Ym­pä­ris­tön­suo­je­lu ja teolliset innovaatiot – ikuisessa ristiriidassako?

Tutkin väitöskirjassani, miten Euroopan unionin innovaatioihin keskittyvä teollisuuspolitiikka vaikuttaa teollisuudessa kehitettäviin ja käyttöön otettaviin uusiin teknologioihin. Keskityn erityisesti siihen, miten ympäristölainsäädännön ja -politiikan tavoitteet on otettu huomioon teollisuuden vihreää siirtymää säänneltäessä.

Keskeinen havaintoni on, että kahden tavoitteen – ympäristönsuojelun korkean tason varmistamisen ja teollisten innovaatioiden edistämisen – välillä on jatkuva jännite. EU pyrkii vauhdittamaan teollista innovaatiota tukeakseen vihreää ja kilpailukykyistä taloutta, kun taas ympäristölainsäädäntö on suunniteltu ehkäisemään haittoja, suojelemaan ihmisten terveyttä ja turvaamaan luontoa. Nämä kaksi tavoitetta eivät sovi saumattomasti yhteen. Tämä selittyy osaltaan sillä, että varovaisuusperiaate ohjaa sekä ympäristölupaviranomaisten että tuomioistuinten toimintaa. Sen seurauksena ympäristölupia arvioitaessa on otettava huomioon tieteellinen epävarmuus mahdollisista ympäristölain rikkomuksista. Jotta teollinen innovaatio voisi edetä lupamenettelyssä, sen teknisen kypsyyden on oltava riittävällä tasolla, jotta sen ympäristö- ja terveysvaikutuksia voidaan arvioida luotettavasti. Epävarmuus innovaation ympäristövaikutuksista voi näin ollen muodostua esteeksi luvan myöntämiselle.

Väitöskirja nostaa esiin myös laajemman kysymyksen EU:n vihreästä ja digitaalisesta teollisesta siirtymästä. Se kysyy, luotetaanko teknologian kykyyn ratkaista ympäristöongelmia liikaakin. Analyysini kyseenalaistaa EU-politiikan oletuksen, että nopea teollinen ja teknologinen kehitys johtaa automaattisesti ekologisesti kestävään kehitykseen. EU:n teolliseen kehitykseen vaikuttavaa lainsäädäntöä arvioidaan paitsi oikeudellisesta näkökulmasta myös tieteellisen uskottavuuden kannalta.

Yleisesti ottaen väitöskirjani osoittaa, että EU:n lainsäädännöllä on voimakas rooli teollisten innovaatioiden suunnan ohjaamisessa. Lainsäädännöllä ei kuitenkaan onnistuta sovittamaan yhteen vihreään kasvuun perustuvaa nopeaa teollista muutosta, vahvaa ympäristönsuojelua ja kansalaisten luottamusta. Totean tutkimuksessani, että aidosti kestävän teollisen siirtymän saavuttamiseksi tarvitaan ekologisesti perusteltu ja arvoketjut huomioiva oikeudellinen kehys.

Minua on aina kiinnostanut monitieteellisyys pelkän juridiikan sijasta. Graduni tein ympäristöministeriölle kiertotalouteen keskittyvässä co-creation lab:ssa, jossa oli mukana monialaisesti gradun kirjoittajia ja ministeriön lisäksi yrityksiä, jotka tarvitsivat tietoa kiertotaloudesta. Kirjoitin graduni ravinteiden kierrosta maataloudessa, ympäristöoikeudellisesta näkökulmasta. Toimin myös ilmastoaktivistina maisteriopintojeni aikana, vuosina 2018–2020, ja keskityin opinnoissani oikeusfilosofian lisäksi ilmasto- ja ympäristöoikeuteen.

Väitöskirjatyöni aloitin niin ikään monitieteellisessä projektissa nimeltä Circular economy of water in industrial processes (CEIWA), jossa aloin tutkia ympäristöoikeuden ja teollisten innovaatioiden suhdetta. Myöhemmin pääsin kirjoittamaan väitöskirjani loppuun monitieteellisessä BIOS-tutkimusyksikössä, unelmatyöpaikassani.

Ennen kaikkea opin väitöskirjaprosessin aikana tutkimaan, ja argumentaatiotaitoni kehittyivät. BIOS-tutkimusyksikössä minusta kasvoi itsenäinen asiantuntija kollegoideni tuella ja heidän inspiroimanaan. Opin seisomaan omilla jaloillani ilman jatkuvaa validoinnin tarvetta.

Itsevarmuuteni ja asiantuntijuuteni kehittyivät väitöskirjaprosessin aikana, mutta väitöskirjan tekeminen on henkisesti ja älyllisesti erittäin haastava prosessi. Vaikka sain tukea, jouduin olemaan tarkka siitä, ettei minua ylityöllistetä. En ole kone, eikä minun pidäkään olla – olen ihminen. Olen (melko) nuori nainen, ja se tuottaa joskus haasteita asiantuntijatehtävissä. Olen huomannut, etteivät kaikki kohtele osaavia nuoria naisia heidän ansaitsemallaan kunnioituksella. Toivoisin asian olevan toisin.