”Poliisin tietojenvaihtoa koskevat lain­sää­dän­tö­hank­keet tekivät tutkimuksestani entistäkin ajan­koh­tai­sem­man”

Väitöskirjani aiheena on lainsäädäntö, joka koskee poliisin oikeuksia saada toisilta viranomaisilta henkilötietoja ja antaa niitä toisille viranomaisille salassapitosääntelyn estämättä. Väitöskirjassa tutkitaan tällaisen lainsäädännön edellytyksiä sekä kyseistä lainsäädäntöä koskevia kehittämistarpeita. Kysymys on julkisuus- ja tietosuojalainsäädännöstä poliisioikeudellisessa kontekstissa.

Väitöstutkimuksen keskeisenä tuloksena on, että viranomaisen lakisääteiset tietojenkäsittelyn vastuut eivät muodosta yhteensovitettavaa kokonaisuutta. Tutkimuksen perusteella viranomaisen tietojen antamista koskeva lainsäädäntö on muodollista ja tulkinnanvaraista. Keskeisenä ongelmana tässä kohtaa nousi tutkimuksessani tietojen antamisen sääntelyyn kytkeytyvä, perustuslakivaliokunnan edellyttämä muodollinen välttämättömyysedellytys. Tutkimuksen tulosten perusteella myös arkaluonteisten tietojen sääntelyyn liittyy ongelmia ensinnäkin siksi, että valtiosääntöisesti arkaluonteiset tiedot eivät saa samanlaista suojaa kuin erityiset henkilötietoryhmät. Toiseksi tietojen tulkitsemisen arkaluonteisiksi jatkuvasti laajentuessa tulisi lainsäädännössä kiinnittää huomiota siihen, millainen käsittely voi muuttaa sinänsä tavanomaisen tiedon arkaluonteiseksi, sen sijaan, että tavanomaisia tietoja luokiteltaisiin arkaluonteisiksi varmuuden vuoksi, vaikka ne eivät sitä lähtökohtaisesti olisi.

Suoritin maisteritutkintoni aikuisopiskelijana, eli yli kolmikymppisenä, ja gradun kirjoittaminen oli niin mieluista, että halusin jatkaa oikeustieteen, erityisesti lainopin, kirjoittamista. Se oli yksi niistä syistä, jotka johtivat ajatukseen, että lähtisin kirjoittamaan väitöskirjaa.

Näin väitöskirjaprojektin myös mahdollisuutena syventää osaamistani ja päästä urallani eteenpäin, minkä voin näin jälkikäteen ajatellen katsoa olleen oikeaan osuva näkemys. Olin työskennellyt poliisihallinnossa monta vuotta, minkä vuoksi pidin itsestään selvänä alusta alkaen, että tutkisin poliisia koskevaa aihepiiriä. Olin kiinnostunut myös informaatio-oikeudesta, ja sitä kautta löysin aihepiirin, jossa voin tutkia poliisioikeuden hallinto-oikeudellista ulottuvuutta, joka on mielestäni jäänyt varsin vähälle huomiolle oikeustieteessä.

Aihepiiri osoittautui väitöstutkimuksen aikana vielä ajankohtaisemmaksi kuin mitä arvelin sen olevan aloittaessani väitöskirjan kirjoittamista: väitöskirjaprojektin aikana vuonna 2023 ilmestyi hallitusohjelma, jossa oli useita kirjauksia muun muassa poliisin tietojenvaihtoa koskevasta lainsäädännöstä, ja sitä myöten käynnistyi monia siihen liittyviä lainsäädäntöhankkeita. Erilaisten käänteiden kautta pääsin lopulta itse sisäministeriöön lainvalmistelutehtäviin väitöskirjaprojektini ollessa loppuvaiheessa.

Väitöskirjaprojekti oli kaiken kaikkiaan kuusi vuotta kestävä kokonaisuus, johon kuului monenlaisia vaiheita, ja jälkeenpäin arvioituna se on kehittänyt osaamistani monella tavoin. Tutkimuksen kohteena olevan lainsäädännön sekä lainopin metodin tuntemus syventyivät huomattavasti. Väitöskirjaprojekti kehitti lähdekritiikkitaitoa, kykyä hallita ja jäsennellä laajoja tietokokonaisuuksia ja analysoida tietoa.

Olin myös kolme vuotta yliopiston työsuhteessa, jona aikana opin työskentelystä tutkijana hankkeissa sekä tiede- ja yliopistomaailman kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Keskeistä kaikessa tässä oli ottaa vastaan jatkuvaa kritiikkiä, koska jokainen osatutkimus kävi läpi vertaisarvioinnin, ja välillä omia kirjoituksia opponoitiin erilaisissa seminaareissa ja muissa yhteyksissä. Kritiikin vastaanottokyky vahvistui vuosien aikana samalla, kun itseluottamus omaa tutkijaidentiteettiä ja osaamista kohtaan kasvoi. Myös oma kyky ja rohkeus antaa rehellistä palautetta muiden teksteistä parani.

Erilaisten geneeristen taitojen kehittymisestä voisi mainita yleisölle puhumisen taidon, jota sain harjoittaa paljon esitellessäni tutkimustani eri yhteyksissä sekä osallistuessani opetustehtäviin. Voisikin sanoa, että tohtorikoulutus ei ole pelkkää kirjoittamista, vaan se on myös hyvin paljon puhumista.