
Oikeuskansleri: Valtioneuvoston kirjelmien esittelyn viipyminen työ- ja elinkeinoministeriössä
Oikeuskansleri kiinnitti työ- ja elinkeinoministeriön huomiota perustuslaissa säädettyyn valtioneuvoston velvollisuuteen toimittaa viipymättä EU-säädöksiä koskevat ehdotukset eduskunnalle kirjelmällään.
Oikeuskansleri tutki ministeriön menettelyn omasta aloitteestaan, koska U-kirjelmät (perustuslain, 731/1999, 96 §) toimitettiin eduskunnalle poikkeuksellisen pitkän ajan kuluttua siitä, kun komissio oli antanut ehdotuksensa. Ministeriö oli toimittanut poikkeuksellisessa kiiretilanteessa ehdotuksista eduskunnalle ensin E-kirjeet (perustuslain 97 §).
Oikeuskansleri totesi, että viipymättömyysvaatimus koskee myös niitä U-asioita, jotka on toimitettu eduskunnalle poikkeuksellisen kiiretilanteen vuoksi ensin E-kirjeellä. Ministeriön selvityksen mukaan tehdyt E-kirjeet laadittiin U-kirjelmän muotoon ja ne vastasivat sisällöltään täysin myöhemmin toimitettuja U-kirjelmiä. Oikeuskanslerin mukaan kirjelmien esittely viipymättä valtioneuvoston yleisistunnossa olisi tämän vuoksi edellyttänyt ministeriön virkamiehiltä melko vähäistä työpanosta. Valtioneuvoston kirjelmien esittely oli aiheettomasti viivästynyt ja viivästymisessä näytti oikeuskanslerin käsityksen mukaan olevan kyse siitä, että menettelytavat ja prosessi kiireellisten U-asioiden osalta eivät olleet ministeriössä asianmukaisia.
Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.
Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Suomi saa 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen

Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
