Kun kone tekee, kuka luo?

Väitöskirjani käsittelee generatiivisilla tekoälyillä aikaansaatujen tuotosten näkökulmasta luovan työn automaatiota ja tekijänoikeutta. Väitöskirja on siis tietyssä mielessä pyrkimys vastata tähän ajankohtaiseen kysymykseen tekoälytuotosten tekijänoikeussuojan mahdollisuudesta, mutta samalla tarkastella koko automatisoidun luomisen ilmiökenttää laajemminkin.

Väitöskirjani on suomenkielinen ja suunnattu etupäässä suomalaiselle kohdeyleisölle. Tutkimuksessa nojataan paljon analogisiin tulkintoihin valokuvien teossuojaan ja yhteisteosten tekijyyteen liittyen. Nämä ovat sellaisia tekijänoikeudellisia osakysymyksiä, joiden konkreettiset vastaukset ovat yhä korostukseltaan kansallisia. Käsittääkseni parhaan tulkinnallisen peilauspinnan siihen, miten suomalainen tuomioistuin ratkaisisi tekoälytuotoksen teossuojaa koskevan kysymyksen, tarjoaa kotimainen viimeaikainen EUT:n ennakkoratkaisut huomioiva oikeuskäytäntö, jossa on otettu kantaa yhteistyössä syntyvien valokuvien suojaan. Niissä on kysymys mekanisoidusta luomisen menetelmästä, jossa arvioidaan yksittäisen luomiseen osallistuneen tahon luovia valintoja prosessissa, joka on uskottu osittain jonkun muun kyvykkään tahon toimeenpantavaksi.

Johtopäätöksenäni tuon esiin tulkintaa, jonka mukaan edistynyttä automaatiota kuten generatiivista tekoälyä käyttäen voitaisiin hieman yleistä mielikuvaa helpommin aikaansaada teos. En tosin käsittele väitöskirjassa nyt laajassa käytössä olevien tekoälyjen koulutuskäytäntöjä, joita pidän ongelmallisina, enkä siis varauksetta tue tekoälyjen käyttöä luovassa toiminnassa.

Olen ollut läpi opintojeni ja urani kiinnostunut immateriaalioikeudesta ja etenkin tekijänoikeudesta. Tein graduni kuvataiteen teosten hävittämistä koskevasta dilemmasta, jossa teoskappaleen omistajalle kuuluva omaisuuden kaltoinkohtelun oikeus ja taiteilijan tekijänoikeus voivat olla konfliktissa. Se vei vahvasti kohti tekijänoikeuden perimmäisten lähtökohtien pohdintaa. Tässä mielessä väitöskirjani on jatkoa tuolle samalle uteliaisuudelle.

Ennen väitöskirjahankettani ja siihen liittyviä projekteja työskentelin asianajomaailmassa enimmäkseen tavaramerkkien parissa. Olen myös opiskellut valokuvausta Lahden muotoiluinstituutissa sivutoimisesti, mikä on tuonut paljon ymmärrystä luovan prosessin realiteeteista silloin kun teoksia ei luoda täysin perinteisenä käsityönä.

Väitöskirjaprosessi opetti todella paljon substanssimielessä mutta myös hyvin arkisiakin asioita. Vapaan ja omaehtoisen projektin ajanhallinta, varsinkin perhe-elämään yhdistettynä on oma lukunsa, samoin kuin itsekriittisyydestä aiheutuvat epävarmuudet ja niiden sietäminen. Monografian kirjoittaminen tällaisesta erittäin ajankohtaisesta aiheesta on riskialtis projekti, ja minun oli hyväksyttävä, että johtopäätökseni voivat vanhentua nopeastikin. Tästä huolimatta en olisi voinut kuvitella kirjoittavani muusta aiheesta, niin vetäviä ja tärkeitä nämä kysymykset mielestäni ovat. Jälkikäteen ajateltuna artikkelipohjainen väitöskirja olisi tosin voinut olla parempi formaatti tällaiselle todella dynaamiselle aiheelle, vaikka olenkin tyytyväinen kirjaani tällaisena yhtenä katkeamattomana kokonaisuutena.