää, miten pankkipalvelujen saatavuutta voitaisiin parantaa
Metsäneuvosto keskusteli tulevan komission työohjelmasta, tiestön kunnosta ja alueellisten metsäohjelmien valmistelusta
Suomi informoi Itämeren suojelukomissiota tilanteesta Saaristomeren alueen maatalouskuormituksen poistamiseksi pahimpien kuormittajien listalta
Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi Pasi Kumpula
Verkkokauppa ei voi luistaa perusvelvoitteistaan sopimusehdoilla – kuluttaja-asiamies puuttui Adlibriksen ehtoihin ja markkinointiin
Tietoa alue- ja kuntavaaleista oikeusministeriön vaalit.fi-sivustolta
Elinvoimakeskusten valmistelu etenee
Alkoholilain muutos ja terveydenhuoltolain muutos lähetekeskustelussa
Oikeuskansleri: Ruokaviraston maksullisten suoritteiden kustannusvastaavuus
Vuoden 2024 kolmannella vuosineljänneksellä pantiin vireille 107 yrityssaneerausta
Syyskuussa 2024 pantiin vireille 274 konkurssia
Elinvoimakeskusten valmistelu etenee
Euroopan tietosuojaneuvosto selkeytti vaatimuksia henkilötietojen käsittelijöiden käytössä ja lausui rajat ylittäviä asioita koskevasta asetusehdotuksesta
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja Valtion tukeman asuntorakentamisen keskusta koskevasta lainsäädännöstä
Uusia huumausaineita ja psykoaktiivisia aineita otettiin valvontaan
Hallitus esittää muutoksia merenkulun ympäristönsuojelulakiin
Hallituksen esitys kolmen/kuuden kuukauden työttömyyssäännöstä eduskuntaan
Koulumatkatuki rajataan maksuttomaan koulutukseen oikeutetuille opiskelijoille
Arviointineuvosto sähkömarkkinalain muutoksesta: esityksen keskeisiä vaikutuksia tulee selkeyttää
Työryhmä vahvistamaan julkiseen keskusteluun osallistuvien suojelua
Hallituksen esitys: Lainmuutokset tehostavat tietojenvaihtoa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä
Tilapäisen suojelun lainsäädäntöä uudistetaan
Valtioneuvosto päätti lisäpanostuksista itäiseen Suomeen
Puhtaan energian ratkaisuja edistäville 13 hankkeelle yhteensä 72,6 miljoonaa euroa investointitukea
Viranomaisten sähköistä tiedonsaantia tilitapahtumatiedoista sujuvoittava esitys lausuntokierrokselle
Kuluttaja-asiamies puuttui huonekalu- ja urheiluvälineliikkeiden harhaanjohtavaan alehintojen ilmoittamiseen verkossa
KKV: Vantaan kaupunki toimi hankintalain vastaisesti lasten iltapäivätoiminnan palveluntarjoajan valinnassa
KKO tuomitsi kahden luottoyhtiön järjestelyt luoton todellisten kustannusten peittelemisestä
Arviointineuvosto vaalirahoituslaista: vaikutuksia vaaliehdokkaisiin ja rahoittajiin on arvioitava
Suomi valmistautuu EU:n yhteisen maahanmuuttosopimuksen soveltamiseen
Oikeuskansleri: Julkisten asiakirjojen jaksotettu julkaiseminen valtioneuvoston verkkosivuilla
Hallitus vastaa opposition tekemään välikysymykseen palkka-tasa-arvosta tiistaina
Eduskunnan kirjaston tietopaketti kertoo sähköpotkulautojen ja muun mikroliikkumisen sääntelytarpeesta
Tutkimus: Oleskeluluvalla Suomeen tulevien toimeentuloedellytyksen kehittämisvaihtoehdot ja niiden vaikutukset
Hallitus käsitteli Suomen saamia ihmisoikeussuosituksia
Demokratiaa ja osallistumista vahvistetaan – demokratiaohjelma lausunnoille
Suuri valiokunta ja ministerit keskustelivat pakotteiden toimeenpanosta ja energiapolitiikasta kilpailukykytekijänä
Luonnon monimuotoisuutta tukevilla alueilla kohti maailmanlaajuista 30 %:n suojelutavoitetta
Uusi tekijänoikeusneuvosto asetettu
Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilulla ja rahoitusuudistuksella parempaa vaikuttavuutta ja työllisyyttä
Opiskelijat palautetaan opintotuen asumislisän piiriin
Suurpetotyöryhmän toimikautta pidennettiin marraskuun loppuun
Vesihuoltolain uudistuksella estetään vesihuoltolaitosten yksityistäminen
KHO piti ennallaan markkinaoikeuden Maskun Kalustetalolle määräämän 300 000 euron seuraamusmaksun
Metsähallituksen toimitusjohtajaksi haki 13 henkilöä
Eduskunnassa lähetekeskustelut merituulivoimasta sekä ilmastolain muuttamisesta
Lääkärinlausunto ajokorttia varten olisi jatkossa hankittava pääsääntöisesti yksityisiltä palveluntarjoajilta
Hallitus esittää laissa säädettäväksi työpaikkaonnettomuuksien tutkinnasta
Sosiaaliturvakomitea aloittanut loppumietinnön työstämisen – työ jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka
Hallitus esittää alkoholijuomien kotiinkuljetuksen ja verkkokaupan sallimista
Hallitus vahvistaa korkeimman oikeuden ennakkopäätösroolia
Selvityshenkilö esittää keinoja syntyvyyden laskun pysäyttämiseksi
CSAM-asetusehdotuksen tavoitteena on torjua erittäin vakavaa lapsiin kohdistuvaa rikollisuutta
Suuri valiokunta keskusteli lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjunnan säännöistä
Eduskunta hyväksyi nikotiinipussien lisäämisen tupakkalain piiriin
Lähetekeskustelussa mm. esitys työriitojen sovittelusta
Opas luonnonvaraisten eläinten hoitoon julkaistu
Metsähallituksen omistajapolitiikkaa on linjattu – uusia tavoitteita uusiutuvan energian edistämiseen, virtavesien kunnostukseen ja tuloutukseen
Oikeuslaitostyöryhmän toimenpide-ehdotukset lausuntokierroksella
Sakkomenettelyä yksinkertaistetaan
Hallitus uudistaa Kela-korvauksia
Liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistus käyntiin
Lähetekeskustelu ulkomaalaislain muuttamisesta
Terveydenhuoltoon uusia kyberturvallisuusvelvoitteita
Tutkijoilta suosituksia työuupumuksen hallintaan
Velkajärjestelyhakemusten määrä väheni tammi–syyskuussa 2024 edellisvuodesta 1,4 %
Itärajan esteaitaan liittyvää korvausmenettelyä tehostetaan
Sidosryhmätilaisuus Lupa- ja valvontaviraston valmistelusta 29.10.2024
Päivätoimintakeskus ei ole tarkoitettu oppivelvollisten opiskelijoiden oppivelvollisuuden suorittamispaikaksi
Adoptiolautakunta seuraa kansainvälisen adoptiopalvelukentän muutoksia
Työryhmä selvittämään erityisvaltuutettujen tehtävien kehittämistä sekä yhdistämistä
Koordinaatioryhmä vahvistamaan merituulivoiman edistämisen kansallista yhteistyötä
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio perheenyhdistämistä koskevassa asiassa
Hyvinvointialueiden aloitepalvelun ensimmäinen pilottiversio julki
Turvallisuusviranomaiset suoriutuivat ansiokkaasti kansallisessa kyberharjoituksessa
IMO:ssa askel kohti maailmanlaajuisia keinoja alusliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi
Apulaisoikeuskansleri: Tuomion täydentäminen jälkikäteen
Kotimaisten luonnonvarojen otto väheni vuonna 2023
Nettonollateollisuuden hankkeille ehdotetaan etusijaa lupakäsittelyssä
Uusi Ympäristönsuojelun sanasto edistää tiedon yhteentoimivuutta
Lausunnolle muutosluonnos asetukseen Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman energiainvestointeja v. 2022–2026 koskevasta tuesta
Yrittäjän STARTTI -hanke Kemiönsaaresta Eurooppalaisen yrittäjyyden edistämiskilpailun finaaliin
Työturvallisuuspuutteet kuljetinlinjastossa toivat sakkoja palvelupäällikölle, tuotantopäällikölle ja tuotannon esihenkilölle
Työtapaturma kuljetushihnalla toi sakot yhtiölle ja vuoromestarille
Työntekijä kuoli – työnjohtajille sakkoja työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta
Selvitys tukee vetytalouden sääntelyn kehittämistä
Lausuntopyyntö: Muutoksia yleisradioveroon ja yleisradiotoiminnan arvonlisäverotukseen
Hyvinvointialueet ovat saaneet vuokratyön käytön hallintaan
Ankkuritoimintaa kehittämällä torjutaan ja estetään nuorten rikoksia
Hallitus esittää muutoksia säilöönoton ja maahantulokiellon sääntelyyn
Hallitus esittää kuntien ilmastosuunnitelmia koskevan velvoitteen kumoamista hallitusohjelman mukaisesti
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismäärät nousevat vuoden 2025 alusta
Hallitus esittää työttömyysvakuutusmaksujen alentamista vuodelle 2025
Lakiesitys: Talousvyöhykkeen merituulivoimalle uusi kilpailutusmalli
Hallituksen esitys sovittelujärjestelmän kehittämisestä eduskuntaan
Komission ehdotus metsäkatoasetuksen lykkäämisestä toisi joustoa täytäntöönpanoon
Tukesin pääjohtajaksi 15 hakijaa
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi
Hallinnon ja metsätoimijoiden raakkukeskustelut tiivistyivät lajitiedon saatavuuteen, tiedonkulkuun ja yhtenäisiin viranomaisohjeisiin
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ylijohtajille jatkomääräykset vuoden 2025 loppuun saakka
Hallitus esittää muutosta merimiespalvelulakiin
Yrityslähestymiskiellon valmistelu jatkuu yhdessä sidosryhmien kanssa
Hallituksen raha-asiainvaliokunta puoltanut 28 miljoonan euron energiatukea Nordic Ren-Gas Oy:lle hiilidioksidin talteenottoon ja metanointiin
Tietosuoja: matkapuhelinliittymän välitystiedot voivat olla henkilötietoja
Työryhmä: Itsehoitolääkkeiden myynti apteekkien ulkopuolella tulisi toteuttaa hallitusti ja suunnitelmallisesti
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa syyskuussa ilmestyneet uutuudet
Säädöshanke: EU:n medianvapausasetusta täydentävän lainsäädännön valmistelu alkaa
Kaupparekisterilain muutokset lausuntokierrokselle
Lausuntopyyntö: tilapäinen lakimuutos helpottamaan Soteri-rekisteröintiruuhkaa
Kansanedustaja Mikkonen Euroopan neuvostossa: Työtä ilmiantajien suojelemiseksi maailmanlaajuisesti on jatkettava
Tärkein syy jatkaa työtä eläkkeellä oli työstä nauttiminen
Aluehallintovirasto antaa ennakkoneuvontaa ympäristölupiin liittyen
Kansalaisaloite termien äiti ja isä säilyttämiseksi lainsäädännössä luovutettiin eduskunnalle
Hallituksen esitys ajoneuvolain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta lausunnoille
Euroopan metsäministerit vahvistivat sitoutumisensa kestävään metsätalouteen ja sen kehittämiseen
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Verohallinnon menettely oikaisuvaatimusten käsittelyssä
Puutteet eläinlääkäriasemalla toivat sakkoja johtajille
Soteri-hakemusten lukumäärät ja käsittelyaika-arviot saatavilla verkkosivulta
Asiakastietolain ja toisiolain mukainen Astori-rekisteri on otettu käyttöön
Uusi ohjeistus tukee sisäisen valvonnan järjestämistä
Elinympäristöjen kunnostustyöt jatkuvat Helmi-ohjelman tuella ympäri Suomea
Finnair ei palauttanut lippurahoja lakisääteisessä ajassa – ei antanut sitoumusta kuluttaja-asiamiehelle lain noudattamisesta jatkossakaan
Lausuntokierros: Ylen rahoitusta vuosittain nostava indeksi jäädytettäisiin vuosina 2025–2027
Tesin sijoitusstrategialuonnos lausuntokierrokselle
Yritysten ja kuntien vuotuinen energiankäyttö tehostunut 15 TWh
Ympäristöministeriö haluaa jatkaa vuosilla kipsikäsittelyjä peltojen fosforivalumien vähentämiseksi
Kansalliset dialogit: Kansalaisten kokema turvattomuus ja epävarmuus lisääntynyt
Suomi osallistuu EU:n yhteiseen kriisinhallintaa ja hybridiuhkia käsittelevään päätöksentekoharjoitukseen
Suomi korostaa tärkeitä EU-tavoitteitaan kirjeissä komissaariehdokkaille
Apulaisoikeuskansleri: Hallinto-oikeuden menettely viranomaisen ohjeistamisessa
Maahanmuuttajataustaisten nuorten osaaminen PISA 2022 -tutkimuksessa
Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kokemuksia kirjaamisesta
Aluehallintovirasto on kieltänyt sakon uhalla HM-Asunnot Oy:tä ja yhtiön toimitusjohtajaa harjoittamasta välitystoimintaa lainvastaisesti ilman rekisteröintiä
Kotitalouksien velkaantumisaste kääntyi laskuun vuonna 2023
Julkisyhteisöjen velka kasvoi 5,7 miljardia euroa vuoden 2024 toisella neljänneksellä
Tietosuoja: Omien tietojen tarkastuspyynnössä voi käyttää asiamiestä
Selvitys julkaistu julkisoikeudellisten ympäristövastuiden asemasta konkurssitilanteissa
Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä jatketaan neuvotteluja keinoista kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi
Suomi mukaan New Yorkin julkilausumaan merikaapeliturvallisuudesta
Suomi ja Viro tiivistävät yhteistyötään energian vedenalaisten siirtoyhteyksien suojaamisessa
Arviointineuvosto alkoholijuomien kotiinkuljetuksesta: ovatko taloudelliset hyödyt suuremmat kuin aiheutuvat haitat?
Valtion korvausvastuuta luonnonsuojelualueelta levinneestä metsätuhosta selvennetään
Sidosryhmät evästivät metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepaketin viimeistelyä
Lausuntokierroksella: Muutokset Ulosottolaitoksen toimipaikkaverkostoon
Oikeusasiamies: Alusten järjestyksenvalvontatoiminnan valvontaa ja sitä koskevaa lainsäädäntöä kehitettävä
Hallituksen esitys: Monen tuotteen tai palvelun arvonlisävero nousee vuodenvaihteessa
Suomalaisten kasvihuonekaasu- ja epäpuhtauspäästöt vähenivät vuonna 2022
Suomi hakee komissiolta 50 miljoonan euron rahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen
Kotoutumiseen kohdistuvat säästöt lausuntokierrokselle
Rikoksentorjuntakilpailun voitti Autismisäätiön Revion-hanke
KKV ja Kela: Kela-taksikyytien kilpailutus toi yli sadan miljoonan säästöt
Metsäpaloja havaittiin viime vuotta enemmän – suurin osa tähystyslennoista tehtiin toukokuussa
Hallituksen esitys EU-maiden viranomaisten tietojenvaihdosta eduskunnalle
Hallitus esittää, että kansaneläkettä maksettaisiin jatkossa vain Suomessa pysyvästi asuville henkilöille
STM käynnisti selvityksen lasten oikeuksien turvaamisesta haastavissa erotilanteissa
Apulaisoikeuskansleri: Hallinto-oikeuden menettely oikeudenkäyntikulujen korvaamisvaatimuksesta kuulemisessa
Yritysten liikevaihto laski 2,2 % vuonna 2023
Seksuaalirikoksista 33 % enemmän tuomioita vuonna 2023 kuin vuotta aiemmin
Jakeluvelvoitetasojen nousua loiventava lakiesitys eduskuntaan
Työkanava Oy:n lakkauttaminen etenee
EU:n jäsenmailta tuki suden suojeluaseman muuttamiselle Suomen tavoitteen mukaisesti
Ministeri Mykkänen: Hiilikädenjälkityö Suomelle merkittävä mahdollisuus – laskentamallia kehitetään yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa
Työryhmä valmistelemaan rikoshyödyn poisottamisen tehostamista
Suomi eurooppalaiseen julkisten hankintojen data-avaruuteen ensimmäisten joukossa
Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki 72 kuntaa
Kuntatalouden näkymät heikkenevät voimakkaasti
Ennakollinen kuntien peruspalvelujen valtionosuuslaskelma vuodelle 2025 on julkaistu
Verotustietojen julkisuus laajentunut: tuloverotuksen ja kiinteistöverotuksen muutosverotustietoja julkisiksi ensimmäistä kertaa
Ajankohtaista liikenneturvallisuudesta – liikenneturvallisuusfoorumi 27.9.2024
PRH koordinoimaan yritysten digitaalisen taloushallinnon hankkeita
Lakiesitys fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupasta
Mikroliikkumisen turvallisuutta parantava lainsäädäntöesitys lausuntokierrokselle
Hallitus esittää korotuksia tupakkaveroon
Ministeri Mykkänen: Työ vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden kehittämiseksi jatkuu – Suomessa potentiaalia teknisen hiilensidonnan ratkaisuille
Apulaisoikeuskansleri: Yhteydensaannin ongelmat perusterveydenhuollossa
Kotitalousvähennys pienenee ensi vuoden alusta lähtien
Valtiovarainministeriö on julkaissut hyvinvointialueiden vuoden 2025 rahoituslaskelman
Naiset miehiä koulutetumpia vuonna 2023
Yli miljoona asuntokuntaa asui vuokralla vuonna 2023
Väylämaksuja korotetaan
Säädöshankkeet parlamentaarisen Yle-työryhmän linjausten toimeenpanemiseksi käynnistyvät
Selvitys vuokra-asumisen ja omistusasumisen välimallin tarpeesta on valmistunut
Hallitus käynnistää hankkeen työn ohessa opiskelun vahvistamiseksi
Eduskunnan kirjaston tietopaketti valottaa lainsäädäntöhanketta lasten ja nuorten terapiatakuusta
Valtion vuoden 2025 talousarvioesitys: näin verotus muuttuu
Sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutusten arviointi on valmistunut
Yksityisen kopioinnin määrä Suomessa edelleen laskussa
Ulkoministeri Valtonen keskusteli kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa Suomen tavoitteista YK:n 57. ihmisoikeusneuvoston istuntoon
Kuuleminen kansallisesta yleisluvasta
Hallitus esittää iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen tasoksi 0,6
Hallitus esittää sairauspäivärahan määräytymistä ja säästöjen ohjaamista koskevia muutoksia sairausvakuutuslakiin
Hallituksen esityksen tavoitteena on määritellä selkeästi, kuka on oikeutettu vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin
Työttömiä työnhakijoita elokuussa 279 600
Hallituksen esitys palkkatuen kohdentamisesta sekä valmiuslain muutoksista eduskuntaan
Hallitus esittää muutoksia yleiseen asumistukeen ja eläkkeensaajan asumistukeen
Yhdenvertaisuussuunnittelu varhaiskasvatuksessa toimipaikkatasolta ylemmälle tasolle
YK:n yleiskokouksen ilmastoviikko alkoi New Yorkissa – Suomi liittyi kaupunkien ja alueiden ilmastotyötä kirittävään CHAMP-aloitteeseen
MAL-sopimusten neuvottelutulokset saavutettu
Hallitus antoi eduskunnalle esityksen Aran lakkauttamisesta – ympäristöministeriöön perustettaisiin Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus
Hallitus esittää perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn enimmäisaikojen pidentämistä
Euroopan komission ehdotus metsien tilan seurannasta vaatii lisätyötä – For Forest+ -ryhmä esittää keinoja etenemiseen
Hallitus esittää työttömyysetuuksien aktiiviajan korotusosista luopumista ja muutoksia osittaiseen työmarkkinatukeen
Hallitus esittää eräiden Kelan maksamien etuuksien alaikärajojen nostamista 16 vuodesta 18 vuoteen
Hallitus esittää 90 miljoonan euron säästöjä lääkekustannuksiin
Hallitus esittää lähisuhdeväkivallan sovittelun lopettamista
Hallitus esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta
Työryhmä valmistelemaan muutoksia työperäistä hyväksikäyttöä koskevaan lainsäädäntöön
Lainsäädännön arviointineuvosto: terveydenhuoltolain muutos on hyvin valmisteltu
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lisärahoitusta selvittävän valmisteluryhmän muistio julkaistu
Työsuojeluvalvonta: Työn fyysisen kuormituksen hallinnan puute lisää tuki- ja liikuntaelinsairauksia
Eduskunta liittyy Euroopan parlamenttien välisen avaruuskonferenssin jäseneksi
Water4All: Rahoitusta haettavana kiertotaloutta ja vettä käsitteleviin tutkimushankkeisiin
EU:n rajavaltiot keskustelivat EU:n pakotteiden täytäntöönpanosta ja pakotteiden kehittämisestä
Selvitys: Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden kehityssuunnat ovat vaikutuksiltaan Suomelle pääosin positiivisia
Loppuraportti: uudet toimintamallit sote-palveluissa hyödyttävät sekä asiakasta että ammattilaisia
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Poliisin menettely epäiltyä syyttäjän virkarikosta koskevassa asiassa
KKV selvittää tarkemmin yrityskauppaa, jossa Mehiläinen hankkii Humanan ikääntyneiden palvelut
Porvoon jalostamon vihreän vedyn tuotantoyksikkö sai ympäristöluvan
Valiokunnat ja pääministeri keskustelivat eduskunnan tiedonsaantioikeudesta ja komission salkkujaosta
Eduskunta kävi lähetekeskustelun turkistarhauksen lakkauttamista koskevasta kansalaisaloitteesta
Lakivaliokunta kannattaa kiinteistövaihdannan ja kiinteistökirjaamisen toimintamahdollisuuksien lisäämistä
Esitys jätelain muuttamisesta etenee eduskuntaan
Hallitus antoi esityksen ympäristönsuojelulain muuttamisesta – muutoksia kylmäalan pätevöintiin
Maanmittauslaitos supistaa toimipisteverkkoaan vastaamaan palvelujen kysyntää
Hallituksen esitys: Tupakkaveroa korotetaan kuudessa vaiheessa marraskuusta 2024 alkaen
Markku Saarikoski jatkaa sovittelijana
Hallitus esittää leipomotyölain kumoamista
Hallitus antoi eduskunnalle esityksen rakentamislain muuttamisesta
Arviointineuvosto ulkomaalaislaista: Vaikutukset ulkomaalaisen työntekijän asemaan jäävät epäselviksi
Valtiontalouden tarkastusvirasto luovutti vuosikertomuksensa eduskunnallle
Apulaistietosuojavaltuutetun päätös virheellisten maksuhäiriötietojen luovuttamista koskevassa asiassa sai lainvoiman
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Rangaistuksen tuomitseminen syyteoikeudeltaan vanhentuneesta rikoksesta
T&K-rahoituksen kasvattamisella tavoitellaan yhteiskunnan uudistumista
Luonnonvara- ja biotalouspäivillä keskusteltiin sopeutumisesta maan- ja vesienkäytön muutokseen
Pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja omisti 1,94 miljoonaa henkilöä vuonna 2023
Soteri-ruuhkaa helpottavan lakimuutoksen valmistelu etenee
Työryhmä kartoittamaan keinoja sähkömarkkinoiden toimitusvarmuuden ja jouston edistämiseksi
Kotoutumispalveluiden uudistuksen valmistelu käynnistyy
Eurooppalainen terveysdata-avaruusasetus aiheuttaa muutoksia potilastietojen käsittelyyn terveydenhuollossa
Väestön palvelutarpeen ennakointi yhtenäistyy hyvinvointialueilla
STM asetti työryhmän valmistelemaan tutkimuslainsäädännön korjaamista
Ministeri Ikonen kiittää Suomen ja Ruotsin päätöstä kehittää yhteistyötä väestötietojen vaihdossa
Elokuussa 2024 pantiin vireille 306 konkurssia
Selvitystyössä ylioppilaskuntien jäsenyydestä kuullaan sidosryhmiä
Kaupparekisteriä koskevan lainsäädännön muutoksia valmistellaan
Helsingin sopimuksen päivittäminen aiheena Pohjoismaiden neuvostossa
Apulaisoikeuskansleri: Rikosasioiden käsittelyn kesto hovioikeudessa
Suomi ja Ruotsi tiivistävät huoltovarmuuden suunnittelua ja yhteistyötä
Suomi ja Ruotsi vahvistavat siviilivalmiutta ja varautumista yhdessä
Lausuntopyyntö puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelmasta
Suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvitystä koskeva lakiehdotus lausuntokierrokselle
Kesätyöpaikkojen valvonta: osa nuorista sai liian pientä palkkaa
Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjausten uudella toimeenpanosuunnitelmalla tuetaan hyvän työelämän tavoitetta
Kaksikäyttötuotteiden vientivalvontaa koskeva laki ja asetus vientivalvontaneuvottelukunnasta astuivat voimaan
EU-jäsenyys maksoi viime vuonna Suomelle 150 euroa asukasta kohden
Maailman potilasturvallisuuspäivän teemana on tänä vuonna diagnostiikka
Tuomio yksikön päällikölle työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta
Hallituksen esitys luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevasta laista lausunnoille
Suomen julkisten hankintojen euromääräisessä arviossa suuri laskennallinen pudotus
Eduskunnan kirjaston tietopaketti avaa kansalaisaloitetta siirtymisestä turkistarhattomaan Suomeen
Parlamentaarinen Yle-työryhmä vähentää Ylen rahoitusta ja edistää avoimuutta
Valtioneuvosto linjasi kantojaan komission ehdotuksista maa- ja multimodaaliliikenteen suuntaviivoiksi ja liikenteen ryhmäpoikkeusasetukseksi
Hallitus esittää pysyvää lainsäädäntöä Uudenmaan alueen potilastietojen luovuttamisesta
Hallitus esittää sairausvakuutuksesta korvattavien taksimatkojen enimmäishintoja koskevan sääntelyn jatkamista
Rahoitushaku sote-alan työjaon ja työhyvinvoinnin kehittämiseen avattu
Selvitys: Joka neljäs raskaana oleva kokee työelämässä raskaussyrjintää
Elatustukijärjestelmää uudistetaan
Hallitus esittää lakia ministereiden karenssista
Tutkimus: Poliisin, Rikosseuraamuslaitoksen ja Ulosottolaitoksen palveluohjaustehtävä koetaan tärkeäksi, mutta se kaipaa selkeytystä
Lakihanke perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamisesta lausunnoille
Kiertotalouden green dealin ensimmäiset sitoutujat vähentävät luonnonvarojen käyttöä ja kiihdyttävät kiertotalousmurrosta
Arviointineuvosto lääkkeiden arvonlisäveron korotuksesta: vaikutuksia kuvattava tarkemmin
Lukiokoulutuksen erityisten koulutustehtävien toimivuutta selvitettiin
Oikeuskansleri kuntajakoselvitystä koskevan päätöksen tietopohjan dokumentoinnista
Eduskunta kävi lähetekeskustelun paikallisesta sopimisesta
Suuri valiokunta käsitteli EU:n valmistautumista laajentumiseen
Saimaan kanavan neuvottelukunnan toiminta keskeytetään
Arviointineuvosto työriitojen sovittelusta: Suomen ja Ruotsin palkanmuodostusjärjestelmän eroja kirkastettava
Pykälän matka Suomen Lakiin – näin tuotamme lakitietoa asiantuntijoille
Juridiikan laatusisällöt taipuvat moneen muotoon
Juridiikan kirjoittaminen on taitolaji – näin asiantuntijoiden osaaminen jalostuu laatusisällöiksi
Selvitystyö hallintoedustuksen muutostarpeista alkaa
Ministeri Mykkänen: Luottamus metsäteollisuuden vastuullisuuteen on palautettava teoilla
Suomi ja Norja sopivat hiilidioksidin kuljetusta ja varastointia koskevan yhteistyön käynnistämisestä
Markkinaoikeus linjasi in-house-hankinnoista: Varsinais-Suomen hyvinvointialueen päätettävä lainvastaisesti tehty perintäpalvelusopimus
Selvityshenkilö arvioimaan enintään 15-prosenttisten viinien vapauttamista Alkon monopolista
Valtio purki omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Poliisin ilmoitusvelvollisuus oikeuskanslerille ja esitutkinnan viipyminen
Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin ydinenergialain kokonaisuudistuksesta
Kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi luovutettiin eduskunnalle
Verotulojen kehitys: Verohallinto keräsi tammi–elokuussa 2024 veroja yhteensä 55 704 miljoonaa euroa
Hallituksen esitystä sairaalaverkon uudistamisesta tarkistettiin lausuntopalautteen perusteella
Elintarvikemarkkinalain muutosesitys vahvistaa valtuutetun tiedonsaantioikeuksia ja täsmentää maksukieltoja
Itämeren hyljekantojen elinvoimaisuus turvataan kalastajien tarpeita unohtamatta
Virastojen toimipaikkaverkostoon valmistellaan muutoksia
EU:n rasismipuitepäätöstä koskevia rikoslain muutostarpeita koskeva selvitys valmistunut
Työllistämisen esteitä purkavat lakihankkeet kolmikantaiseen valmisteluun
Suomen lähialueen tilanne ja alkuperäiskansojen oikeudet esillä YK:n ihmisoikeusneuvoston istunnossa
Yritysvastuudirektiivin kansallinen toimeenpano käynnistyy
Oikeuskansleri: Saamelaiskäräjälain mukaiset neuvottelut porovahinkoja koskevan valtioneuvoston päätöksen valmistelussa
Hallinto-oikeuksien valtakunnallinen laatuhanke julkaissut laadukkaan päätöksen käsikirjan
KKV antoi jäteyhtiö Mustankorkea Oy:lle huomautuksen hankintalain rikkomisesta
VATT julkaisi tutkimuksen kuntien palvelutuotannon menoista
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti katujengirikollisuuteen liittyvien rikosten rangaistusten koventamisesta
Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet: Tiivis yhteistyö avainasemassa laittomien markkinointikäytäntöjen ja epäreilujen sopimusehtojen torjunnassa
Valtioneuvosto hyväksyi toimenpideohjelman rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi
Antti Leinonen oikeusministeriön kansliapäälliköksi
Ympäristöministeriön avustuksilla vahvistetaan laajasti kierrätysravinteiden hyödyntämistä ja jalostusta
Tietyille viranomaisille ehdotetaan uusia tiedonsaantioikeuksia rakennetun ympäristön tietojärjestelmään, Ryhtiin
Aluehallintovirasto määrää uhkasakolla tehostettuna Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta korjaamaan pelastustoimen palvelujen tason
Hallitus esittää valtion pääomasijoitustoiminnan uudistamista
Hallitus päivitti yrittäjyyden periaatepäätöksen
Hallituksen esitys paikallisen sopimisen edistämiseksi eduskuntaan
Kuusi kielteistä päätöstä kiinteistökaupoissa
Hallitus hyväksyi lainsäädäntösuunnitelman syysistuntokaudelle 2024 ja alustavasti ensi keväälle
Lakihanke: Lisää joustoa sote-henkilöstön työnjakoon asiakas- ja potilasturvallisuutta vaarantamatta
Arviointi: Työnantajien ja työllisyyspalveluiden tiiviimpi yhteys vauhditti maahanmuuttajien työllistymistä
Verohallinto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut osassa toimintojaan – vähennystarve arviolta enintään 200 henkilöä
Ensimmäiset tulokset lohen tieteellisestä kalastuksesta tukevat Suomen rannikkokalastuksen sallimista
ECN-verkostolta yhteinen kannanotto määräävän markkina-aseman väärinkäytön arvioinnista
Oikeuskansleri: Valtioneuvoston kirjelmien esittelyn viipyminen ministeriössä
Eduskunnan syysistuntokausi käynnistyi keskustelulla oikeusasiamiehen kertomuksesta
Rakennusalan suhdanneryhmä: Rakentamisen taantuma päättymässä
Tilapäinen suojelu sotaa pakeneville ukrainalaisille jatkuu
Sisäministeriön kansliapäällikön virkaa hakee 26 henkilöä
Oikeusministeri Meri: Aserikoslainsäädännön rangaistuksia kovennetaan ja vankiloiden turvallisuuteen panostetaan
Mielenterveyslakiin perustuvia lomakkeita päivitetty
STM avaa valtionavustushaun erityisesti tukemaan mielenterveyttä ja työkykyä
Uusi kokonaisarkkitehtuuri ohjaa lääkehoidon ja -jakelun tiedonhallinnan kehittämistä
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Käräjäoikeuden kirjaamon toiminnan ruuhkautuminen
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Vastaajan tuomitseminen tekohetkellä säädettyä ankarampaan rangaistukseen
Arktisen alueen parlamentaarikot keskustelevat ajankohtaisista arktisista teemoista
Turkulaiselle merikuljetusyritykselle sakkoja laiminlyödyistä vähimmäislepoajoista
Kriittiseen infraan kohdistuva ilkivalta ja väkivaltarikosten kasvu huolestuttaa Länsi- ja Sisä-Suomen alueellista valmiustoimikuntaa
Arviointineuvosto: Vieraslajeista aiheutuvien riskien vaikutuksia kotitalouksille ei ole tunnistettu riittävästi
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa elokuussa ilmestyneet uutuudet
Valtioneuvosto antoi asetuksen vientivalvontaneuvottelukunnasta
Huomautus Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle – kehitysvammapalvelujen järjestämisessä vakavia puutteita ja epäkohtia
Mietintö kiinteistönhankintojen kiellosta lausuntokierrokselle
Betonielementti kaatui työntekijän päälle – päiväsakkoja ja yhteisösakko
Tekoälyllä potentiaalia tehostaa lausuntokierrosten analysointia
ALV-kanta nousi – KKV kehottaa järjestöjä olemaan varovaisia hinnoittelua koskevassa kommentoinnissa
Arviointineuvosto ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksesta: Ovatko tulokset kokeilun vaikuttavuudesta luotettavia?
Yrittäjyyden neuvottelukunta uusimman yrittäjyystutkimuksen parissa
SOTE-tekoälyn ekosysteemin jäsenmäärä kasvaa vauhdilla
Arviointi: Kanta-palvelut tuottavat merkittävää hyötyä asiakkaille ja terveyspalveluihin
Rehtorille vakava huomautus uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä koulupäivien yhteydessä Lapinlahdella
Paloturvallisuuslaitteita koskevat asetukset lausunnoille
Markkinaoikeus hylkäsi KKV:n seuraamusmaksuesityksen kielletystä yhteistyöstä LVI-infraputkien markkinoilla
Adoptiot vähenivät jälleen edellisvuodesta vuonna 2023
Ilmoitettujen pahoinpitelyjen määrä väheni 3,9 % tammi–kesäkuussa 2024
Rajavartiolaitoksen johdossa muutoksia 1.1.2025
Valtion ydinjätehuoltorahastolle uusi johtokunta
Asetusmuutos siirtää jakeluinfratuen painopisteen henkilöautoista raskaaseen liikenteeseen
Hallituksen esitys: Valtiokonttorin tehtäviin ja tiedonsaantioikeuksiin muutoksia
Hallitus esittää muutoksia ilmailulakiin
Suomen CAP-suunnitelman ensimmäiset vaikuttavuusarvioinnit käynnistyvät
Hallitus esittää muutoksia liiketoimintakieltolakiin
Puolustusministeriö asetti sotilastiedustelulainsäädännön uudistamishankkeen
Syyskuun veronpalautukset ja jäännösverot nyt maksuun: ahvenanmaalaisilla keskimäärin sekä suurimmat palautukset että mätkyt
Hyvinvoiva sote-henkilöstö kannattelee hyvinvointitaloutta ja sosiaalista kestävyyttä
Työryhmä valmistelemaan uutta kiertotalouslakia
Valtio vahvistaa toimitilainvestointien strategista suunnittelua – tavoitteena hillitä toimitilakustannuksia
Meriympäristön tila-arvio: Suomen merialueiden tilassa pieniä parannuksia, kokonaiskuva edelleen heikko
Joustavaa perusopetusta järjestää noin puolet kunnista
KKV hyväksyi Mehiläisen ja Docrates Oy:n välisen yrityskaupan
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammatissa työskentelyn enimmäisaika
Työ- ja koulutusperusteisten oleskelulupahakemusten määrä on noussut vuonna 2024
Lakiehdotus lausunnoilla: Holokaustin kiistämisestä erillinen rangaistussäännös
Pelastuslain uudistuksen toinen vaihe alkaa
Ympäristövaliokunta tutustuu Lapin kaivoshankkeisiin Sodankylässä
Kuntien terveydensuojeluviranomaisille valmistellaan toimivaltaa antaa vaaratiedote
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Huolellisuus tietopyynnön käsittelyssä
Pelastusalan työturvallisuutta parantavia innovaatioita palkittiin – pääpalkinto sukeltajan Sonarille
Matkailuautojen ajoneuvoveron muutokset lausuntokierrokselle
Ympäristöministeriön ohje auttaa sovittamaan yhteen maisema-arvoja ja tuulivoimarakentamista
Tilapäinen lakimuutos Soteri-rekisterin ruuhkan purkuun
Itsemääräämisoikeuden vahvistamista koskevan hankkeen seurantaryhmälle jatkoa
Metsäkanalintujen metsästysajat päätettiin esityksen mukaisesti
Verohallinto: Ostajan vastuu verkkokaupasta ostetun alkoholin veroista laajenee syyskuussa
Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan lainsäädännöllisiä esteitä selvitetään
Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen luonnos lausunnoille
Suosituksia suomen kielen elinvoimaisuuden turvaamiseksi
Kartoitus viharikosten uhrien tukipalveluista
Työryhmä valmistelee pankkilainsäädännön uudistamista
Lakiluonnos sovittelujärjestelmän kehittämisestä arviointineuvostoon
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksianto edunvalvojalle edunvalvonnan lakattua
Arctia Oy siirtyy LVM:n hallinnonalalle, Cinia Oy valtioneuvoston kanslian ohjaukseen
Työryhmä edistämään kansallista 6G-yhteistyötä ja Suomen asemaa matkaviestinverkkojen edelläkävijänä
Tarja Jaakkola Naton apulaispääsihteeriksi
Oikeuspalveluviraston pääjohtajaksi Marjo Kurki
Metsäisten EU-valtioiden For Forest+ -ryhmän ministerit tapasivat Suomessa
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Rikosasian käsitteleminen päätösvaltaa vailla olevassa käräjäoikeuden kokoonpanossa
Vantaan kaupungin omistamalle palveluyhtiölle huomautus laittomasta suorahankinnasta
Kuluttaja-asiamies: VR rikkoi matkustajan oikeuksia lakko- ja ratavikaperuutusten yhteydessä
Raportti: Luovan tekoälyn hyödyntämisessä potentiaalia lainvalmistelutyön tukena
Merituulivoiman edistämisen toimenpidesuunnitelma julkistettu
Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa 306 000
Valtiovarainministeriö käynnistää harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen haun vuodelle 2024 sekä aloittaa arviointimenettelyn Kyyjärven ja Lestijärven kuntien kanssa
Rekisteröityjä uusia yrityksiä oli 14 190 huhti–kesäkuussa 2024
Kaupan alalla parannettavaa alemarkkinoinnissa – kuluttaja-asiamies tarkensi alimman hinnan ilmoittamista koskevat ohjeensa
Heinäkuussa 2024 pantiin vireille 225 konkurssia
Opintotukeen ehdotetaan muutoksia – ministeriö pyytää lausuntoja
Koulumatkatukilain muutos lausunnoille
Oikeusasiamies määräsi poliisin tutkimaan vaaliviranomaisten menettelyä eduskuntavaaleissa, muttei nostanut syytteitä
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja ASP- ja asuntolainojen valtiontakauslainsäädännön uudistuksesta
Elokuun veroja rästissä yli 81 miljoonaa euroa
Avoimia työpaikkoja vuoden 2024 toisella neljänneksellä hieman vähemmän kuin vuosi sitten
Ministeri Ikonen: Kuntien rooli Suomen elinvoiman vahvistamisessa ja varautumisen kehittämisessä on merkittävä
Yleisradiolakia muutetaan avoimuuden lisäämiseksi
Rautatieasemanhaltijan tehtäviä koskeva arviomuistio lausunnoille
Metsäkanalintukantojen kannanvaihtelu vaikuttaa metsästykseen – esitys metsästysajoista lausunnoille
Alueellista varautumista häiriötilanteisiin kehitetään laajassa selvityshankkeessa
Kaksikäyttötuotteiden vientivalvontaa koskeva lainsäädäntö uudistuu
Ansioturvan ja työssäoloehdon kertymiseen lakimuutoksia
Uusi työkalu tarjoaa päättäjille strategista tilannekuvaa hyvinvointialueista
Uusi asetus täsmentämään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä
Työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen mallin valmistelu käyntiin selvitystyöllä
Arviointi: Hyvinvointialueuudistuksen kansallinen valmistelu ja toimeenpano saavutti päätavoitteensa
Lakimuutos sallisi alkoholijuomien toimittamisen verkkokaupoista tilaajille
STM ohjeisti sote-toimijoita viranomaisverkon (Virve) tunnusten yhtenäistämisessä
Oikeuskansleri: Virkamiehen sananvapauden loukkaaminen
Palveluntuottajarekisteri Soteriin saapuneiden hakemusten käsittely etenee
Aluehallintovirastot: Ympärivuorokautisen palveluasumisen vähimmäishenkilöstömitoituksen alentaminen voi vaarantaa iäkkäiden henkilöiden oikeuden laadukkaisiin palveluihin
Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lisää lainanottovaltuutta
Selvitys: Lomautukset koetaan toimivaksi joustoksi – ne kuitenkin keskittyvät voimakkaasti tietyille aloille ja yrityksiin
Verohallinto: Yleinen arvonlisävero nousee syyskuussa – näin se vaikuttaa kuluttajiin ja yrityksiin
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Tuomarin ja syyttäjän menettely rikosuhrimaksun määräämisessä
Arviointineuvosto: Miten merituulivoiman edistäminen talousvyöhykkeellä vaikuttaa turvallisuuteen?
Hilmassa otettiin käyttöön tekoälypohjainen keskustelubotti
Apulaisoikeuskansleri: Etäistuntojen järjestäminen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa
Siivouspalveluyritykselle ja sen omistajalle sakot työturvallisuusrikoksesta
Sisäministeriö on käynnistänyt sisäisen turvallisuuden selonteon valmistelun
Lainsäädännön arviointineuvosto sairausvakuutuslain muutoksesta: Lisääkö esitys yksityisen terveydenhuollon palveluiden käyttöä?
Metsähanhen, punasotkan ja allin metsästysrajoituksista päätettiin – metsähanhi edelleen rauhoitettu myös Ylä-Lapissa
Oikeuskansleri: Esteellisyys ja puolueettomuus lainsäädäntöön liittyvissä selvityshankkeissa
Aluehallintovirastot purkavat Soteri-ruuhkaa tehostetusti
Suurten konsernien vähimmäisverolain muutokset lausuntokierrokselle
Uusi EU:n ekosuunnitteluasetus tuo keinoja puuttua entistä useampien tuotteiden elinkaaren aikaiseen ympäristökuormitukseen
Sähkön vähittäismarkkinoita joustavoittava lakiluonnos lausunnoille
Lakipaketti yleisestä kuluttajaturvallisuudesta lausunnoille
Työryhmä kehittämään nuorisorangaistusta
Jälkiarviointi: Yhteisöjen etäkokouksiin liittyvää sääntelyä pidetään yleisesti toimivana
Komission oikeusvaltiokertomus: Luottamus Suomen oikeuslaitokseen pysynyt korkeana
Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimukset vauhdittivat asuntotuotantoa ja kestävää liikkumista vuosina 2020–2023
Oikeuskansleri: Esteellisyys epäasiallista käytöstä koskevan ilmoituksen käsittelyssä
Komissio on julkaissut suuntaviivaluonnoksen määräävän markkina-aseman väärinkäytön arvioinnista
Vähähiilisen rakentamisen säädösohjauksen valmistelu etenee
Sähköinen osakasrekisteri helpottaa kuolinpesän asioiden hoitoa
Vieraslajilain lausuntoyhteenveto valmistunut – lakiesitys syksyllä eduskuntaan
Jarno Sukanen nimitettiin elintarvikemarkkinavaltuutetuksi
Ei merkittävää haittaa -periaatteen soveltamisesta ohjeet
Arviointineuvosto: Miten jätelain muutos vaikuttaa jätehuoltoyritysten väliseen kilpailuun?
Ampuma-aselakiin valmistellaan useita muutoksia
Kuluttaja-asiamies on tehnyt poliisille tutkintapyynnön sänkyliike Lux Beds from North Oy:stä
HSY:lle huomautus hankintalain noudattamatta jättämisestä
Lakihanke työmarkkinamallin vahvistamisesta jatkovalmisteluun
Tutkimus: Jännitteet hyvinvointialueiden ja kuntien välisessä suhteessa vaikeuttavat yhteistyötä
Euroopan tietosuojaneuvostolta lausunto tietosuojaviranomaisten roolista tekoälyasetuksen valvonnassa
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa kesä- ja heinäkuussa ilmestyneet uutuudet
Alma Insights on solminut yhteistyökumppanuuden ruotsalaisen legal tech startup-yhtiö Leyan kanssa
Hallituksen esitys valtion aluehallinnon uudistuksesta lausuntokierrokselle
Lausuntopyyntö ympäristöasioiden käsittelyn sujuvoittamisesta
Tutkimus: Lisätoimia tarvitaan kaikilla sektoreilla ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamiseen
Yrittäjyyden periaatepäätöksen päivitys lausuntokierrokselle
Arviointiselvitys: Työllistä taidolla -valmennuspalvelu on parantanut yritysten rekrytointiosaamista ja työnantajavalmiuksia
Aurinkoista kesää! Uutisointi jää tauolle
STM pyytää lausuntoja iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoituksen keventämisestä
Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa muutoksia potilastietojen arkistointiin
Sairausvakuutuslakiin suunnitellaan sairauspäivärahan määräytymistä ja säästöjen kanavointia koskevia muutoksia – STM pyytää lausuntoja
Valtion yhteinen palvelupisteverkosto laajenee vaiheittain koko Suomeen
Valtiovarainministerit jatkavat keskustelua digiajan arvonlisäverotuksesta
Puutteita rakennustyön valvonnassa – sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Valtion henkilöstön määrä kasvoi eniten turvallisuusalalla
Tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) toimivuutta selvitettiin
Velallisilla asuntokunnilla oli velkaa keskimäärin 94 000 euroa vuonna 2023
Kotitalouksien säästämisaste oli nollan tuntumassa vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä
Asunto-osakeyhtiöiden vastikkeet nousivat enemmän kuin hoitokulut vuonna 2023
Europarlamenttivaalien 2024 äänestysaktiivisuus edellisten vaalien tasolla
Työtapaturmien määrä kasvoi 2,2 % vuonna 2022
Vuoden 2022 jätekertymä väheni huomattavasti edellisvuodesta – syynä kaivannaisjätteiden ja niitä jalostavan teollisuuden jätteiden määrän väheneminen
KKV: Lisenssijärjestelmä ei yksin ratkaise rahapelimarkkinan ongelmia
Lainsäädännön arviointineuvoston puolivuotiskatsaus: 19 lausuntoa annettu yhteiskunnallisesti tärkeistä esityksistä
Pienten yritysten arvonlisäverotus muuttuu – uusi verovelvollisuuden alaraja 20 000 euroa
Kahdeksan henkilöä haki Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi
EU:n tekoälyasetuksen kansallinen toimeenpano käynnistynyt
Energiamarkkinariitalautakunnalta ensimmäiset ratkaisusuositukset elinkeinonharjoittajien sähkösopimusriitoihin
Korruptionvastaisen strategian toimenpideohjelma päivitetään
KKV selvittää jääkiekon SM-liigan järjestämiseen liittyviä menettelyjä
Perustuslakivaliokunnan lausunto niin sanotusta käännytyslaista valmistui
Arviomuistio: Rikosuhrimaksuja tulisi korottaa
Valtio-omistajan vastuullisuusohjelma pureutuu yhtiösalkun keskeisiin haasteisiin
Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi haki yhdeksän henkilöä
Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin paikallisen sopimisen edistämisestä
Sukupuolten tasa-arvo, Suomen koulutusjärjestelmä ja monet konfliktit YK:n ihmisoikeusneuvoston kesän istunnon asialistalla
Ihmisoikeusneuvoston varapuheenjohtajuus tarjoaa Suomelle paikan vaikuttaa kansainvälisen yhteistyön puolesta
Sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä annettua lakia korjataan
VM: Kasvu on käynnistymässä, mutta julkinen talous pysyy sitkeästi alijäämäisenä
Sähköinen oikaisuvaatimuslomake käyttöön varhaiskasvatuksen ja opetustoimen asioissa
Anyfinin vaikuttajamarkkinointi lainvastaista – markkinoi luottoja taloudenhallintakeinona ja lupasi alentaa kustannuksia
EU:n ennallistamisasetukselle jäsenmaiden tuki – asetus voimaan heinä–elokuussa
Tietosuojalainsäädäntöä arvioitu tiedon liikkuvuuden ja julkisten palveluiden järjestämisen näkökulmasta – väliraportti lausunnoille
EU:n ympäristöministerit koolla Luxemburgissa
Välitysliikkeiden rekisteröintiasioiden sähköinen asiointipalvelu laajenee
Tuomioistuinvirasto: AIPA-järjestelmä on tärkeä osa lainkäytön digitalisaatiota
Tuomioistuinvirasto: Tuomioistuinlaitoksen vastuullisuusraportissa näkyy uuden verkoston työ
Virtuaalivaluuttatuloja ilmoitettiin aiempaa vähemmän – viranomaisille tulossa laajemmat tiedot kryptokaupoista
Eduskunnan tarkastusvaliokunta tilaa tutkimuksen kiireettömän avosairaanhoidon palvelujärjestelmästä
Oikeuskansleri: Määräaikaisten virkasuhteiden hakumenettely
KKV: Väliraportti valottaa elintarvikkeiden hintojen ja kuluttajien ostoskorin muutoksia
Selvitys: Työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnin menetelmissä ja raportoinnissa runsaasti kehittämismahdollisuuksia
Lyhytvuokrausta koskevan rakentamislain pykälän valmistelua jatketaan lausuntopalautteen pohjalta
Hallituksen esitys väkevien alkoholijuomien valmisteveron korottamisesta lausunnoille
Selvityshenkilö arvioimaan kilpailulain kilpailuneutraliteettisääntelyn toimivuutta ja täytäntöönpanoa
KKV selvittää pieneläinlääkärimarkkinan toimintaa
KKV: Sidosyksiköiden liian laajaan käyttöön puututtava, mutta ehdotettu lakimuutos nostaisi julkisen sektorin kustannuksia
Toukokuussa 2024 pantiin vireille 327 konkurssia
Metsäneuvosto vahvisti kansallisen metsästrategian toimenpidesuunnitelman
Elintarvikemarkkinavaltuutetun virkaan 11 hakijaa
Esitys väylämaksulain muuttamisesta lausunnoille
Rikoslain muutoksilla muun muassa selkeytetään naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisen rangaistavuutta
Korruptiontorjuntadirektiivi esillä EU:n oikeusministerikokouksessa
Hallituksen esitys hyvinvointialueiden rahoituksen jälkikäteistarkistuksesta ja asiakasmaksumuutosten huomioon ottamisesta
Kristiina Poikajärvi Lapin aluehallintoviraston ylijohtajaksi
Uudistettu kyberturvallisuusstrategia lausuntokierrokselle
Laittomasti maassa oleskelevien oikeutta terveyspalveluihin rajoittava esitysluonnos lausunnoille
Nuorten ammatilliseen kuntoutukseen ja kuntoutusrahoihin ehdotetaan muutoksia – STM pyytää lausuntoja
Nuorten näkemykset työttömyydestä ja tukiviidakosta esillä sosiaaliturvauudistuksessa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on saanut vihreän siirtymän hakemuksia jokaisesta hanketyypistä
Lapsen tapaamisesta ja osallisuudesta lapsiperheiden palveluissa ja lastensuojelussa on julkaistu ohje
Käsinhionta kärkisorvilla toi työnantajalle sakkoja
Kesätyöpaikkojen työsuojeluvalvonta: Nuorten on saatava tehdä töitä turvallisesti
Suomen EU-vaalien vahvistetut tulokset nyt verkossa
Lausuntokierroksella: Muutoksia rikoslakiin pakotteiden noudattamisen tehostamiseksi
Ympäristöministeriö kehittää uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyä koskevaa lainsäädäntöä
Ympäristöministeriön asetus maakunta-, yleis- ja asemakaavojen kaavamääräysten ja kaavakohteiden esitystavasta (Katja-asetus) astui voimaan 11.6.2024
Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisen rangaistavuudesta
Lakivaliokunnan lausunto DCA-sopimuksesta on valmistunut
Verotulojen kehitys: Verohallinto keräsi tammi–toukokuussa 2024 veroja yhteensä 35 669 miljoonaa euroa
KKV: Ostoksen maksaminen ennakkoon voi olla riskipeliä
Parhaat vapaaehtoiset kestävyyssitoumukset palkittiin
Liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelma lausuntokierrokselle
Suomi vaikuttaa EU:ssa viestintäverkkojen käyttöönoton ja kehittämisen vauhdittamiseksi
Selvitys eurooppalaiseen raideleveyteen siirtymisestä käynnistyy
Eduskunta aloitti rajaturvallisuuden parantamiseksi ehdotettujen asevelvollisuuslain muutosten käsittelyn
Puolustusvaliokunta: DCA-sopimus vahvistaa Suomen puolustuskykyä
Valtiovarainvaliokunnan mietintö yleisen arvonlisäverokannan korottamisesta valmistui
Valtiovarainvaliokunnan mietintö ennakkoperintälain muuttamisesta valmistui
Valtion maille uusi suojelupäätös ja vanhojen metsien kansalliset kriteerit lausuntokierrokselle
Rakennetun ympäristön tietojärjestelmä (Ryhti) auttaa kuntia täyttämään arvokkaiden tietoaineistojen asetuksen vaatimukset
Maaseutu- ja saaristoalueiden elinvoimasta ajantasaista tilannekuvaa
Hankinta-Suomen kustannusarviotyökalu auttaa tekemään parempia hankintoja
Lasten vuoroasumisen vaikutuksia varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen järjestämiseen selvitettiin
Kavin johtajan nimitys otetaan uudelleen käsiteltäväksi
Syrjintä työelämässä yhä ongelmana – terveydentila ja kansalaisuus valvotuimpien syiden joukossa
Selvitys: Joka kolmannessa lyhyen elinkaaren yhtiössä korkea harmaan talouden riski – veronmenetyksiä vuosittain 40 miljoonaa euroa
Ministeri Satonen: Destination Earth -hanke avaa aivan uusia yhteistyömahdollisuuksia yliopistojen ja yritysten välille
Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston osastopäälliköksi 12 hakijaa
EIR ja kahdeksan kumppanuuspankkia tarjoavat miljardin euron lainaohjelman suomalaisten pk-yritysten ja asunto-osakeyhtiöiden kestäviin investointeihin
STM asettaa selvityshenkilön STEA-avustustoiminnan linjausten valmistelun tueksi
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän visiotyö käynnistyy
Oikeuskansleri: Kuuleminen kiireellisten asetusten valmistelussa
Sote-rekisteröintihakemusten käsittely etenee – yli 4490 hakemusta on käsitelty
Työsuojelupäällikölle sakkoja ilmoittamattomista hätätöistä
Valtioneuvosto päätti Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien yhdistymisestä
STM pyytää lausuntoja lähisuhdeväkivallan sovittelun lopettamisesta
Viranomaisten tietoon tullut parisuhde- ja lähisuhdeväkivalta kasvoi 5 % vuonna 2023
Sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa työttömyysturvan muutosehdotuksia
Suuri valiokunta hyväksyi lausunnon EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehittämisestä
Eduskunta tukee yleisnäkemyksen hyväksymistä korruptiontorjuntadirektiivistä
Valtiovarainvaliokunnan mietintö pienyritysdirektiivin mukaisista muutoksista valmistui
Kuljetusyrityksen toimitusjohtajalle sakkoja toistuvista kuljettajien ajo- ja lepoaikarikkomuksista
AVI: Mikä muuttuu alkoholijuomien vähittäismyynnissä 10.6.2024?
Epäkohtailmoituksen tekeminen sosiaali- ja terveydenhuollosta helpottuu
EU:n hiilirajamekanismia (CBAM) koskeva lakiluonnos lausunnoille
Tietosuoja-asetus vakiinnuttanut henkilötietojen suojan huomioimisen osaksi organisaatioiden toimintaa
Kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelma on valmistunut
Hallituksen esitys asevelvollisuuslain muutoksista rajaturvallisuuden varmistamiseksi annettiin eduskunnalle
Neuvottelut WHO:n pandemiasopimuksesta jatkuvat yhdellä vuodella
Asiakastietolakiin muutoksia – sosiaalihuollon Kanta-palveluun liittymisen määräaikoja muutetaan
Ruokakaupoissa saa myydä käymisteitse valmistettuja 8-prosenttisia alkoholijuomia 10.6. alkaen
Hallitus ehdottaa etäyhteyksien käytön lisäämistä oikeudenkäyntien sujuvoittamiseksi
Avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta selkeytetään
Ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmää ankaroitetaan
Toimialojen vähähiilitiekarttojen päivitykset vastaavat ajan haasteisiin
Valtioneuvosto antoi eduskunnalle kantansa komission ehdotuksesta parantaa työsuhteisten harjoittelijoiden asemaa
Hallituksen esitys työntekijän oleskeluluvan 1600 euron tulorajasta eduskuntaan
Vuonna 2023 loppuun käsiteltyjä konkurssihakemuksia oli 3 270
Vuonna 2023 loppuun käsiteltyjä yrityssaneeraushakemuksia oli 446
Tilaajavastuu koskee nyt myös maatilatalouden ja kalastuksen yksityisiä elinkeinonharjoittajia
Tietosuojavaltuutetun päätös hakutuloslinkin säilyttämisestä sai lainvoiman
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa toukokuussa ilmestyneet uutuudet
Peruskorko laskee 3,75 prosenttiin
Eläinten maahantuontivalvonnassa jaettiin lähes puhtaita papereita
Suuri valiokunta päätti eduskunnan kannan neuvotteluihin vesipuitedirektiivistä
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kansalaisuushakemuksen käsittelyn viipyminen
Rakennuskannan perusparannussuunnitelman laatiminen käynnistyy
Jakeluvelvoitemuutoksia koskeva lakiluonnos lausunnoille
Karhun metsästyskiintiöksi esitetään 224 karhua – kiintiö 44 karhua viime vuotta enemmän
Suomalaiset nimisuojatuotteet: Kestävyyttä, kulttuuria ja kaupallista potentiaalia
Eduskunta hyväksyi muutokset alkoholilakiin
Lausuntokierroksella: Lunastuslain korvausperusteisiin ehdotetaan muutoksia
Neljäsosa äänioikeutetuista äänesti ennakkoon EU-vaaleissa Suomessa
Työhyvinvointi ja osaaminen kytköksissä tuottavuuteen
Merituulivoiman nykytilaa ja kehityskuvia selvitetty
EU:n perusoikeusviraston raportti: Perusoikeudet uhattuna kaikkialla Euroopassa
Selvitys: Kansalais- ja vapaaehtoistoiminnassa alueellisia eroja
Eduskunta kävi lähetekeskustelun DCA-sopimuksesta
Suomi vaikuttaa EU:n rahoittaman öljyntorjuntakaluston lisäämiseksi Itämerellä
Ehkäisevä päihdetyö on hyvinvointialueen lakisääteinen tehtävä
Sisäministeriö asettaa hankkeen ampumaratojen toiminnan turvaamiseksi
Vuonna 2023 loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 18,7 % edellisvuodesta
Kuluttaja-asiamies hakee maksuun luottoyhtiö Santanderille määrättyä 100 000 euron uhkasakkoa
Hanke julkisesti tuettujen liikennepalvelujen tietopohjan kehittämisestä käyntiin
Suomi onnistui vaikuttamistyössä meriturvallisuuskomitean kokouksessa
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Vastaanottokeskuksen menettely asiakassiirtojen yhteydessä
Lausuntokierros työmarkkinamallin vahvistamisesta alkaa
Hallitus valmistelee muutoksia palkkatuen myöntämiseen kunnille ja kuntayhtymille
Asiantuntijaryhmän ehdotus Terveydeksi-ohjelman toimenpiteiksi esitellään
Investointinyrkki vauhdittamaan kansallisesti merkittäviä investointihankkeita
Vuoden 2023 hallituksen vuosikertomus annettiin eduskunnalle
Tietosuoja: Pohjoismaiden tietosuojaviranomaiset tukevat hallinnollisten seuraamusmaksujen laajentamista julkiselle sektorille Suomessa
Ravinteiden kierrätyksen tukiohjelmissa avautuu loppusuora
Verohallinnon valvonta paljasti ravintoloista monenlaisia väärinkäytöksiä: maksamattomia veroja 5 miljoonaa euroa, rikosilmoituksia noin 40
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Terveydenhuoltoa koskevan kantelun pitkä käsittelyaika
Ilmastoneuvottelut jatkuvat Bonnissa keskusteluilla rahoitustavoitteesta
Arvio välimiesmenettelylain uudistustarpeista lausunnoille
Tulevaisuusvaliokunta julkaisi lausunnon Euroopan terveysunionin tulevaisuudesta
Maa- ja metsätalousvaliokunta puoltaa suden ja karhun suojelun lieventämistä
Valtiovarainvaliokunnan mietintö valmisteverotuslain muuttamisesta valmistui
Pohjoisen ja itäisen Suomen kasvun mahdollisuudet nousivat esiin seminaarissa
Muutoksia hankintalakiin – KKV:n valvontamahdollisuudet vahvistuvat
Tapituskoneella havaittua puristumisvaaraa ei poistettu – sakkoja toimitusjohtajalle ja tuotantopäällikölle
Ministeri Mykkäsen pyöreän pöydän keskusteluissa teollisten hiilinielujen mahdollisuudet suomalaisille yrityksille
Arvioraportti: Seutukaupunkien elinvoima edellyttää uusiutumista
Selvitys: Lahjusrikossäännöksissä on kehitettävää
Kuluttaja-asiamiehen ja aluehallintovirastojen valvontakampanja paljasti puutteita uudisasuntojen verkkomarkkinoinnissa
Sivistysvaliokunta: Henkilöstön ja lapsiryhmien pysyvyys luovat varhaiskasvatuksessa turvaa ja jatkuvuutta
Perheiden määrä kasvoi hieman vuonna 2023
Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseen haetaan toimenpidepaketilla uusia ratkaisuja
Suomessa harjoiteltiin EU:n valmiusvarastojen käyttöönottoa
Kunnille ja järjestöille lähes 2,4 miljoonaa euroa luonnonhoitotöihin
Ara-tuotantoon takausmaksut – Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja lakimuutoksista
Osakehuoneiston kirjaamisen viivästymisestä määrättävää seuraamusmaksua esitetään kohtuullistettavaksi
Merien tutkimuksen strategia on valmistunut
Sukupuolten tasa-arvoa pörssiyhtiöiden ylimmissä johtotehtävissä koskeva EU-direktiivi toimeenpanoon
Hallituksen esitys: Yleinen arvonlisäverokanta korotetaan 25,5 prosenttiin syyskuun alussa
Hallitus esittää muutoksia konkurssipesien hallinnon valvontaan
Aikuiskoulutustuki, ammattitutkintostipendi ja vuorotteluvapaa lakkautetaan
Opas pienten työpaikkojen johdolle ja esihenkilöille
Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön muuttamisesta
Terveysmarkkinoiden keskittyminen johtanut hintojen nousuun – KKV tarvitsee tehokkaamman työkalun haitallisen keskittymisen estämiseksi
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kansalaisuushakemuksen käsittelyn viipyminen
Solmittujen avioliittojen määrä jatkoi laskuaan vuonna 2023
Kansalaisaloite eutanasian sallimisesta luovutettiin eduskunnalle
Sähköntuotantorakenteen muutos mahdollisti kasvihuonekaasupäästöjen tuntuvan laskun vuonna 2023
Vuonna 2023 työtaisteluissa menetettyjen työpäivien määrä laski selvästi edellisvuodesta
Ammatillisen koulutuksen opiskelijoita oli 347 700 vuonna 2023
Palkansaajista 8,9 % työskenteli tasa-ammateissa vuonna 2022
Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi Pilke päiväkodit Oy:lle kahta päiväkotia koskevat huomautukset
Uittajat saavat käyttää uiton toimintapaikkoja myös puutavaran muuta vesitse tapahtuvaa kuljettamista varten
Aluehallintovirasto selvitti vuonna 2023 perintäkirjeiden sähköisiä toimittamistapoja ja valmistautui valvomaan positiivista luottotietorekisteriä
Yritystukien määrä kasvaa ja vain pieni osa niistä edistää tuottavuutta
Selvitys: Kiertotaloudella on potentiaalia kansallisen kriisinsietokyvyn vahvistajana
Vesi- ja ympäristöasioiden lupapalvelun käytäntöihin muutos – henkilötietoja sisältävät asiakirjat nähtävissä tunnistautuneille
Akkumateriaalitehtaalle haetaan ympäristölupaa Kotkaan
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto: hyvinvointialueiden ohjausvastuiden oltava selkeät
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Kaupungin menettely vahingonkorvausvaatimuksen käsittelyssä
Valvontaisku hevostapahtumaan paljasti puutteita
Hallinto-oikeus kumosi Eversheds Asianajotoimisto Oy:n toimitusjohtajalle määrätyn rikemaksun
Suomeen lähetettyjen työntekijöiden määrän kasvu taittui
Työsuojeluviranomaisen raportti paljastaa häirinnän ja työssä kuormittumisen jatkuvat haasteet työpaikoilla
EU-vaalien ennakkoäänestys alkanut
Selvitys: Luonnon ekosysteemipalveluihin perustuvassa liiketoiminnassa on kasvun mahdollisuuksia
Arviomuistio lausunnoille: Luottamusta taksialaan lisätään lakimuutoksilla
Tutkimus: Päästöraportoinnilla lisää liiketoimintamahdollisuuksia ja päästövähennyksiä logistiikkaan
EU:n metsäkatoasetusta täydentävä kansallinen lainsäädäntöehdotus lausuntokierrokselle
Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksikkökustannuksia julki vuoden 2025 alusta
Sosiaalihuoltolain soveltamisopas on päivitetty
Ympäristöministeriö käynnistää asumisoikeusasuntoihin liittyvän selvityksen
Ympäristöministeriöltä avustuksia järjestöille ja ympäristönhoitoon
Uusi kansainvälinen sopimus edistää avoimuutta patenttijärjestelmässä
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja kuntien ilmastosuunnitelmia koskevan velvoitteen kumoamisesta
Saaristolain uudistamisesta toivotaan kannanottoja
Kansalaisaloite kannabiksen laillistamisesta eduskunnan lähetekeskustelussa
Kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman päivitys lausuntokierrokselle
Asetusluonnos suurpetojen vahinkoperusteisten poikkeuslupakäytäntöjen sujuvoittamisesta lausunnoille
Yritysvastuudirektiivin toimeenpano edellyttää kansallista valmistelutyötä Suomessa
Lakihanke työmarkkinamallin vahvistamiseksi etenee
Työryhmä valmistelemaan palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpanoa
Kalatalouden huoltovarmuutta koskevista toimenpide-ehdotuksista pyydetään lausuntoja
Maatalousministerit antoivat tukea elintarvikkeiden alkuperämerkintöjen laajentamiselle
Suurteholatauksen ja vetytankkauksen jakeluinfratuen asetusluonnos lausunnoille
Lakiluonnos merituulivoiman edistämisestä talousvyöhykkeellä lausunnoille
Ylen tehtävää ja rahoitusta arvioivalle parlamentaariselle ryhmälle lisäaikaa
Valtioneuvosto antoi asetuksia merenkulun turvallisuudesta
Sosiaaliturvakomitea keskusteli sosiaaliturvan kannustavuudesta
Apteekkitaloutta ja apteekkisääntelyä sekä lääkkeiden arviointitoimintaa uudistetaan
Valtion yhtiöomistuksilla haetaan kestävää kasvua – hallitus hyväksyi valtion omistajapolitiikan periaatepäätöksen
Tuomioistuinviraston ylijohtajan virka tulee avoimeksi 1.1.2025
Bondora perii luottokustannuksia lainvastaisesti – kuluttaja-asiamies kehottaa kuluttajia hakemaan hyvityksiä
Hallitus hyväksyi asetuksen uusiomuoviraaka-aineen jätteeksi luokittelun päättymisestä
Hallitus esittää eduskunnalle, että valtio voisi luopua A-Kruunu Oy:n omistuksesta
Lähes 10 miljoonaa euroa pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen
Kyberturvallisuusdirektiivin kansallinen täytäntöönpano etenee: Hallitus esittää uutta kyberturvallisuuslakia
Tavoitteena muovikassien kulutuksen pysyvä vähentäminen
Putoamisvaara on kattosaneeraus- ja pientalotyömaiden suurin työturvallisuusriski
Työntekijä putosi pumppukaivoon – sakot työnjohtajalle
Eduskunta keskusteli alkoholilain muuttamisesta
Ympäristövaliokunta: Puhtaan siirtymän investoinnit tärkeitä, ympäristöviranomaisten resurssit sekä sujuva ja laadukas lupakäsittely turvattava
Rajaturvallisuuslaki eduskunnassa lähetekeskustelussa
Raportti: Pohjaveden laatunormien sisällyttäminen Suomen lupalainsäädäntöön ei välttämätöntä
Eduskunta hyväksyi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevan lakiesityksen
Ympäristövaliokunta korostaa kansallista päätöksentekoa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa
Selvitysraportti: Alueellisen kuljetustuen jatkoa ja myöntämisperusteita tulisi harkita
KKV esittää Attendolle noin 4,4 miljoonan euron seuraamusmaksua yritystarkastuksen vastustamisesta
Markkinaoikeus hylkäsi Heckler & Kochin valituksen Puolustusvoimien rynnäkkökiväärihankinnasta
Selvitys: Antisemitismi lisääntynyt Suomessa viiden viime vuoden aikana
Työryhmä valmistelemaan muutoksia ympäristörikoksia koskevaan lainsäädäntöön
Työllisiä vähemmän ja työttömiä enemmän huhtikuussa 2024 verrattuna vuoden takaiseen
Lakimuutos kotoutumisen edistämisestä eduskunnan käsittelyssä
Eduskunta jatkoi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevien lakiehdotusten käsittelyä
Lausuntopyyntö: Hallituksen esitys Uudenmaan alueen potilastietojen käsittelystä
Työryhmä tekee ehdotuksen sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaation pitkän aikavälin visiosta
Kansanedustaja Mikkonen raportoi Euroopan neuvostolle ilmiantajien paremmasta suojelusta
Valtion pääomasijoitustoiminta tehostuu jo vuonna 2024, kun hallitusohjelman mukaisen yritysjärjestelyn käytännön toteutus etenee
TEM: Hyviä tuloksia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnasta vuosina 2020–2023
Hallituksen esitys sairaala- ja päivystysverkosta lausuntokierroksella
Aluehallintovirasto teki vuonna 2023 runsaasti tarkastuksia ja määräsi hallinnollisia seuraamuksia rahanpesulain rikkomisesta
Hallituksen esitys rajaturvallisuuslaiksi eduskunnalle
Sakon täytäntöönpanon uudistusta koskeva lakiehdotus lausunnoille
TEM käynnistää strategian ja toimintaohjelman harmaan talouden torjumiseksi
Leipomotyölain kumoaminen lausuntokierrokselle
Lakiluonnos fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupasta lausunnoille
Hallitus esittää muutoksia EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukuvuosimaksuihin
Selvitys: Toisella asteella kaksoistutkinnon suorittaneiden työ- ja koulutusurat ovat lukion ja ammatillisen koulutuksen välimaastossa
Osakehuoneiston hallintaanottoa koskevien tiedoksiantojen toimittamista halutaan helpottaa
Huumausainetestauksesta työelämässä uusi ohje
Opas sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä julkaistu
EU:n uuden jätteensiirtoasetuksen tavoitteena on lisätä jätteen hyödyntämistä unionin sisällä ja vähentää jätevientiä OECD-maiden ulkopuolelle
Työryhmän mietintö kiinteistöhankintojen kiellosta valmistunut
Avoimia työpaikkoja vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä selvästi vähemmän kuin vuosi sitten
Huhtikuussa 2024 pantiin vireille 293 konkurssia
Sosiaali- ja terveysvaliokunta vastustaa alkoholilain muutosta
Eduskunta hyväksyi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevien lakiehdotusten sisällön
Tiistaina 21.5. on viimeinen veroilmoittamisen määräpäivä
Sosiaali- ja terveydenhuollon varautumista häiriötilanteisiin parannetaan – lakiluonnos lausunnoilla
Esitys säilöönoton ja maahantulokiellon sääntelyn tiukennuksista lausunnoille
Selvitys: Rakennusvalvonnat ja suunnittelijat arvioivat esteettömyysasetuksen toimivan kokonaisuutena melko hyvin
Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden kehittämisestä keskustellaan pyöreän pöydän tapaamisessa
Työryhmä valmistelee rahanpesulainsäädännön kokonaisuudistusta
Tietosuoja: teleoperaattori voi säilyttää asiakkaansa tietoja kolme vuotta sopimussuhteen päättymisestä
Vientivalvontalainsäädännön uudistus etenee
Venäläistaustaisten yritysten sekä Suomessa toimivien pankkien raportointivelvollisuus yli 100.000 euron suuruisista varainsiirroista alkaa
Suomi ratifioi ILOn yleissopimuksen väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä
Suomi päivittää elpymissuunnitelmaansa – muutokset varmistavat EU-rahoitusta
Hallitus esittää uutta lakia, jolla täydennettäisiin EU:n jakeluinfra-asetusta
Muutoksia raideliikennelakiin – ratamaksuja ja toimilupakäytäntöjä tarkennetaan
Merenkulkijoiden pätevyysasiakirjoja koskevat sopimusmuutokset hyväksyttiin
Hallituksen esitys: Muutoksia pienten yritysten arvonlisäverotukseen
Hallituksen esitys: Verokortit tulevat voimaan jatkossa vuoden alusta
Suomi ja Ruotsi tiivistävät poliisiyhteistyötä raja-alueella
Työrauhalainsäädännön muutokset voimaan 18. toukokuuta
Hankinta-Suomi-ohjelma: Riskienhallintaa kehitettävä julkisissa hankinnoissa
Työmarkkinaennuste: Käännettä parempaan voidaan odottaa vuoden 2024 loppupuolella
Selvitettyjen rikosten ja rikkomusten määrä kasvoi lähes 20 % vuonna 2023
Verotulojen kehitys: Verohallinto keräsi tammi–huhtikuussa 2024 veroja yhteensä 28 212 miljoonaa euroa
Eduskunta tukee EuroHPC-asetuksen muuttamista
Apulaisoikeuskanslerin sijainen tuomioiden perustelemisesta
Jatkossa ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden pääväylä Suomeen on työsuhteinen kausityö
Asevelvollisuuslakiin ehdotetaan muutoksia rajaturvallisuuden varmistamiseksi
Suomen kuivuusriskien hallinnan suuntaviivat lausunnoille
Tietosuojavaltuutetun toimisto selvittää Helsingin kaupunkiin kohdistunutta tietoturvaloukkausta
Perusterveydenhuollon hoitoon pääsyä pyritään parantamaan uudella Kela-korvausmallilla – STM pyytää lausuntoja
Luonnos valtioneuvoston rasismin torjumisen ja yhdenvertaisuuden edistämisen toimenpideohjelmasta lausuntokierrokselle
14-vuotias työskenteli moottorikäyttöisellä ruohonleikkurilla ja loukkaantui – sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Perustuslakivaliokunnan lausunto ulkomaalaislaista on valmistunut
Kansalaisaloite poliittisten lakkojen kieltämisestä luovutettiin eduskunnalle
Oikeusministeriön kansliapäälliköksi seitsemän hakijaa
Suomi tarkkailijajäseneksi eurooppalaisia kielimalleja edistävään allianssiin
Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriturvallisuuskomitea kokoontuu Lontoossa
Työkanava Oy:n lakkauttamiseen liittyvä hallituksen esitys lausuntokierrokselle
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Tuomarin ja syyttäjien menettely rangaistuksen tuomitsemisen estävän vanhentumisen huomioon ottamisessa
Ympäristöministeriöltä lähes 860 000 euroa avustusta kahdeksalle hankkeelle rakennetun ympäristön ilmastotyöhön
MMM avasi erityisavustushaun riistataloutta edistäviin hankkeisiin
Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön historian suurimmat juoksutukset alkaneet
Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin virkaa hakee viisi henkilöä
Tutkimus: Säädöskielen ymmärrettävyyteen on syytä panostaa
Esi- ja perusopetuksen tukea koskeva lakiesitys lausuntokierrokselle
Apulaisoikeuskansleri: Valviran menettely kantelun käsittelyssä
Lähes kahden miljoonan suomalaisen pitää tarkistaa veroilmoitus viimeistään tiistaina 14.5.
Tuomioistuinvirastolle huomautus hankintalain noudattamatta jättämisestä
Tutkimus: Suomessa tarvitaan parempaa varhaista tukea lapsiperheille
YK:n kidutuksen vastainen komitea antoi suosituksia Suomelle
Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta asetettu
Liiketoimintakieltolain muutokset lausuntokierrokselle
Perustuslakivaliokunnan lausunto kansalaisuuslaista on valmistunut
Eduskunta hyväksyi työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevat lakiehdotukset
Lainsäädännön arviointineuvosto: Sukupuolijakauma pörssiyhtiöissä: edistääkö lainsäädännön muutosesitys tasa-arvoa merkittävästi?
Syrjintää koskeva tutkimuskatsaus valmistunut
Uusia muuntohuumeita otettiin valvontaan
Ostajan verovastuuta alkoholin verkkokaupassa laajennetaan
STM pyytää lausuntoja työeläkevakuutusyhtiöiden hallitukselle ja johdolle ehdotetuista pätevyysvaatimuksista
Etätyötä tekevien osuus vuonna 2023 laskenut korona-ajasta, mutta korkeampi kuin pandemiaa edeltävinä vuosina
Luonnos tutkimus- ja kehittämisrahoituksen monivuotisesta suunnitelmasta lausuntokierrokselle
EU-vaalit sunnuntaina 9.6.2024
Lausunnolle: Datakeskuksille velvollisuus julkaista tietoja energian käytöstään
Selvitys kartoittaa keinoja kotoperäisten kielten aseman vahvistamiseksi lainsäädännössä
Pohjoismaiden kuluttajaviranomaiset ottivat kantaa ilmastoväittämiin markkinoinnissa
EU:n kriittisten raaka-aineiden asetus astuu voimaan 23.5.2024
Apulaisoikeuskansleri: Terveydenhuollon ammattihenkilön valvonta-asian viivästyminen
Aluehallintovirastot valvovat toimialueillaan kiinteistönvälitysliikkeiden ja vuokrahuoneistojen välitysliikkeiden toimintaa
Selvitys: Ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden aseman parantaminen vaatii sääntelyn muuttamista
Ympäristöministeriö julkaisee verkkokoulutuksen vähähiilisestä rakentamisesta
Elintarviketehtaassa käytössä ollut vaarallinen kone toi sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Sähköyhtiö Väre markkinoi määräaikaisia sähkösopimuksia vaillinaisilla hintatiedoilla
Suomi selvittää turvallisten satelliittiviestintäyhteyksien käyttöönottoa
KKV antoi Loviisan kaupungille huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä
Yritystukea myönnettiin 1 184 miljoonaa ja maksettiin 541 miljoonaa euroa vuonna 2023
Noin 1,5 miljoonan henkilön pitää tarkistaa esitäytetty veroilmoitus 7.5. – myös kahdella miljoonalla kiinteistönomistajalla on määräpäivä
Euran kunnalle huomautus hankintalain noudattamatta jättämisestä – metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys ei oikeuta suorahankintaan
Tutkimus: Sote-henkilöstön tarpeen ja tarjonnan ennakointiin uusi menetelmä
Arviomuistioluonnos datasäädöksen kansallisesta toimeenpanosta lausunnoille
Toisen asteen koulutuksen laadullista uraseurantaa kehitetään
Rokotuksia saavat jatkossa antaa useammat terveydenhuollon ammattilaiset
Kestävän hyvinvointiyhteiskunnan ministerityöryhmä: Digitalisaatio on merkittävä muutosvoima sote-sektorilla
TEM-analyysi: Kilpailukieltosopimuksia tehdään hieman aiempaa vähemmän – tietoisuutta lakimuutoksista pitää lisätä
Saimaan kaupallisten kalastajien taloudellisten menetysten korvaaminen muuttuu
Uusjakotukien myöntämismenettelyyn uudistuksia
Silakankalastukseen asetettiin ensimmäistä kertaa kuturauhoitus
Valtion palvelu- ja toimitilaverkon uudistaminen etenee kuuteen seuraavaan maakuntaan
Luonnonsuojelulain luontotyyppien kartoitukset käynnistyvät
Itämeren suojelun kansainvälinen yhteistyö jatkuu toistaiseksi ilman Venäjää
Arviointineuvosto: Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan noston yritysvaikutuksia täsmennettävä
Lisää ajoneuvoja liikennevakuutuslain piiriin – eduskunta hyväksyi liikennevakuutuslain muutokset
STM pyytää lausuntoja lasten ja nuorten terapiatakuusta
Talousvyöhykkeen tuulivoimasääntelyä täsmennetään
Tutkimus: Omaehtoisten opintojen tukeminen työttömyysetuudella lisää työttömien opiskelua ja työllisyyttä
STM pyytää lausuntoja vakuutusmeklarien vastuuvakuutuksen vähimmäiseuromäärien tarkistamisesta
Verkkokirjahyllyssä huhtikuussa ilmestyneet uutuudet
Lohen tieteellinen kalastus käynnistyy tarkennetun suunnitelman mukaisesti
Uudet ohjesivut tarjoavat tukea Soterin sähköisen asioinnin käyttöön
Vuokratulojen ilmoittaminen veroilmoitukseen vuodelta 2023 ajankohtaista nyt
Yleisen arvonlisäverokannan ja vakuutusmaksuverokannan korotukset lausuntokierrokselle
Tutkimus: Liikennehankkeet voivat edistää työllistymistä ja parantaa kohtaantoa
Digitaalisen identiteetin lompakko tulee vuonna 2026
Ennakollinen kuntien peruspalvelujen valtionosuuslaskelma vuodelle 2025 on julkaistu
Valtiovarainministeriö on julkaissut hyvinvointialueiden vuoden 2025 ennakollisen rahoituslaskelman
Kiinteistöveroa jäi viime vuonna maksamatta 13 miljoonaa euroa – e-laskulla välttyy kohonneelta viivästyskorolta
EU-vaalien äänioikeusilmoitusten lähettäminen alkaa
Uusi hallintasuunnitelma haitallisten vieraslajien torjumiseksi valmistui
Selvityshenkilö arvioi mahdollisuuksia nostaa ikääntyneiden työllisyysastetta
Ulosottovelallisia noin 259 000 vuoden 2023 lopussa
Jarna Petman Ihmisoikeuskeskuksen johtajaksi
Tenon päivitetty kalastussääntö astuu voimaan toukokuun alussa
Kyläkauppatukea myönnetään jälleen ensi kesänä
Veteraanien rintamalisät nousevat 200 euroon kuukaudessa
Tulokset kuudesta verotusta käsittelevästä selvityksestä julkaistu
Puutteet koneen suojauksessa johtivat työtapaturmaan
Työtekijä putosi telineiltä – sakot työnjohtajalle
Energiahuollon ympäristötuet vähenivät merkittävästi vuonna 2022
Ympäristöverojen kertymä kasvoi 2 % vuonna 2022
Tietosuojavaltuutetun toimiston asiantuntijalautakunta nimitettiin seuraavalle kolmivuotiskaudelle
Kuljetusalan yritys sai 10 000 euron uhkasakon työnantajan velvollisuuksien laiminlyönneistä
Ympäristövaliokunta: Suomessa suuret mahdollisuudet bioperäisen hiilidioksidin talteenottoon
Ympäristövaliokunta puoltaa suden ja karhun suojelun lieventämistä
Ympäristövaliokunta ilmastotiedonannosta: EU:n kilpailukyky vihreässä siirtymässä turvattava
Ympäristönsuojelulain ja jätelain muutos lausunnolle
Hallitus tehostaa nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaa
Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028
Kuntatalousohjelma: Sopeutuspaine kasvaa kuntataloudessa
Hallitus esittää radion siirtovelvoitteesta luopumista
Merenkulun ympäristönsuojelulain muutokset lausuntokierrokselle
Tulorekisterin tietosuojasääntelyä tehostetaan
Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia on käsitelty yli 2 600
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Vastaajan tuomitseminen tekohetkellä säädettyä ankarampaan rangaistukseen
Uusia keinoja koirien pentutehtailuun puuttumiseen
Hallitus esittää muutoksia sähköisen viestinnän palvelulakiin
Hallitus esittää tieliikenteen yleissopimuksen muutosten hyväksymistä
Väylämaksut palautetaan täysimääräisiksi
Ympäristöministeriö asetti työryhmän ampumaratameluasetuksen uudistamiseksi
Hanketuloksia: Rakennusten purkamiselle on vaihtoehtoja – kun ne vain selvitetään
Aserikoksia koskevat lainmuutokset lausunnoille
Työttömiä työnhakijoita maaliskuussa 286 100
Eduskunta hyväksyi sopimuksen kalastuksesta Tenojoen vesistössä
Verohallinto hyväksyi tulonhankkimiskuluja vähennettäväksi noin 2,6 miljardilla eurolla vuoden 2022 verotuksessa
Vaali- ja puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä ja nuorten osallistumista halutaan lisätä – lakiehdotukset lausunnoille
Ympäristöministeriö käynnistää selvityksen vuokra-asumisen ja omistusasumisen välimallista
Hallituksen esitys hyvinvointialuelain muuttamisesta lausunnoille
Julkisen hallinnon strategian arviointi julkaistu
Hallitus esittää tiukempaa sääntelyä nikotiinipussien myyntiin
Hallitus ehdottaa Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja tilintarkastusta koskevia lakimuutoksia
Terveydenhuollon henkilöstö ja lääkkeiden saatavuus EU-kokouksen aiheina
Apulaisoikeuskansleri: Hallinto-oikeuksissa myönteistä kehitystä julkisuuslain mukaisten asioiden käsittelyssä
Aluehallintovirastoilta 14 miljoonaa euroa nuorten työpajatoimintaan
Kattotöitä tehtiin ilman putoamissuojauksia – toimitusjohtajalle sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Kuluttaja-asiamies huomautti Poweria markkinoinnin puutteista
Ravinteiden kierrätyksen avustushaku laajenee vesien ja meren ravinteiden kierrätykseen – etusijalla Saaristomeren alue
Oikeuslaitostyöryhmä: Työ oikeuslaitoksen riippumattomuuden eteen jatkuu
Työryhmä laatii toimintaohjelman vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymiseksi
Lukiokoulutusta ja ylioppilastutkintoa koskevat ehdotukset lausunnoille
Ehdotus Nato-jäsenyyteen liittyvistä lainsäädäntömuutoksista lausuntokierrokselle
Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallinen toimeenpano käyntiin ennen kesää
Uusi yhteistyöryhmä luo yhteistä tilannekuvaa digitalisaatiosta ja datataloudesta
Oikeusministeriön koulutushanke ilmoittajansuojelusta
Kansalaisaloite Kannabis lailliseksi, säännellyksi ja verolle luovutettiin eduskunnalle
Ilmastonmuutoksen vaikutusten ennakointia ja niihin varautumista vahvistetaan MMM:n hallinnonalalla
Ympäristöministeriö sai lähes 280 lausuntoa rakentamislakiin esitetyistä muutoksista
Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta aloitti uuden toimikautensa
Verohallinto löysi viime vuonna 30 miljoonaa euroa ilmoittamatta jääneitä virtuaalivaluuttatuloja
Arviointineuvosto: Esimerkit kirkastaisivat vesienhoidon ympäristötavoitteista poikkeamisen vaikutuksia
Tietosuojaneuvosto: Suurten verkkoalustojen “consent or pay” -malleissa tulisi olla käyttäjille aitoa valinnanvaraa
Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomariksi Anu Koivuluoma
Kansainvälisen muovisopimuksen neuvottelut tärkeässä vaiheessa 23.–29.4. Ottawassa
Valtioneuvosto nimitti kaksi uutta valtiosihteeriä
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta puoltaa työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevan sääntelyn hyväksymistä muutettuna
Hallintarekisteröityjen osakeomistusten yleisöjulkisuus pysyy ennallaan
Hallituksen esitys: Uusi lainsäädäntö parantaa kryptovaroihin sijoittavien suojaa
Nuorten miesten äänestysaktiivisuus väheni selvästi presidentinvaalin 2024 toisessa vaalissa
Vuoden 2023 viimeisellä vuosineljänneksellä toiminnan lopettaneita yrityksiä oli 9 % enemmän kuin vuotta aiemmin
KKV: Kosmetiikkamerkin maahantuojat tekivät kilpailulain vastaista yhteistyötä
Liikenne- ja viestintävaliokunta kannattaa sähköpotkulautaonnettomuuksien korvausvastuiden selkeyttämistä
Rannikkostrategia viitoittaa rannikkoalueen kestävää käyttöä
Hallitus ehdottaa muutoksia kiinteistönomistukseen ja -vaihdantaan liittyvään lainsäädäntöön
Hallitus esittää muutoksia työttömyyskassalakiin
Uusiutuvan energian hankkeiden valmistelua sujuvoitetaan: Hallituksen esitys muutoksista luonnonsuojelulakiin eduskuntaan
Alueidenkäyttölain valmistelun tueksi valmistunut useita selvityksiä
Hallitus esittää tiukennuksia maahanmuuttoon
Ehdotus rikoslain muuttamisesta lausunnoilla
Työolobarometri 2023: Tukea jatkuvaan oppimiseen tarvittaisiin työpaikoilla enemmän
Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen kulutus väheni 10 % vuonna 2023
Ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä kasvoi 22 % tammi–maaliskuussa 2024
Euroopan laajuiset digitaaliset julkiset palvelut toimivat jatkossa yhä paremmin
Oikeusministeriö hakee kansliapäällikköä
Hallitus käynnistää toimenpideohjelman koulutustason nostamiseksi ja korkeakoulutuksen kasautumisen vähentämiseksi
Toimialaraportti: Toimintaympäristö haastaa edelleen matkailualan kasvua
Työkanava Oy:n toiminta lakkautetaan
Arviointineuvosto etäyhteyksien käytöstä oikeudenkäynneissä: Riskejä tulee tarkentaa
Orpon hallitus: Tehdyillä päätöksillä estetään talouden ajautuminen hallitsemattomaan luisuun
Kotimaisella sähkön tuotannolla katettiin 98 % Suomen sähkön tarpeesta vuonna 2023
Maaliskuussa 2024 pantiin vireille 274 konkurssia
Sidosyksikkö- ja sote-hankinnat korostuivat viime vuonna hankintojen valvonnassa
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti avioliittoon pakottamisen kriminalisoinnista
Apulaisoikeuskansleri: Kansalaisuushakemuksen käsittelyn viipyminen
Energiainfrastruktuurin hankkeisiin haettavissa RRF-investointitukea 15.5. asti
Direktiivi turvaamaan sananvapautta
Kehysriihestä ratkaisu sairaalaverkon tulevaisuuteen
Yrityksen mukaan työsuojeluviranomaisen määräämä laiminlyöntimaksu oli perusteeton ja kohtuuttoman korkea – hallinto-oikeus hylkäsi valituksen
Terhi Salmela perustäytäntöönpanon johtavaksi kihlakunnanvoudiksi
Selvitys: Opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä on hyötyä korkeakouluopiskelijoille, mutta työssäkäynnin muodoissa kehittämistarpeita
Kuntien peruspalvelujen valtionosuutta ja hyvinvointialueiden rahoitusta koskevia päätöksiä vuodelle 2024 muutetaan oikaisuvaatimusten johdosta
EU-vaalien äänestyspaikka määräytyy 19.4. asuinpaikan perusteella
Saaristomeri-ohjelman toteutusta vauhditetaan pilottialueilla
Ranualle biokaasulaitos ja Mäntsälän biokaasulaitosta laajennetaan
Aluehallintovirasto antoi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle määräyksen pelastustoimen toimintavalmiusaikojen korjaamiseksi
Asbestipurkutyö vaaransi työntekijöiden terveyden – yrittäjälle sakkoja ja yhtiölle yhteisösakko
Työntekijälle sattui työtapaturma käsinhionnassa sorvilla – johtajille päiväsakkoja ja yritykselle yhteisösakkoa
Arviointineuvosto: Työperusteisen oleskeluluvan palkkarajan vaikutuksia yrityksille selkeytettävä
Vammaispalvelulain soveltamisalaa tarkentava hallituksen esitysluonnos lausunnoille
Uudessa pandemiavalmiussuunnitelmassa huomioidaan koronavuosien kokemuksia
Sähkömarkkinalakia uudistava työryhmä helpottamaan sähköntuottajien ja teollisuuden investointien verkkoliityntöjä
Paikallisen sopimisen lakiesitys jatkovalmisteluun
Korkeakouluille uudet rahoitusmallit
Valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalintaan otetaan käyttöön tulorajat
Tekijänoikeuden yhteishallinnoinnin kehittämisen neuvottelukunta asetettu
Selvitys hyvästä hallinnosta urheilussa valmistunut
Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen fossiilisesta lämmitysöljystä luopumisesta
Maatilojen ja puutarhatilojen kannattavuutta parannetaan energiatehokkuutta edistävällä sopimuksella
Työuran aikaista jatkuvaa oppimista selvittävän työryhmän loppuraportti on valmistunut
Oikeuskansleri: Ulkoministeriön ohjeistus viisumihakemusten käsittelyssä
Työministeri ehdottaa uutta vakuutusmallia – tavoitteena ohjata koulutusresursseja kasvatus- ja sote-alan henkilöstölle
Sivistysvaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevaksi lainsäädännöksi on valmistunut
Työryhmä valmistelemaan pienten riita-asioiden menettelyä
Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta nosti esiin puutteita palkkauksessa ja työajoissa
Valtionavustusta myönnetty vahingoittuneiden rauhoitettujen, luonnonvaraisten eläinten hoitotoimintaan
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi–maaliskuussa 2024 edellisvuodesta 7,8 %
Työryhmä valmistelemaan kotoutumistukea sekä työmarkkinatuen kielilisää
Kuva- ja signaalitiedon anonymisointia toisiokäytössä koskeva linjaus julkaistu
Euroopan laajuinen liikenneverkko näkyy Suomen kartalla
Arviointineuvosto: Heikentääkö rajavartiolain muutosehdotus omaisuudensuojaa?
EU myönsi suomalaisyrityksille 6,1 miljoonaa euroa sähkön ja vedyn jakeluasemien rakentamiseen
Esitys droonien käytön sallimisesta vieraslajipyynnissä lausunnoille
Suomen ja Uruguayn välille solmitaan sosiaaliturvasopimus
Kilpailu eurooppalaisen yrittäjyyden edistämispalkinnosta käynnistynyt
Lakiluonnos valtion uudesta pääomasijoitusyhtiöstä lausuntokierrokselle
Poliisiylijohtajaksi hakee kahdeksan henkilöä
Koirien rekisteröinnin laiminlyönnistä voi seurata koiranpitäjälle lasku
Kesäkuun EU-vaalien ennakkoäänestyspaikat nyt verkossa
KKV selvittää vaikuttajamarkkinoinnin markkinoita
Verotulojen kehitys: Verohallinto keräsi tammi–maaliskuussa 2024 veroja yhteensä 21 876 miljoonaa euroa
Arviointineuvosto: Miten kansalaisuuslain muutos vaikuttaa kotoutumiseen?
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu portugalilaisnuorten tekemässä ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia käsittelevässä valituksessa
Kansalaiset saavat viranomaispostin tulevaisuudessa pääosin sähköisesti
Pelastustoiminnan tilannekuvatoimintaa ja johtamista selkiytetään uusilla asetuksilla
Rakennetun ympäristön sanastoja vahvistettu käyttöön
Verohallinto huolissaan: Osalla nuorista on riski ajautua harmaan talouden piiriin jopa tietämättään
Rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista maksettiin korvauksia noin 3,37 miljoonaa euroa vuonna 2023
Raportti: Kaikille sopiva suunnittelu luo toimivaa, turvallista ja esteetöntä rakennettua ympäristöä
Oikeuskansleri väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi
Arviointineuvosto: Kuinka suuri vaikutus rajamenettelyn käyttöönottoa koskevalla esityksellä on turvallisuuteen?
Suositus: Sisäilmasta oireilevaa potilasta on kuunneltava huolella ja hoidettava kokonaisuutena
Oikeusasiamies asetti uuden ihmisoikeusvaltuuskunnan
Etelä- ja Lounais-Suomessa jo 14 hanketta vihreän siirtymän etusijamenettelyssä – mukana muun muassa vihreän vedyn laitoksia
Selvitys tarjoaa ehdotuksia kuluttajariitalautakunnan toiminnan kehittämiseen
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa maaliskuussa ilmestyneet uutuudet
Toisen asteen koulutuksen digikyvykkyyttä arvioidaan
Edesmenneen omaisen asioiden hoitamista sujuvoitetaan
Apulaisoikeuskansleri: Asiakirjajulkisuusasian käsittelyn viivästyminen hallinto-oikeudessa
Tukholman vesiviikko nostaa esiin vesivarojen ja rauhan yhteyden
Suomalaiset kiertotalousratkaisut esillä Maailman kiertotalousfoorumissa Brysselissä
Perustuslakivaliokunnan lausunto työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevasta lainsäädännöstä on valmistunut
Arviointineuvosto: Vastaanottorahan pienentämisen vaikutuksia kunnille ja hyvinvointialueille on arvioitava tarkemmin
Työryhmä esittää ratkaisuja kaivannaisjätteiden hyödyntämiseksi
Arviointineuvosto: Työttömyyskassoja koskeva esitys hyvin valmisteltu
Hallinto-oikeus alensi Pades Oy:lle määrätyn rikemaksun 6000 euroon
Ympäristöasioiden lupapalvelussa käyttöön uusia karttatoimintoja
Sote-alan ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö uudistuu – tavoitteena henkilöstöpulan helpottaminen
Sote-asiakastietojen käsittelyä koskeva asetusluonnos uudestaan lausuntokierrokselle
Itä-Suomen yliopisto selvittää, mitä apteekkien antamaan lääkeneuvontaan tulisi sisältyä
Komissio ehdottaa eurooppalaisten yritysneuvostojen roolin vahvistamista – valtioneuvosto antoi eduskunnalle kantansa
Selvitys: Useita keinoja parantaa ilotuliteturvallisuutta ja vähentää ilotulitteista aiheutuvia haittoja
Hallitus esittää muutoksia kotoutumislain kokonaisuudistukseen
Uusi erityisavustus kestävää kasvupolitiikkaa ja yritysten kansainvälistymistä edistäville yhteisöille
Tiedonhallintalautakunta on asetettu uudelle toimikaudelle
Suomen itäraja pysyy kiinni toistaiseksi
Sami Rakshit Tullin pääjohtajaksi
Kuluttaja-asiamies on tehnyt 365 Hankinnasta tutkintapyynnön poliisille
Kalastusmääräykset lyhentävät lohen kalastusaikaa Tornionjoella
Ahvenanmaan asiat esillä hallituksen iltakoulussa
Maa- ja metsätalousvaliokunta kannattaa mietinnössään metsästyslain muuttamista
Suomen päästökauppasektorin päästöt pienenivät yli 3,6 miljoonaa tonnia vuonna 2023 – päästöt puolittuneet kymmenessä vuodessa
Toimitusjohtajalle sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Kirjastojen toimintatilastot 2023 julkaistu – lastenkirjallisuuden lainaus ennätyslukemissa
Oikeuskansleri: Valtioneuvoston kanslian menettely hallinnollisissa ja työnjohtamiseen liittyvissä asioissa
Verohallinto löysi viime vuonna valvonnassaan yli 418 miljoonaa euroa ilmoittamattomia veroja
Hitsauskoppi junaradan yläpuolella ei ollut tiivis – sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Positiivinen luottotietorekisteri tuo muutoksia kuluttajien luottokelpoisuuden arviointiin
Lausuntokierros merenkulkijoiden pätevyyskirjoja koskevista sopimusmuutoksista alkaa
Hallituksen esitys finanssialan asiakasbonusten verotuksen uudistamisesta lausuntokierrokselle
Koetut toimeentulovaikeudet yleistyivät merkitsevästi vuonna 2023
Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyösopimusta koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselle
Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikertomuksessa 2023 käydään läpi Suomen ensimmäistä ilmastovalitusta
Tahdosta riippumattoman psykiatrisen lääkehoidon päätöslomake nyt saatavilla
Oppisopimuskuljettaja putosi kuorma-auton lavalta elementtien purun yhteydessä – esihenkilölle sakkoja
Apulaisoikeuskansleri: Kotona tehtävä vammaispalvelulain mukainen henkilökohtaiseen apuun liittyvä arviointijakso
Verohallinto muistuttaa: kaikki veroilmoitusasiat voi hoitaa OmaVerossa
Yrityskauppavalvonnan uusi sitoumusohje julkaistu
Lausuntopyyntö: Muutoksia liikenteen palveluista annetun lain tietosääntelyyn
Arviomuistio lausunnoille: Tieliikenteen automaatio edellyttää lakimuutoksia
Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia on käsitelty lähes 1500
Tietosuoja: Positiivinen luottotietorekisteri otettiin käyttöön 1.4. – näin se vaikuttaa henkilötietojesi käsittelyyn
Aluekehittämispäätös linjaa alueiden kehittämisen painopisteet hallituskaudelle
Palvelujen saatavuutta parannetaan digitaalisilla ratkaisuilla ja turvaamalla perinteiset asiointitavat
Sari Ojanen jatkaa valtion neuvottelujohtajana
Korkein hallinto-oikeus kutsuu jatkossa oikeuskäytäntöä ohjaavia päätöksiään ennakkopäätöksiksi
Aluehallintovirastot saavuttivat tulostavoitteensa viime vuonna, vaikka toimintaympäristö haastoi jatkuvalla muutoksellaan
Ennakkotietoa: Kunnille tulossa 171 miljoonaa euroa viimevuotista enemmän kiinteistöverotuloja
Direktiivimuutos helpottaa mobiililaitteiden lataamista
Medianvapaussäädös hyväksyttiin Euroopan unionin neuvostossa
Ehdotus vankien ehdonalaista vapauttamista koskevien säännösten muuttamisesta lähetettiin lausuntokierrokselle
Toimeentulotuessa huomioitavien asumismenojen kuntakohtaiset rajat on asetettu
Metsäkatolakia valmistellaan samalla, kun asetuksen haasteisiin haetaan ratkaisuja EU-tasolla
Lausuntopyyntö: Hallituksen esitys sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden takaisinperinnästä
Asetus raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden ja imettävien työntekijöiden suojelemisesta voimaan huhtikuussa
Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin kansalaisuuslain asumisaikaedellytysten muuttamisesta
Apulaistietosuojavaltuutettu: henkilötunnusta ei tule merkitä potilaille automatisoidusti lähetettäviin tekstiviesteihin
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetun lain muutosehdotuksista
Yleistuen valmistelu etenee
Suomen kestävän kasvun ohjelman valtionavustuksilla edistetään hoidon jatkuvuutta
Kuluttaja-asiamies huomautti kahta yritystä puhelinmyynnin puutteista
Puheenjohtajat Murto ja Rytkönen selvittämään keinoja Suomen työmarkkinamallin kaksikantaisten neuvotteluiden käynnistämiseksi
Tuomioistuinviraston uusi ohje asiakirjojen liittämis- ja nimeämiskäytännöistä
Liki puolella miljoonalla henkilöllä on esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivä heti pääsiäisen jälkeen
Oikeuskansleri: Hallituksen esityksissä perusteltava lausuntokierroksen pois jättäminen
Utajärven aurinkopuistohanke allekirjoitti ensimmäisenä tukisopimuksen EU:n toimeenpanovirasto CINEA:n kanssa
Yhteishankkeessa etsitään uusia ratkaisuja itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi
Työttömiä työnhakijoita helmikuussa 289 700
Energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu käyntiin
Saalis- ja pyyntitietoja kerätään harvinaisista kalalajeista – asetus lausunnoille
Tutkimus: Uutismedian omistus on keskittynyt Suomessa
Salon, Kauhavan ja Utsjoen istuntopaikat lakkautetaan
Oikeuskansleri: Sisäministeriön lainvalmistelussa liian lyhyitä lausuntoaikoja
Kuluttajilla ongelmia sänkyjä myyvän Lux Bedsin kanssa
Asuntojen korjaaminen esteettömiksi parantaa ikääntyvien asuinoloja ja vajaakäytöllä olevien asuntojen käyttöastetta
EU:n ympäristöministerit keskustelevat EU:n 2040-ilmastotavoitteesta
Työntekijän oleskelulupien käsittelyaika puolittui – automaatio vauhdittaa päätöksentekoa
Oikeuskansleri väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi
Verohallinto teki OnlyFans-sisällöntuottajille yli 5 miljoonan tulonlisäykset vuonna 2023
IMO:ssa edettiin kohti maailmanlaajuisia keinoja alusliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi
Kansalaispulssi: Luottamus terveydenhuoltoon ja koulutukseen yhä laskussa
Hyvinvointialueiden on huolehdittava sote-henkilöstönsä täydennyskoulutuksesta
Lausuntokierros: Napapiirille esitetään uutta valtion retkeilyaluetta
Kesäkuun EU-vaalien ennakkoäänestyspaikat nyt verkossa
Perustuslakivaliokunnan lausunto ansiopäivärahan porrastamisesta ja eräistä muista muutoksista työttömyysturvaan on valmistunut
Tasavallan presidentti päätti Suomen liittymisestä Nato SOFA -sopimukseen ja Pariisin pöytäkirjaan
Kyläkauppatuen jakokriteerien muutosehdotus lausunnoilla 8.4.2024 saakka
Valtiosihteeri Nykäsen selvitystyö Suomen työmarkkinamallin neuvotteluiden käynnistymisen edellytyksistä on valmistunut
TEM-analyysi: 18-vuotiaalla odotettavissa 34 työvuotta ja 3,6 työttömyysvuotta
Ympäristövaliokunta tukee tavoitetta yhdenmukaistaa metsätietoa EU-tasolla
Valtiovarainvaliokunnan mietintö kolmesta kansalaisaloitteesta valmistui
Tuomioistuinviraston johtokunta vaihtuu
Arviointineuvosto: Lukukausimaksujen vaikutuksia korkeakouluille tulisi arvioida tarkemmin
62 hanketta hakee REPowerEU-tukea energiateknologian investointeihinsa
Selvitys arvioi biomassan verotuksen mahdollisuuksia ja haasteita Suomessa
Ruotsin kielen osaaminen heikentynyt, kun pakollisuus poistui ylioppilastutkinnosta
Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan strategian ja toimenpideohjelman päivittäminen käynnistyy
Juhapekka Ristola työ- ja elinkeinoministeriön osastopäälliköksi
Jukka Ahtela jatkaa sovittelijana
Poroalueen sääolosuhteet tarkkailun alla
Suomi–Viro-luonnonsuojeluyhteistyötä yli 30 vuotta
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Käräjätuomarin ja syyttäjän menettely syyteoikeudeltaan vanhentuneen syytekohdan sisältäneessä rikosasiassa
Tasavallan presidentin väliaikaisen virka-asunnon alueelle liikkumisrajoitusalue
Hallitus valmistelee yhdistelmävakuutusmallin vastaamaan työelämän muutokseen
Uusi verkkojulkaisu lisää valmiuksia vaikuttaviin julkisiin hankintoihin
Hallituksen esitys esteettömyyden ja saavutettavuuden valvonnasta lausunnoille
Uudessa hankkeessa laaditaan ohjeet omatoimiseen varautumiseen poikkeusoloja varten
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti tasa-arvosta pörssiyhtiöiden johdossa
Naton SOFA-sopimus hyväksyttiin
Lastensuojelussa kohti trauma- ja väkivaltatietoista sijaishuoltoa
WHO:n pandemiasopimuksesta neuvotellaan Genevessä
Alueelliset hankkeet ovat vauhdittaneet kuntien ilmastotyötä eri puolilla Suomea
Eduskunta kävi lähetekeskustelun sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietolain muuttamisesta
Työvoimapalveluiden palveluprosessin keventämiseen tähtäävä valmistelu alkaa
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Rajanaapureiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa poikkeamismenettelyssä
21 haki hyvinvointialueiden ohjausosaston johtoon
Ammattikuljettajien ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa ei kehitystä parempaan suuntaan
Varhaiskasvatuslain henkilöstömitoitusta koskeva kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle
Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmien valmistelu käynnistyy
Ehdotus osakehuoneiston hallintaanottoa koskevien tiedoksiantojen helpottamisesta lausunnoille
Lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmasta pyydetään lausuntoja
Pääministeri Petteri Orpon pyöreä pöytä vahvisti vuoropuhelua työelämän yhdenvertaisuudesta
Verkkokauppa.comille seuraamusmaksu asiakastietojen säilytysajan määrittelemättä jättämisestä – myös vaatimus asiakkaan rekisteröitymisestä oli lainvastainen
Säädöshanke alueellisen toimivallan mahdollistamisesta henkilöjunaliikenteessä käynnistyy
Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
Helmikuussa 2024 pantiin vireille 342 konkurssia
Valtion aluehallinnon uudistus etenee: Uusien virastojen tehtävät linjattu
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä
Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä neuvotellaan keinoista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä
Suomi tiivistää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa kyberturvallisuudessa
Markkinaoikeus: Sarastia ei ole Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sidosyksikkö
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: KEHA-keskuksen menettely tietopyynnön käsittelyssä
AVI: Kiinteistönvälitysliike Asuntokeskus Kotipaja Oy harjoittaa välitystoimintaa lainvastaisesti ilman rekisteröintiä
Lakihanke suojelutyön turvaamisesta työtaistelutilanteessa käynnistyy
Lakiluonnos välineellistetyn maahantulon torjumiseksi lausunnoille
EU:n yritysvastuudirektiivi sai taakseen määräenemmistön tuen Coreperissa
Ympäristöministeriö sai 42 hakemusta rakennetun ympäristön ilmastotyötä vauhdittavan ohjelman viimeiseen hankehakuun
Suomen korkean teknologian profiili vahvistuu Natossa
Lakimuutos nostaa monen kiinteistönomistajan veroja
Arviointineuvosto: Lainvalmistelun keskeinen ongelma on kiire
Hallitus ehdottaa muutoksia asiakastietolakiin
Väestönsuojelun kehittäminen vaatii vastuiden selkiyttämistä ja resursseja
Hyvinvointialueiden ohjaukseen tarvittavan tiedon koordinointia vahvistetaan
Juha Martelius nimitettiin suojelupoliisin päälliköksi
Suomen kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma linjassa komission ilmastoriskien tiedonannon kanssa
Eduskunta käsitteli selontekoa Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024
Ympäristövaliokunta puoltaa ehdotusta muovipellettihävikin vähentämisestä
Vuonna 2023 työvoimaa eli työllisiä ja työttömiä enemmän kuin edellisvuonna
Yhdeksän yritystä kymmenestä suhtautuu veroihin myönteisesti – 87 prosenttia arvioi Verohallinnon palvelut toimintavarmoiksi
Rahoitusmarkkinoiden häiriönhallinnan yhteistyöryhmä asetettiin
Kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa lähivuosina
Lasten ja nuorten psykososiaalisten menetelmien käyttöönottoa on tuettava kansallisesti
Asumisen selvitysryhmältä kehittämisehdotuksia asuntopoliittisten tavoitteiden edistämiseksi
Arviointineuvosto: Eläinlääkintähuoltolain muuttamisen vaikutuksia eläinten hyvinvointiin arvioitava tarkemmin
Euroopan parlamentilta hyväksyntä tekoälyasetukselle
Esittelijäneuvos Jenny Rebold nimitetty KHO:n uudeksi kansliapäälliköksi
Eduskunta kävi lähetekeskustelua työttömyysturvalain muuttamisesta
Uudet METSO-hankkeet edistävät metsätiaisten ja jalopuiden esiintymistä talousmetsissä
Lausuntokierros: Ostajan verovastuuta alkoholin verkkokaupassa laajennettaisiin
Rakennusten energiatehokkuus: Uudisrakennuksista päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
Suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämistä pohtimaan asiantuntijatyöryhmä
Ehdotus avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämisestä lausunnoille
Sosiaaliturvakomitea etsii ratkaisuja työllistymisen ja työkyvyn haasteisiin
Tahdosta riippumaton psykiatrinen lääkehoito vaatii jatkossa hallintopäätöksen – päätöslomake nyt julkaistu
Apulaisoikeuskansleri: Esitutkinnan toimittamisen viipyminen johti syyteoikeuden vanhentumiseen
Väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden katkaisupalveluihin myönnetty avustuksia
Lausuntopyyntö: Luonnos hallituksen esitykseksi EU:n valtiontukisääntöjen vastaisten tukien takaisinperinnästä
Terveydensuojelulaki uudistetaan
Arviointineuvosto: Nikotiinipusseja koskeva esitys on hyvin valmisteltu
EU-ministerit pääsivät sopuun alustatyödirektiivistä
Veronumerorekisteri päivitetään maaliskuussa 2024
Pohjoismaiden neuvoston Suomen ja Ruotsin valtuuskunnat tutustuivat rajayhteistyöhön Torniossa ja Haaparannalla
Apulaisoikeuskansleri: Tuomari ratkaisi asian kutsumatta vastaajaa pääkäsittelyyn
Valmisteluryhmä uudistamaan lastensuojelun lainsäädäntöä
Sote-rakenteet on uudistettu, nyt on sisältöjen vuoro
Tasa-arvon edistäminen köyhyyttä vähentämällä aiheena YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan istunnossa
Lapin aluehallintoviraston johtoon haki 14 henkilöä
Apulaisoikeuskansleri: Rikosilmoituksesta annettava kirjallinen vahvistus
Työryhmä valmistelemaan toimenpiteitä oppimistulosten nostamiseksi
Tiedusteluvalvontavaliokunta kehottaa seuraamaan ja arvioimaan tiedustelun valvonnan resurssointia
Alustatyödirektiivi EU-ministereiden asialistalla kokouksessa 11.3.2024
Valtioneuvoston kanslia asetti hankkeen valtioneuvoston turvallisuusjohtamisen toimintamallin kehittämiseksi
Kansallinen kyberturvallisuusstrategia uudistetaan valtion kyberturvallisuusjohtajan johdolla
Viranomaisten kyselyt tilitapahtumista halutaan keskittää yhteen järjestelmään
EU-maiden tietojenvaihtoa rikollisuuden torjunnassa halutaan tehostaa
Työvoimakatsaus: Työvoiman saatavuusongelmat jatkuvat ennestään tutuilla toimialoilla
Ministeriryhmä käsitteli sote-vuokratyövoiman käytön selvitystä
Ulkoasiainvaliokunta puoltaa Nato SOFA -sopimuksen hyväksymistä
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa helmikuussa ilmestyneet uutuudet
Metsäneuvosto keskusteli kansallisen metsästrategian toimeenpanosta
Suomi ja Ranska päivittävät verosopimustaan
Elina Pekkarinen jatkaa lapsiasiavaltuutettuna
Merenkulkualan yksityisten työvoimapalveluiden tarjoajille esitetään uusia velvoitteita
Hankintalain muutosten valmistelu käyntiin
Business Finlandin pääjohtajaksi 30 hakijaa
Lausuntokierros ilmailulain muuttamisesta alkaa
Eduskunta hyväksyi ilmastovuosikertomuksen 2023 ympäristövaliokunnan linjausten pohjalta
Katolle varastoidut levyniput putosivat nostokorissa työskennelleiden päälle – sakot työnjohtajalle, vastaavalle työnjohtajalle ja yhtiölle
Sipoon Linnanpellon lähteiden luonnontilan vaarantamiselle ei myönnetty poikkeuslupaa
Uusi työkalu tukee hankintayksiköitä vastuullisissa julkisissa hankinnoissa
Yhä useampi opiskelija oli ulkomaalaistaustainen vuonna 2022
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus laativat tekoälysuositukset opetuksen ja oppimisen tueksi
Uudet hankkeet kehittävät ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen digitalisaatiota
Valtion käyntiasioinnin kokoaminen ja toimitilaverkon tiivistäminen etenivät suunnitellusti
Tuomioistuinvirasto: Vuonna 2023 tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytykset paranivat
KKV: Inarin kunnan matkailupalvelujen hankinta olisi pitänyt kilpailuttaa
Työehtosopimuslain muutokset lähetekeskustelussa, oppositiolta epäluottamuslause työministerille
Oikeuskansleri: Tekijänoikeuslain muuttamisen yhteydessä puutteita kuulemisen järjestämisessä
Kaavatietomalli ja siihen liittyvät 16 koodistoa on vahvistettu käyttöön
Käräjäoikeus tuomitsi neljä henkilöä vankeusrangaistuksiin törkeistä kiskontarikoksista
Ulosoton velallismäärissä ei merkittävää muutosta – myönnettyjä vapaakuukausia selvästi aiempaa enemmän
Alemarkkinoinnissa edelleen puutteita
Pakkauksia ja pakkausjätettä koskevasta asetusehdotuksesta alustava sopu
EU-lainsäätäjät sopuun: Pakkotyöllä valmistettuja tuotteita ei enää sallita EU:n markkinoilla
Uudelta verkkosivustolta tietoa perusoikeuksien toteutumisesta
Ministeri Rydman Team Finland -vierailulle Kanadaan ja USA:han
Selvitys tarjoaa uutta tietoa Suomeen eri syistä muuttaneiden tilanteesta työmarkkinoilla
Apulaisoikeuskansleri: Turvapaikanhakijoiden työ- ja opintotoiminnan järjestäminen vastaanottokeskuksissa
Kestävän kehityksen toimikunta aloitti kautensa keskustelulla yhdenvertaisuudesta
Vielä ehtii mukaan Verkkokirjahyllyn ja Suomen laki -hakupalvelun käyttökoulutukseen
Tiedonhallintalautakunta opastaa ja valvoo tiedonhallinnan vaatimusten toteuttamista
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja kohtuuhintaisten asuntojen asukasvalinnan muutoksista
Vuoden 2024 käyttösuunnitelma kannustaa Araa priorisoimaan nopeasti käynnistyviä asuntorakentamishankkeita
Selvitys: Sosiaaliturvarahastojen ja valtion rahoitusvastuiden uudelleenjärjestely on mahdollista
Apulaisoikeuskansleri: Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeajan pituus
Aluehallintovirasto on päättänyt joutsalaisen palvelukodin valvonnan
Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi kehitysvammahuollon toimijoita rajoitustoimenpiteitä koskevan lainsäädännön noudattamisessa vuonna 2023
Pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennetaan
Ministeri Rydman osallistuu maailman suurimpaan kaivosalan tapahtumaan Suomessa toimivien yritysten kanssa
Paikallisen sopimisen lakimuutokset lausuntokierrokselle
EU:n sisäasioiden rahastojen kevään haut käynnistyivät 1.3.2024
Määräaikaisen sähkösopimuksen hinnan kohtuullisuutta voi arvioida Kilpailu- ja kuluttajaviraston laskurilla
Tutkimus paljastaa autokaupan piintyneet ongelmat
Parlamentaarinen työryhmä seuraamaan kansallisen TKI-tavoitteen toteutumista
Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemusten ruuhkan purku jatkuu
Korkeakouluille lisärahoitusta uusiin aloituspaikkoihin
Asiakkaat kohtaavat vaikeuksia pankkipalveluissa – lainsäädännön muuttaminen voisi auttaa
Lisärahoitusta lintuinfluenssan takia lopetetuista turkiseläimistä maksettaviin korvauksiin
Lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta eläinten oikeuksien lisäämisestä perustuslakiin
Apulaisoikeuskansleri: Kunnan menettely tiedusteluihin vastaamisessa
Kimmo Hakonen jatkaa tiedusteluvalvontavaltuutettuna
Avustuksia haettavana vakavan nuorisorikollisuuden torjuntaan
Arviointineuvosto kyberturvallisuusdirektiivin täytäntöönpanosta: Yrityksille aiheutuvia kustannuksia arvioitava tarkemmin
Vaikuttavuuskiihdyttämö kirittää maankäyttösektorin ilmastotoimia tutkimuksesta käytäntöön
Verohallinto täsmentää muutoksenhakuohjeitaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen vuoksi
Hallitus esittää muutoksia ansioturvan porrastamiseen ja työssäoloehdon kertymiseen
Hallitus esittää Kilpailu- ja kuluttajavirastoa yhteysviranomaiseksi EU:n digimarkkinasäädöstä koskevissa asioissa
Valtioneuvosto pitää komission osaajareserviä koskevaa ehdotusta lähtökohtaisesti perusteltuna
Hallituksen esitys työrauhalainsäädännön muutoksista eduskuntaan
Pohjois-Karjalan lastensuojelun johdolle määräys ohjata henkilöstöä ja valvoa, että lapsia tavataan henkilökohtaisesti
Säteilyvaaratilanteisiin varautumiseen kaivataan alueellisesta ja paikallisesta yhteistoiminnasta sopimista
Lausuntopyyntö: Muutoksia potilastietojen arkistoinnin laajuuteen
Iäkkäiden laatusuosituksen avulla halutaan lisätä hyviä, aktiivisia elinvuosia
Tervetuloa Verkkokirjahyllyn ja Suomen laki -hakupalvelun käyttökoulutukseen
Apulaisoikeuskansleri rangaistusasteikon alittamisesta
EU:ssa alustava sopu muutoksista alusjäterikosdirektiivistä: Merenkulun ympäristösääntely laajenee
Verohallinto: Vuoden 2023 palkkatietoilmoituksia ei käsitellä Verohallinnossa 10.–27.3.2024
Suuri valiokunta: Europolin roolia ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan torjunnassa halutaan vahvistaa
Eduskunta kävi ajankohtaiskeskustelun suomen kielen asemasta
EU:n yritysvastuudirektiivi ei saanut taakseen määräenemmistöä Coreperissa
Lakivaliokunnan lausunto Nato SOFA -sopimuksesta ja Pariisin pöytäkirjasta on valmistunut
Tutkimus: Työehtosopimusten piiriin kuuluu yhä valtaosa palkansaajista
Savukkeiden matkustajatuonti lisääntyi, nuuskan väheni
Taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistaminen käynnistyy
Nuoriin kohdistettujen pakkokeinojen määrä kasvoi vuonna 2023
Lähetekeskustelussa rajavartiolaki, metsästyslaki sekä Tenojoen vesistön kalastussäännöt
Selvitys tarkasteli merituulivoiman edistämiskeinoja Suomen talousvyöhykkeellä
Kim Mattsson selvittämään julkisen ja yksityisen sektorin huoltovarmuusyhteistyön tilaa ja kehittämistarpeita
Suomi on sopinut 6G-kehitystä ohjaavista periaatteista kumppanimaiden kanssa
Tilitoimistolle rikemaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönnistä
Yhteenveto syksyn kansallisista dialogeista: Yhteisöllisyys vaatii aktiivista panostusta
Toinen valtionavustushaku sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskusten käyttöönoton tukemiseen käynnistyy pian
Kansainvälisen merenkulkujärjestön pääsihteeri vierailee Suomessa
Puutteet pakkauskoneen suojauksessa – sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Kuormausnosturin määräaikaistarkastusten laiminlyönnistä sakkoja toimitusjohtajalle
Puutteet metalliprässin suojaamisessa toivat sakkoja uudelle ja vanhalle toimitusjohtajalle
Pohjanlahden lohenkalastuksen säätely kestävän kalastuksen turvaamiseksi
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja muutoksista luonnonsuojelulakiin – muutosehdotukset koskevat uusiutuvaa energiaa
Ulkoministeri Valtonen kuuli kansalaisjärjestöjä Suomen valmistautuessa YK:n ihmisoikeusneuvoston istuntoon
Kansalaispulssi: Kokemus yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta on edelleen heikentynyt
YK:n ympäristökokous Nairobissa pureutuu maailmanlaajuisten ympäristöongelmien kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin
Helmi-ohjelmassa tehtiin vuonna 2023 merkittäviä tekoja luontokadon hidastamiseksi
Suomi mukaan EU:n laadukkaan ja osallistavan koulutuksen kehittämishankkeeseen
Yhteistyöryhmä kehittämään valtionavustustoimintaa ja yhteisiä valtionavustuspalveluja
Lastensuojeluyksiköihin sijoitetut lapset toivovat enemmän aikuisten yksilöllistä aikaa ja yhteistä toimintaa
Kuluttaja-asiamies vie kodinturvapalveluita tarjoavan Verisure Oy:n markkinaoikeuteen kohtuuttomasta irtisanomisehdosta
Perustuslakivaliokunnan lausunto Nato SOFA -sopimuksesta ja Pariisin pöytäkirjasta on valmistunut
Apulaisoikeuskansleri: Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneesta rikoksesta
Lääkinnällisten laitteiden turvallinen käyttö on osa asiakas- ja potilasturvallisuutta
Työnantaja jätti maksamatta ainoalle ulkomaalaiselle työntekijälleen palkkaa ja päätti työsuhteen koeajalla – tuomio työsyrjinnästä
Aikuiskoulutuksen suosituimpia aloja vuonna 2022 olivat liiketalous ja oikeustieteet sekä palvelut, harrastukset ja turvallisuusala
Veroilmoitusaika alkaa: ensimmäiset esitäytetyt veroilmoitukset OmaVerossa
Alkoholin luvanvaraisen vähittäismyynnin prosenttirajan korotus lähetekeskustelussa
Ympäristövaliokunta perää lisätoimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi
Apulaisoikeuskansleri: Poliisin menettely ajoneuvokohtaisten liikennevirhemaksujen määräämisessä
Hallituksen esitys työrauhalainsäädännön muutoksista viimeisteltävänä
TE-palvelut 2024 -uudistus: Suomeen tulossa 45 työllisyysaluetta
Hallitus esittää lakimuutoksia liikennevakuutusdirektiivin toimeenpanemiseksi
Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaan 383,59 miljoonaa euroa vuonna 2024
EU:n hiilenpoistojen sertifiointikehikosta saavutettiin alustava sopu
Tenon päivitetty kalastussääntö etenee eduskuntaan – sääntelytoimet on suunniteltu lohikantojen tehokkaaseen vahvistamiseen
Johanna Moisio pääsihteeriksi valtioneuvoston kansliaan
Työsuojeluviranomainen hakee korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa ruokalähettejä koskevaan päätökseen
Leniency-hakemuksen voi jatkossa jättää sähköisellä lomakkeella
Arviomuistio sähköisen viestinnän välitystietojen säilyttämisestä lausunnoille
Reserviläispalkkoihin korotuksia maaliskuussa
Koulutusten läpäisyssä ei tapahtunut suuria muutoksia vuonna 2022
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneista rikoksista ja tuomioistuinten tietojärjestelmien kehittäminen
Autoliikkeelle 110 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä
Lausuntokierros ajoneuvojen hankintatukilain muuttamisesta alkaa
Sähköisen viestinnän palvelulain muutos lausunnoille: Tarkoitus luopua radion siirtovelvoitteesta
Vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen myönnettiin avustusta 2,23 miljoonaa euroa
Aluetukikartan muutoksesta voi antaa lausuntoja 8.3.2024 saakka
Hyvinvointialueiden omavalvonta toimii vaihtelevasti
Yliopistosairaaloiden yhteistyöllä turvataan lasten erikoissairaanhoidon laatu ja yhdenvertaisuus
Oikeuskansleri: Pääministerin virka-asunnossa järjestettyjen tilaisuuksien kustannusten kattaminen valtion varoista
Henkilötodistelun videotallennuksen hankintapäätös on tehty
Esitys kansainvälisen suojelun tiukennuksista lausuntokierrokselle
EU:n uusi asetus hillitsee fluorattujen kasvihuonekaasujen päästöjä
Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi valtion tukeman asuntorakentamisen vauhdittamisesta
Kansalliset harjoitukset tukevat koko Suomen kyberturvallisuutta
Työryhmä pohtimaan, miten väestönkehityksen haasteisiin vastataan perusopetuksen järjestämisessä
Työttömiä työnhakijoita tammikuussa 291 100
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Tuomarin huolimattomuus julkisen selosteen laatimisessa
Sote-palveluntuottajien ei tarvitse tarkistaa tietojaan maaliskuun 2024 loppuun mennessä
Puutteellinen aukon suojaaminen aiheutti henkilön putoamisen — työnjohtaja ja yhtiö tuomittiin
Tulivahti putosi palosuojapeitteellä peitettyyn tyhjään fenolikaivoon – sakot seisokkipäällikölle ja yhtiölle
Uusi säädöshanke maahantulon välineellistämisen torjumiseksi
Tarkastusvaliokunta tilaa tutkimuksen terveydenhuollon monikanavaisesta palvelujärjestelmästä
Yli 600 ehdotusta kuntien tehtävien sujuvoittamiseksi – maankäytöstä perusopetukseen
Sisäministeriö lähetti esityksen vastaanottorahan pienentämisestä lausuntokierrokselle
Kysely yleishyödyllisille toimijoille rahanpesun estämisestä
Tutkimus: Kriisinkestävyys on yksi tuomioistuinlaitoksen vahvuuksista
Verohallinto on palauttanut liikaa maksetut varainsiirtoverot loppuvuoden asuntokaupoista − korkoa kertyi 23 000 euroa
Digipalveluiden uudet säännökset voimaan – näin käyttäjän asema paranee
Arviointineuvosto: Työttömyysturvaesityksen vaikutukset hyvin arvioitu
Oikeuskansleri: Tohtorikoulutuspilotin rahoitushakumenettely
Työ- ja elinkeinoministeriö linjasi energiatuen painopisteet vuodelle 2024
Henkilöstöresursseja vahvistamalla turvataan Rajavartiolaitoksen toimintakyky normaaliolojen häiriötilanteissa
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja jätelakiin esitetyistä muutoksista
Luonnonvarakeskuksen toimipaikkaverkostoa kehitetään
Läpinäkyvyyttä kolmansien maiden puolesta harjoitettavaan vaikuttamiseen EU:ssa
Selvitys: Vuokratyön käyttöä on hillittävä hyvinvointialueiden toiminnan ja talouden turvaamiseksi
Ministeriö pyytää lasten ja nuorten näkemyksiä mielenterveyteen liittyvän tuen saatavuudesta
Paikallisen sopimisen uudistus etenee
Hallitus esittää muutoksia EU:n erityisosaajan oleskelulupaan
Hallitus puuttuu työperäiseen hyväksikäyttöön laajalla toimenpideohjelmalla
TE-palvelut 2024 -uudistus: Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä linjasi työllisyysalueiden muodostamisesta
KKV: Keravan keppijumppahankinta olisi pitänyt kilpailuttaa
Katsaus: Asuntorakentamista rasittavat uusien asuntojen ylitarjonta, hidas talouskehitys ja aiempaa korkeammat korot
Liisa Räsänen Valtiokonttorin pääjohtajaksi
Hyvinvointialueiden ohjausta yhtenäistetään
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle mahdollisuus ottaa uutta lainaa
Luonnonvaraisten eläinten hoitolatoiminnan ilmoituksista perittävät maksut alenevat
Usein kysyttyä ympäristöstä -palveluun koottu kysymyksiä ja vastauksia jokaisenoikeuksista
Naisiin kohdistuvan väkivallan etenemistä rikosprosessissa selvitetty
Peruskoulujen määrä väheni edelleen vuonna 2023
Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 joulukuussa 4,8 % vuodentakaisesta
Eduskunta keskusteli saamelaiskäräjälain muuttamisesta
Presidentinvaalin vahvistettu tulos nyt verkossa
Ministeriö pyytää VR:ltä lisätietoa kaukojunaliikenteen pysäyttämisestä
Suomi allekirjoitti Ljubljanan – Haagin sopimuksen
Saaristolain päivittäminen käynnistyy
Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2023 julkaistu
Kulttuuriympäristötieto digitaaliseksi
Maatilatalouden kehittämisrahastosta rahoitetaan viittätoista uutta maa- ja elintarviketalouden kansallista tutkimus- ja kehittämishanketta
Positiivisen luottotietorekisterin kattavuutta parannetaan – työryhmä asetettu
Aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yhteinen strategia ohjaa virastojen toimintaa rakennemuutoksen aikana
Varhaiskasvatuksen työvoima- ja koulutustarpeen ennakointia tehostettava
Arviointineuvosto: Aikuiskoulutustuen lakkauttamista koskevaan esitykseen sisällytettävä yhteenveto olennaisista vaikutuksista
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti rajamenettelyn käyttöönottamisesta turvapaikkamenettelyssä
Selvitys tarkastelee vaihtoehtoja lentoasematoiminnan järjestämiselle
Tammikuussa 2024 vireille pantujen konkurssien määrän kasvu taittui
Arviointineuvosto työrauhaa koskevasta esityksestä: Vaikutuksia työntekijäryhmien asemaan tarkennettava
Ensimmäinen koko valtionhallinnon henkilöstöstrategia edistää yhtenäisempää henkilöstöjohtamista
Epävarmuus ja korot painavat pk-yritysten suhdanneodotuksia
Rekisteröityjä uusia yrityksiä oli 13 089 loka–joulukuussa 2023
Yhdyskuntajätettä syntyi yli 500 kiloa henkeä kohden vuonna 2022 – kaatopaikalle päätyi alle prosentti
Omavalmisteiset kärryt kaatuivat ja alaikäinen harjoittelija loukkaantui – tuomio työturvallisuusrikoksesta
Jätteenkuljetusauton nostolaitteen ongelmia ei korjattu – esimiehelle sakko työturvallisuusrikoksesta ja työnantajalle yhteisösakko
Haminan akkumateriaalitehtaalle myönnettiin ympäristölupa
Autoveron tuotto romahti neljänneksellä vuonna 2023 – syynä autojen sähköistyminen sekä polttomoottoriautojen päästötason lasku
Selvitys arvioi hallitusohjelman jakeluvelvoitekirjauksien vaikutuksia ja uusiutuvan energian RED III -direktiivin kansallista toimeenpanoa
Esitys rajamenettelyn käyttöönotosta lausunnolle
Arvokkaita tietoaineistoja koskevan EU-asetuksen täytäntöönpano etenee
Kuluttaja-asiamies puuttui Finnairin epäselvään ympäristömarkkinointiin
Ministeri Ranne takseista: ”Alan ongelmat on otettu tosissaan – valmistelu etenee rivakasti”
Uudistettu ministeri- ja hallitustietojen verkkopalvelu
Suomen linjaukset IMO:n merenkulun hallintoa koskevien velvoitteiden täyttämiseksi julkaistu
Oikeuskansleri: Valtion omistajaohjausta koskevat menettelyt
Soterin ruuhkautunut tilanne jatkuu
Lainvastaisesti tehdystä asbestipurkutyöstä useille 60 päiväsakkoa ja päätoteuttajalle 10 000 euron yhteisösakko
Työntekijä putosi työmaalla merkitsemättömään porrasaukkoon – työnjohtajille sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Sisäministeriö lähetti kansalaisuuslain asumisaikaa koskevat uudistukset lausuntokierrokselle
Eduskunta yhtyy valtioneuvoston kantaan yritysvastuudirektiivin käsittelyssä ja kannattaa EU-tason sääntelyä
Valtioneuvosto pitää tärkeänä EU:n komission ehdotusta ympäristöön päätyvän mikromuovisaasteen vähentämiseksi
Presidentinvaalin toisen kierroksen vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024
Työmarkkinamallia valmisteleva kolmikantainen työryhmä on aloittanut työnsä
Valtioneuvoston selonteko Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin osallistumisesta eteni eduskuntaan
Business Finlandille uusi johtokunta
Jukka-Pekka Tyni jatkaa Ahvenanmaan työriitojen sovittelijana
Vapaaehtoinen metsien suojelu metsänomistajien suosiossa
EU ehdottaa uutta lainsäädäntöä ihmissalakuljetuksen torjuntaan
Suomi päivitti arviotaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeistä
Suomen itäraja pysyy kiinni
Tuulivoimabuumi tuo lisätuloja monelle metsänomistajalle – näin erilaiset tulot ilmoitetaan verotuksessa
Oikeusasiamies: Vammaisen henkilön ihmisarvoa loukattiin poliisivankilassa
Apulaisoikeuskansleri: Työvoimapoliittisen lausunnon tiedoksianto sekakielisenä
Verkkokirjahyllyssä ja Bisneskirjastossa tammikuussa ilmestyneet uutuudet
Seurantakomitea: Viljelijät toteuttaneet hyvin ympäristö- ja ilmastotoimia
Kuntien valtionosuusuudistuksen selvityshenkilöt on nimitetty
Sisäministeriön hanke valmistelee muutoksia perheenyhdistämiseen
Lähes 46 prosenttia äänioikeutetuista äänesti ennakkoon presidentinvaalin toisella kierroksella
Hallitus hyväksyi lainsäädäntösuunnitelman kevät- ja syysistuntokausille
Yliopistoille lisärahoitus tuhannen uuden tohtorin kouluttamiseen
Säädöshanke ajoneuvojen hankintatukien muuttamisesta alkaa
Teknologian hyödyntämistä ja teknisen hiilensidonnan ratkaisuja tarvitaan EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteen saavuttamiseksi
Selvitysryhmä esittää kolmea mallia Team Finland -verkoston uudistamiseksi
Lukiokoulutuksen erityisen koulutustehtävän ja siihen sisältyvän valtakunnallisen kehittämistehtävän toimivuutta selvitetään
Halla-aho jatkaa eduskunnan puhemiehenä, Risikko ja Filatov varapuhemiehinä
Orimattilan kaupungille lupa lunastaa yhdyskuntarakentamista varten
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta: Samojen hyödykkeiden tarjoaminen alennuskampanjassa naisille ja miehille erilaisin ehdoin oli tasa-arvolaissa kiellettyä syrjintää
Tilastokeskus: Äänestysaktiivisuus korkeinta vuosiin 2024 presidentinvaalin ensimmäisessä vaalissa
Apulaisoikeuskansleri: Valituskelpoisen päätöksen antaminen viivästyi tietopyyntöasiassa
Ratkaisuja puhtaan energian murrokseen – uusi tutkimushanke vauhdittaa fossiilisista polttoaineista irtautumista
Hyvinvointialueiden tulee saattaa opiskeluhuollon psykologipalvelut lain edellyttämälle tasolle
Vuoden 2023 varhaiskasvatuksen valvonnan tuloksia – uusi ohjelma vuodelle 2024 on julkaistu
Pohjoismaiden neuvosto käsittelee kokouksissaan tekoälyn yhteiskunnallisia vaikutuksia
Ministeri Rydman: Koronatukien joustoja ei ole tarpeen enää jatkaa
Verohallinnon tilastokooste: Verovuosi 2022 oli hyvä energiahuollolle mutta huono terveys- ja sosiaalipalveluille
Yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta
Aluehallintovirasto: Turvallinen siirtymä hyvinvointialueisiin toteutunut – huolta taloudesta ja osaavan henkilöstön saatavuudesta
Huomautus HUS-yhtymälle: Uuden lastensairaalan tehohoidon kapasiteetti on ollut riittämätöntä
Valtiolla oli lainmukaiset edellytykset tehdä etuostopäätös Kemiönsaaressa sijaitsevaan tilaan
Uusi selvitys antaa työkaluja maankäytön saamelaiskulttuuriin kohdistuvien vaikutusten arviointiin
OECD:n digitaalisen hallinnon suosituksen seuranta julkaistu – Suomi keskitasoa
Selvityshenkilöt: Toimiva sosiaalihuolto vaatii porrastusta ja vahvaa kansallista sisältöohjausta
STM määritteli yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tavoitteet vuosille 2024–2027
Lausuntokierros suunnitelmasta haitallisten vieraslajien torjumiseksi
Maija Strandberg omistajaohjausosaston päälliköksi
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja ASP-lainsäädännön kehittämisen suuntaviivoista
Reima Palonen lääkkeiden hintalautakunnan määräaikaiseksi johtajaksi
Immunoglobuliinia sisältävien lääkkeiden velvoitevaraston käytöstä erityistilanteessa tehtiin päätös
Pertunmaan ja Mäntyharjun kuntien välinen kuntajakoselvitys vireille
Toimialojen tiekartat kirkastavat energiasiirtymän vaihetta ja yritysten suunnitelmia kohti vähähiilisyyttä – päivitykset valmiita kesään mennessä
Apulaisoikeusasiamies: Laitosvalta korostuu äänestämisessä
Valtioneuvosto kannattaa komission tavoitetta yhdistettyjen kuljetusten lisäämisestä
Työryhmä edistämään tuulivoimahankkeita itäisessä Suomessa
Valtioneuvosto kannattaa matkustajanoikeuksia koskevan komission ehdotuksen tavoitteita
Ympäristökorvaukseen muutoksia vuodelle 2024
Valtiovarainministeriössä osastojärjestelyjä: Uusi hyvinvointialueiden ohjausosasto aloittaa 1.2.2024
Valtiolle yhteinen henkilöstöstrategia – valtion henkilöstöjohtamista uudistetaan yhdenmukaisemmaksi
Yksityisen kopioinnin tutkimuksen neuvottelukunta asetettu
Peruskoulun tulevaisuustyö luo vision peruskoulun pitkän aikavälin kehittämiselle
Apulaisoikeuskansleri: Hyvinvointialueen menettely tietopyyntöjen vireillepanossa
Työryhmä uudistamaan ulosmittauksen laskentasääntöjä
EDPB:ltä avoimen lähdekoodin työkalu verkkosivujen auditointiin
Kivihiilen kulutus väheni 42 % vuonna 2023
Arviointiraportti: REACT-EU-pandemiarahoituksen käyttö onnistunut hyvin
Tutkimus: Opettajat kokevat uudet perusopetuksen päättöarviointiohjeistukset tulkinnanvaraisiksi
Lainsäädännön arviointineuvosto: Kotoutumisen edistämisestä annetun lakiehdotuksen keskeisiä vaikutuksia selvennettävä
AAA-Palvelut Oy:lle kiellot puhelinmyynnistä – markkinaoikeus linjasi kuluttaja-asiamiehen hakemuksesta puhelinmyynnin ydinkysymyksiä
Kenraaliluutnantti Janne Jaakkola Puolustusvoimain komentajaksi
Arviointitutkimus: Koulutus- ja tietotarve korostuu kunnissa ennen työllisyysalueiden aloitusta 2025
Kutsuntatyöryhmä ehdottaa yhteistä maanpuolustuspäivää ja ennakkoterveystarkastuksia koko ikäluokalle
STM:lle tunnustus työnohjaukseen liittyvän lainsäädännön kehittämisestä
Veneiden toimittaminen jätehuoltoon lopahtaa usein tiedon puutteeseen
Verovelka kasvoi maltillisesti vuonna 2023 – maksujärjestelyitä tehtiin ennätysmäärä
Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin valmistelu jatkuu