Valtion tuella rakennetaan ja korjataan tuhansia kohtuuhintaisia asuntoja

20.01.2023 07:48

Valtioneuvosto on päättänyt suunnitelmasta, jonka perusteella valtio tukee kohtuuhintaista asuntotuotantoa vuonna 2023. Kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa edistetään myöntämällä 1,95 miljardia korkotuettua lainaa. Tuen avulla voidaan rakentaa noin 9 310 uutta ja peruskorjata noin 4 050 asuntoa. Asuntojen rakentamiseen ja perusparantamiseen tarkoitettu korkotuki maksetaan valtion talousarvion ulkopuolisista valtion asuntorahaston varoista.

"Kohtuuhintainen asuntotuotanto on aivan erityisen tärkeää nyt kasvavien elinkustannusten keskellä. Sillä on myös tärkeä rooli asunnottomuuden poistamisessa Suomesta", ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo korostaa.

Entistä enemmän tukea erityisryhmien asumiseen

Erityisryhmien asuntoja tuetaan korkotukilainalla sekä siihen liittyvällä investointiavustuksella. Tukea myönnettäessä etusijalla ovat kaikkein vaikeimmassa asuntotilanteessa oleville erityisryhmille – pitkäaikaisasunnottomille, kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja muistioireisille –  tarkoitetut asuntohankkeet.

Erityisryhmille tarkoitettujen asuntojen rakentamiseen ja perusparantamiseen käyttösuunnitelmassa osoitettu valtuus on aiempaa suurempi, sillä hankkeiden määrä on kasvanut ja tarve entistä suurempi. Näille osoitettu korkotukivaltuus on 510 miljoonaa euroa (415 milj. euroa v. 2022), jolla arvioidaan lainoitettavan 3 700 asunnon rakentaminen ja 550 asunnon perusparantaminen. Vuoden 2023 talousarviossa myös erityisryhmien investointiavustusvaltuuden määrää nostettiin 120 miljoonaan euroon (90 milj. euroa v. 2022).

Asu­mi­soi­keus­a­sun­to­jen kunnostuksiin varaudutaan

Myös asumisoikeusasuntoihin suunnattu valtuus pysyy korkealla tasolla. Asumisoikeusasunnot tuovat asuinalueelle enemmän vaihtoehtoja, jonka avulla yhä useampi löytää sopivan asunnon. Monipuolinen asukasrakenne ehkäisee segregaatiota. Yhä suurempi osa asumisoikeustaloista on myös perusparannuksen tarpeessa. Asumisoikeusasunnoille suunnattava valtuus on 530 miljoonaa euroa. Valtuuden avulla arvioidaan rakennettavan noin 1 780 ja perusparannettavan 2 200 asuntoa.

Tuki suunnataan erityisesti kasvaville alueille, joissa asuntojen tarve on suurin. Nyt hyväksytty käyttösuunnitelma ohjaa sitä, miten ARA-tuotanto kehittyy. Valtaosa valtion tukemasta asuntotuotannosta (ARA-asunnot) kohdistetaan suurimpiin kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle. Valtion tuella rakennettaville ja peruskorjattaville asunnoille tulee olla pitkäaikainen tarve, eikä ARA-tuotannon hinta- ja vuokrataso saa ylittää yleistä hinta- ja vuokratasoa. Tuotannossa painotetaan esteettömyyttä. Ikääntyneiden henkilöiden asuntojen suunnittelussa lähtökohtana on, että asukas voi asua samassa asunnossa elämänsä loppuun saakka. Valtion tuen kohdentamisessa otetaan huomioon energiatehokkuus, ja hankkeissa voidaan edistää kiertotaloutta ja fossiilittomien energialähteiden käyttöä.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ajankohtaiset

Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää