
EU tehostaa kansalaistensa turvaamista
Espanjan Granadassa 6.10.2023 kokoontuneet EU-maiden johtajat antoivat yhteisen julkilausuman EU:n tulevien vuosien prioriteeteista. Se korostaa tarvetta taata EU-maiden kansalaisten turvallisuus sekä taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi.
”EU:n on oltava vahvempi geopoliittinen toimija. Tämä tarkoittaa EU:n taloudellisen pohjan vahvistamista, kilpailukyvyn edistämistä, toimimista puhtaan energian edelläkävijänä sekä oman turvallisuuden ja puolustuksen vahvistamista”, pääministeri Petteri Orpo sanoi huippukokouksessa.
EU-maiden johtajat käynnistivät Granadan epävirallisessa Eurooppa-neuvostossa työn yksityiskohtaisemmasta strategisesta ohjelmasta vuosille 2024–2029. Kokouksen julkilausumaan kirjattiin lähtökohtien lisäksi myös muita ajankohtaisia asioita kuten tarve hallita muuttoliikettä.
EU-maiden johtajat toistivat sitoutumisen siihen, että Ukrainaa ja sen kansaa tuetaan niin kauan kuin on tarpeen. He myös vahvistivat, että EU:n jäseniksi pyrkivien maiden tulevaisuus on EU:ssa. Laajentumisen todetaan olevan geostrateginen investointi rauhaan, turvallisuuteen ja vaurauteen.
Lähde: valtioneuvoston tiedote.
Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Suomi saa 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen

Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
