
Suomi painottaa kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä, sukupuolten tasa-arvoa ja haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksia YK:n ihmisoikeusneuvostossa
YK:n ihmisoikeusneuvosto kokoontuu 54. istuntoonsa 11. syyskuuta–13. lokakuuta Genevessä, Sveitsissä.
Ihmisoikeusneuvosto on YK:n tärkein hallitustenvälinen ihmisoikeuksia suojeleva ja edistävä elin. Suomi on ihmisoikeusneuvoston jäsen kaudella 2022–2024. Suomi jatkaa neuvostossa pitkäjänteistä työtään universaalien ihmisoikeuksien edistämiseksi ja suojelemiseksi.
Venäjän ihmisoikeustilanteesta YK:lle raportoiva erityisraportoija antaa ensimmäisen raporttinsa YK:n ihmisoikeusneuvostolle. Suomi tukee vahvasti riippumattoman asiantuntijan mandaattia ja toimii muiden valtioiden kanssa sen jatkamiseksi.
Suomi esittää yhteistyössä Australian, Chilen ja Etelä-Afrikan kanssa yhteislausuman intersukupuolisten henkilöiden oikeuksista. Yhteislausumalla otetaan kantaa intersukupuolisten henkilöiden ihmisoikeuksien täysimääräisen toteutumisen puolesta ja puututaan heihin kohdistuvaan syrjintään ja väkivaltaan.
Neuvoston asialistalla ovat Venäjän lisäksi muun muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan, Valko-Venäjä, Afganistan, Myanmar, Etiopia, Syyria ja Sudan. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto OHCHR ja Venäjän laittoman hyökkäyssodan ihmisoikeusloukkauksia ja sotarikoksia tutkiva komissio antavat istunnossa katsauksensa Ukrainan tilanteesta.
Suomi painottaa naisten ja tyttöjen oikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa ja syrjinnän kieltoa, kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä sekä vastuuvelvollisuuden toteutumista neuvostossa käytävissä neuvotteluissa. Istunnossa Suomi myös edistää alkuperäiskansojen edustuksellisten elinten, kuten Saamelaiskäräjien, osallistumista YK:n ihmisoikeusneuvoston työhön. Lisäksi Suomi osallistuu muun muassa nuoria ja ihmisoikeuksia koskeviin keskusteluihin.
Lähde: ulkoministeriön tiedote.
Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Suomi saa 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen

Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
