Heidi Antinkari

Juridiikan laatusisällöt taipuvat moneen muotoon

11.09.2024 15:44

Yhä useampi meistä tarvitsee lainsäädäntötietoa, kun sääntelyä syntyy uusille aloille. Juridiikan sisältöjen kustantaja palvelee lakiasiantuntijoiden lisäksi laajaa ammattiryhmien kirjoa, eikä sama lähestymistapa istu kaikille yleisöille. ”Vaihtoehtoja on oltava useita – kustantajan valintojen taustalla on aina lukijan tarve”, sanoo Alman juridiikan sisältöjen julkaisupäällikkö Heidi Antinkari.

Kuka päättää, mitä saamme luettavaksi – kustantaja kuuntelee kenttää

”Oikeuskirjallisuuden kustantaja seuraa sääntelyuudistuksia ja pyrkii vastaamaan niistä syntyviin välittömiin tiedontarpeisiin”, Antinkari toteaa. Kustannusohjelmassa huomioidaan sekä eri oikeudenalojen ajantasaisen tiedon tuotanto että kiinnostavien uusien teemojen käsittely.

Alman tekijäverkostoon kuuluu eri oikeudenalojen erityisosaajia, joilla on ajantasainen tieto oman alansa kehityksestä. He toimivat kustantajan silminä ja korvina työelämän eri sektoreilla. Asiantuntijakirjoittaja löytää kirjoittamisen aiheita mm. käydessään keskusteluja kollegojen kanssa, todistaessaan käytännön ongelmatilanteita asiantuntijatyössä sekä seuratessaan aktiivisesti lainsäädäntömuutoksia ja mediassa puhututtavia aiheita.

”Jokaisesta sisällöstämme tehdään business case ennen kustannuspäätöstä. Kirjoittajan kanssa hahmotetaan idean potentiaali: onko aihe kohdeyleisölleen tärkeä ja kiinnostava, ehkä ainutlaatuinenkin, ja onko suunniteltu lähestymistapa ja formaatti lukijalle soveltuva”, Antinkari kertoo.

Ketkä lukevat – kohderyhmien tarpeet lähtökohtana

Kirjoittajan pitää tuntea yleisönsä ja valita sille sopiva käsittelytapa. Vaikka juridisia sisältöjä tehdään ensisijaisesti juristeille, yhteiskunnan oikeudellistuessa syntyy koko ajan lisätarvetta lainsäädäntöön pohjaavalle tiedolle myös muiden ammattiryhmien käyttöön.

Täysin uusi laki saa usein ensin kommentaarin, ja myöhemmin sen rinnalle kirjoitetaan asiakokonaisuuksittain eteneviä teoksia ja muita sisältöjä. Silloin kun lukijalta puuttuu juridinen koulutus, toimiva muoto teokselle saattaa olla esimerkiksi käytännönläheinen ja soveltava käsikirja.

Kustantajana huolehdimme siitä, että lopputuote on lukijaa palveleva niin sisällöltään, esitystavaltaan kuin laajuudeltaankin.”

Teosformaatteja mietitään lukijan käyttötarpeen mukaan. Faktantarkistukseen voi sopia päivittyvä digitaalinen kommentaari, erityisosaamista kartuttavaan perehtymiseen taas painettu teos, joka luetaan kannesta kanteen. ”Alman erikoisuus on valtavan teosvalikoiman tarjoava digitaalinen Verkkokirjahylly, josta asiantuntijatyötä tekevä löytää niin kattavat hakuteokset kuin kaikki julkaisemamme juridiikan kirjat verkkokirjoina. Osa teoksista on hyllyssä myös äänikirjoina. Teosten lainsäädäntölinkitykset Suomen Laki-palveluun ohjaavat arvokkaan lisätiedon pariin”, Antinkari kertoo.

Kokonaisnäkemys syntyy osaamista yhdistellen

Kirjoittaminen on tyypillisesti työtä, joka tehdään varsinaisen päivätyön ulkopuolella. ”Kokeneet kirjoittajamme ovat aikatauluttamisen mestareita, jotka ymmärtävät, kuinka tärkeää on varata aikaa huolelliselle taustatyölle, välitavoitteisiin pilkotulle kirjoittamiselle ja tekstin luetuttamiselle asiantuntevilla kommentoijilla”, Antinkari sanoo.

Usein teosta kirjoitetaan ryhmässä, jolloin eri alojen osaajat tuovat käsiteltävään teemaan moniammatillista osaamista ja useita näkökulmia. ”Tekijäverkostostamme löytyvän osaamisen yhdistely tuottaa parhaimmillaan yksittäiseen teokseen rikkaan kokonaisnäkemyksen. Kun teos lisäksi julkaistaan satojen kirjojen digitaalisessa kokoelmassa Verkkokirjahyllyssä, lisätietoa samasta teemasta löytyy helposti hakutoiminnolla”, Antinkari summaa.

.

Alma Talent Lakitieto -tablet

Juridiikan parhaat sisällöt

Verkkokirjahylly on suurin kotimaisen oikeuskirjallisuuden digitaalinen kirjasto. Se on osa Alman Lakitieto-sisältökokonaisuutta, johon kuuluvat myös Suomen Laki -palvelun ajantasainen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö sekä Juridiikan ajankohtaiset -palvelun uutiset ja artikkelit. Kun käytät toisiinsa linkitettyjä palveluita yhdessä, saat käyttöösi lain lisäksi sen tulkinnan.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Aiheeseen liittyvää