
Euroopan komissio haluaa parantaa ajoneuvojen ja autoteollisuuden kiertotaloutta
Komissio on antanut asetusehdotuksen, jonka tavoitteena on parantaa autoteollisuudessa tarvittavien materiaalien saatavuutta EU:n alueella ja vähentää tuontiriippuvuutta. Autoteollisuuden haasteet, kuten EU:n ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen sekä raaka-ainepula, edellyttävät varautumista käynnissä olevaan muutokseen.
Komissio esittää muutoksia koko ajoneuvojen elinkaareen suunnittelusta jätehuoltoon. Ehdotuksessa muun muassa pyritään parantamaan autojen suunnittelua. Tämä edistäisi ajoneuvojen purkamista niiden käyttöiän umpeuduttua ja parantaisi mahdollisuuksia saada uudelleenkäytettäviä osia ja kierrätettäviä materiaaleja uusien autojen valmistukseen. Ehdotuksessa myös esitetään, että uusien autojen muoviosista 25 prosenttia olisi kierrätysmuovia.
Asetusehdotuksessa myös vahvistetaan laajennettua tuottajavastuujärjestelmää niin, että myös tuottajavastuu vahvistaisi jätehuoltotoimijoiden ja ajoneuvojen valmistajien yhteistyötä. Lisäksi asetuksella pyrittäisiin pysäyttämään virallisen järjestelmän ulkopuolelle katoavien autojen virtaa.
Asetuksen soveltamisalaa on tarkoitus asteittain laajentaa uusiin ajoneuvoluokkiin, kuten moottoripyöriin, kuorma-autoihin ja linja-autoihin.
Ehdotetulla asetuksella korvattaisiin nykyiset romuajoneuvoja sekä niiden uudelleenkäytettävyyttä, kierrätettävyyttä ja hyödynnettävyyttä koskevat direktiivit. EU:n komission mukaan asetuksella on merkittäviä ympäristöhyötyjä ja se myös lisää työpaikkoja kestävän kierrätysteollisuuden alalla.
Komission ehdotuksen käsittely jatkuu syksyllä.
Lähde: ympäristöministeriön tiedote.
Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Ympäristöministeriön Ahti-ohjelmassa avautuu haku ravinteiden kierrätyksen hankkeille
