
STM pyytää lausuntoja laatusuosituksesta aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi
Laatusuositus aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024–2027 eli iäkkäiden laatusuositus käsittelee varautumista väestön ikääntymiseen, laadukkaita ja kestäviä palveluita sekä hyvää ja toimintakykyistä ikääntymistä. Lausuntoja luonnoksesta pyydetään 15.11.2023 mennessä.
Iäkkäiden laatusuosituksella pyritään siihen, että iäkkäät saisivat oikein valitut, hyvinvointia tuottavat toiminnot ja palvelut oikeaan aikaan. Lisäksi suosituksella halutaan turvata henkilöstön hyvinvointia ja riittävyyttä. Laatusuositus on tarkoitettu hyvinvointialueiden sekä kuntien päättäjien, johdon, henkilöstön ja valvonnan sekä muiden toimijoiden työvälineeksi palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa.
Vuosien 2024–2027 laatusuosituksella tuetaan erityisesti tiedolla johtamista, osaavaa hyvinvointijohtamista ja hyvinvoinnin edistämistä koskevan tietotaidon hyödyntämistä.
Iäkkäiden laatusuositus perustuu muun muassa Kansallisen ikäohjelman ja Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman hankkeiden tuloksiin, tutkittuun tietoon ja hyväksi havaittuihin käytäntöihin. Luonnoksen valmistelua on johtanut valmisteluryhmä, jonka lisäksi valmistelutyöhön on osallistunut iäkkäitä yksityishenkilöitä, vanhusneuvostoja, eri ministeriöitä, valtion laitoksia, hyvinvointialueita, kuntia ja järjestöjä.
Laatusuosituksia väestön ikääntymiseen varautumiseksi, palvelujen laadun kehittämiseksi ja uudistamiseksi on annettu tähän mennessä viisi, vuosina 2001, 2008, 2013, 2017 ja 2020.
Lähde: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.
Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksen tasoksi 0,6

STM ohjeistaa hyvinvointialueita elatusavun vahvistamisesta
