”Hyväksikäytössä ei ole enää kyse vain yk­sit­täis­ta­pauk­sis­ta”

Minut kutsuttiin tehtävään. Tiedekunta kysyi, olisinko kiinnostunut työelämäprofessuurista, ja lupauduin mukaan. Tiedekunta halusi rekrytoinnillani tuoda juristiopiskelijoille näkyväksi myös muita uravaihtoehtoja kuin yksityisen sektorin liikejuridiikan ja asianajotoimistot. Juristi voi tehdä hyvän uran myös muualla kuin yritysmaailmassa. Yksi keskeinen tavoite onkin ollut urapolkujen monipuolistaminen opiskelijoiden silmissä.

Pidän yliopistolla kurssia asiantuntijuudesta valtionhallinnossa ja julkisella sektorilla. Olen kutsunut arvostamiani kollegoita eri aloilta puhumaan omasta työstään. Mukana on ollut muun muassa syyttäjiä, tuomareita, ministeriöiden lainvalmistelijoita, laillisuusvalvojia ja työsuojeluviranomaisia.

Nuorilla tuntuu edelleen olevan kova paine päästä yksityisen sektorin liikejuridiikan pariin, mikä oli minulle jossain määrin yllätys. Muistan, että jo omana opiskeluaikanani se oli monen toive ja haave, vaikka itselleni se ei ollut. Tiesin jo varhain, että minua kiinnostavat enemmän yhteiskunnalliset tehtävät. Halusin vaikuttaa yhteiskuntaan lainsäädännön, oikeuden ja oikeudellisen ajattelun keinoin laajemmin.

Tämä on nyt kolmas vuoteni työelämäprofessorina, ja alkuvaiheessa pohdin paljon sitä, mitä annettavaa minulla olisi opiskelijoille. Kävin jopa kasvatustieteen perusopinnot kehittääkseni ymmärrystäni siitä, miten ihmisiä opetetaan. Kävin itseni kanssa paljon keskustelua siitä, mistä haluan opettaa ja mitä asioita haluan opiskelijoille välittää.

Täytyy sanoa, että tämä on ollut ammatillisesti yksi urani huippukohdista. Viihdyn yliopistolla todella hyvin. Aikoinaan tein väitöskirjan, mutta lähdin yliopistolta käytännön työelämään, koska halusin vaikuttaa konkreettisesti yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin – halusin olla itse tekemässä ratkaisuja enkä vain tutkimassa niitä. Nyt yliopistoon palaaminen on ollut hieno mahdollisuus. Olen edelleen oikeusministeriössä, mutta teen tätä sivutoimisesti.

Opiskelijoiden kanssa työskenteleminen on ollut myös henkilökohtaisesti hyvin antoisaa. Opiskelijat ovat aidosti kiinnostuneita oppimaan ja osallistumaan, ja he ymmärtävät maailmaa hyvin. Mielestäni toivo on nuorissa. Heidän vuorovaikutustaitonsa ja valmiutensa kriittiseen ajatteluun ovat todella hyviä, ja he haluavat osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. Uskon, että tulevaisuutemme on hyvissä käsissä.

Yksi selkeä muutos omiin opiskeluaikoihini verrattuna on se, miten paljon Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on kehittynyt tutkimusympäristönä. Siitä on tullut erittäin laadukasta, ansiokasta ja jopa vaikuttavaa tutkimusta tuottava instituutio. Omana opiskeluaikanani tilanne oli hieman erilainen.

Opetan opiskelijoita yhdessä väitöskirjatutkija Jani Hannosen kanssa. Pyrimme ohjaamaan heitä erityisesti kirjoittamisessa ja kriittisessä oikeudellisessa ajattelussa. Toivon, että kurssimme auttaa ymmärtämään syvemmin, miten haavoittuvuustekijät vaikuttavat ihmisten päätöksentekokykyyn ja todellisiin toimintamahdollisuuksiin. Haavoittuvuus ei kuitenkaan ole vain yksilön ominaisuus, vaan siihen vaikuttavat myös ihmisten elinolosuhteet. Juristien on tärkeä tiedostaa, että myös lainsäädäntö, sen puutteet ja hallinnolliset käytännöt voivat luoda ja vahvistaa olosuhteita, joissa hyväksikäyttö tapahtuu. Samantyyppistä kriittistä ajattelua voidaan hyödyntää myös monien muiden yhteiskunnallisten ongelmien tarkastelussa.

Itselleni kaikkein antoisinta on ollut opettaa erikoistumisjaksoa ihmiskaupan vastaisesta oikeudesta. Kyseessä on laaja, 12 opintopisteen kurssi, jonka pohjalta opiskelijat voivat tehdä myös notaarityönsä. Kurssilla käsitellään sitä, mitä ihmiskauppa on, miten se näkyy yhteiskunnassa ja millä tavoin siihen voidaan vaikuttaa lainsäädännön keinoin. Pyrin kannustamaan tulevia juristeja ymmärtämään, että he voivat olla yhteiskunnallisen muutoksen tekijöitä normien soveltamisen lisäksi. Tästä näkökulmasta puhutaan mielestäni edelleen liian vähän.

Monialaisuuden ymmärtäminen ja hyvät yhteistyötaidot ovat keskeisiä työelämätaitoja. Asioita muutetaan yhdessä, joten juristien on ymmärrettävä, kuinka tärkeää muiden tieteenalojen osaamisen arvostaminen on. Oikeustieteen opiskelijat keskittyvät luonnollisesti vahvasti omaan alaansa, mutta pyrin korostamaan sitä, että jos asioita haluaa aidosti muuttaa ja viedä eteenpäin, tarvitaan yhteistyötä ja kykyä osoittaa arvostusta myös muiden asiantuntemusta kohtaan. Suurten yhteiskunnallisten muutosten keskellä pelkkä juridinen osaaminen ei useinkaan riitä.

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa opetetaan luonnollisesti sitä, mikä voimassa oleva oikeustila on ja miten lainsäädäntöä sovelletaan. Sen lisäksi opiskelijoiden on kuitenkin opittava arvioimaan kriittisesti ja rohkeasti myös itse lainsäädäntöä ja sen soveltamiskäytäntöjä. Juristin pitää kyetä hahmottamaan, millaisia seurauksia niillä on yksilöille ja yhteiskunnalle sekä millaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja ja näkökulmia yhteiskunnallisiin ongelmiin voitaisiin tarjota poliittisille päättäjille ja lainsäätäjille. Kriittinen ajattelu on juristille välttämätöntä, ja ainakaan vielä tekoäly ei kykene korvaamaan sitä.

Usein kaikkein tärkeimpiä hetkiä opiskelijoille ovat kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset, joten niihin kannattaa varata runsaasti aikaa. Ne ovat arvokkaita tilanteita myös opettajalle. Niissä kuulee opiskelijoiden ajatuksia omasta tulevaisuudestaan, urastaan sekä niistä epävarmuuksista ja peloista, joita heillä voi olla. Näiden asioiden yhdessä pohtiminen ja vaihtoehtojen etsiminen on ollut myös itselleni hyvin antoisaa, ja toivon, että olen voinut olla opiskelijoille avuksi.

Toinen tärkeä asia on kirjoittamisen opettaminen: miten oma ajattelu saadaan kirjoitettua selkeästi näkyviin ja miten sitä kannattaa ilmaista erilaisissa tilanteissa. Kirjoittaminen on keskeinen työelämätaito myös juristeille.

Olen saanut paljon tukea yliopistolta ja tiedekunnalta, ja olen saanut toteuttaa kursseja yhdessä Janin kanssa. Se on ollut minulle erittäin arvokasta. Tiedekunta tarjoaa paljon tukea ja erilaisia mahdollisuuksia, joten niihin kannattaa tarttua. Omalla kohdallani se on ollut jopa edellytys sille, että olen pystynyt yhdistämään työelämäprofessuurin ja muun työni.

Yritysten pitäisi kantaa nykyistä suurempaa vastuuta siitä, etteivät ne omassa toiminnassaan syyllisty hyväksikäyttöön tai tue ihmiskauppaa. Kun aloitin työni ihmiskaupan parissa, ajattelin ilmiön olevan melko tarkasti rajattavissa ja tehokkaasti hoidettavissa esimerkiksi rikosoikeusjärjestelmän avulla. Mitä pidempään olen työtä tehnyt, sitä selvemmäksi ongelman laajuus on tullut – ja se näyttää jatkuvasti laajenevan.

Aiemmin puhuttiin selkeistä riskialoista, mutta nykyään työperäistä hyväksikäyttöä tulee esiin yhä useammilla aloilla. Tilannetta kiihdyttävät esimerkiksi kevytyrittäjyyden yleistyminen, pitkät alihankintaketjut sekä tilanteet, joissa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä painostetaan toimimaan elinkeinonharjoittajina työsuhteen sijaan. Myös alustavälitteinen työ näyttää lisääntyvän jatkuvasti. Ihmiskauppa voi olla myös muuta kuin työperäistä hyväksikäyttöä. Viime aikoina olemme panostaneet erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvan ihmiskaupan ehkäisyyn ja torjuntaan.

Toinen huolestuttava asia liittyy kansainvälisten opiskelijoiden tilanteeseen. Osa opiskelijoista saapuu Suomeen jo valmiiksi merkittävästi velkaantuneina. Samalla heidän pitäisi pystyä maksamaan lukukausimaksuja sekä kattamaan asumisen ja elämisen kustannukset, usein myös perheenjäsentensä osalta. Tällainen tilanne voi altistaa hyväksikäytölle työelämässä.

On pelottavaa huomata, että hyväksikäytössä ei ole enää kyse vain yksittäistapauksista, vaan siitä on tullut rakenteellinen ongelma.