
Voiko juristi hymyillä?
JURISTI YRITTÄÄ | ”Et voi olla juristi – hymyilet liikaa.” Tämän lauseen perhejuristi Katariina Kuusiluoma on kuullut useammin kuin kerran. Se kertoo jotain sekä juristeihin liitetystä mielikuvasta että Katariinan tavasta kohdata ihminen: lämpimästi ja läsnä ollen.
Olen yrittäjäperheen tytär. Halu tehdä itse ja toteuttaa omaa visiota ja tapaa tehdä elävät minussa vahvana. Se näkyy kaikessa aina visuaalisesta ilmeestä lähtien. Kaikki on viestintää, ja se jos mikä on vaikea laji.
Olen palannut perhejuridiikan maailmaan ja yrittäjäksi Kuusiluoma Perhejuristeihin tämän vuoden maaliskuussa. Aiemmin toimin yrittäjänä Frida Perhejuristeissa ja sittemmin digitaalista alustaa hyödyntäneessä Lexlyssä, joka törmäsi lopulta suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin erilaisuuteen. Lexlyn tarinan päättyminen oli hurjan iso pettymys ja epäonnistuminen, sitä ei käy kieltäminen. Toisaalta tuntuu, että veimme juridiikan markkinaa, palveluiden digitalisoitumista ja nyttemmin tekoälyistymistä eteenpäin melkoisesti. Kilpailijoita ja uusia yrityksiä alkoi syntyä nopeammin kuin aikaisemmin.
Hyppy liikejuridiikan puolelle Fondialle oli Lexlyn jälkeen tärkeä ja vahvistava kokemus myös siitä, mikä on minulle juridisesti kaikkein kiinnostavinta – eri elämäntilanteiden juridiikka ja me tavalliset ihmiset. Oppina Fondia-aika oli kuitenkin tosi arvokas.
Viisas varautuu, kun kaikki on vielä hyvin
Nykyisessä yrityksessäni tavoitteeni on tarjota yksilöllinen ja palveleva Family Office -tyyppinen lakipalvelu, joka on saavutettava. Family Office viittaa usein erityisen varakkaille henkilöille tarjottaviin Wealth Planning -palveluihin, mutta itse haluan, että palveluni ovat saavutettavissa ilman varallisuusrajoja. Ihmisen kohtaaminen on tärkein toimintaani ohjaava arvo ja päivittäinen tekoni.
Oman elämän surulliset käännekohdat, kuten avioero, isän kuolema, läheisen sairastuminen ja epäonnistumiset eli omat menetyksen kokemukset ovat opettaneet kuuntelemaan ihmisiä. Merkittävät elämäntapahtumat ovat hetkiä, jolloin lakiasiat eivät tunnu lainkohdilta vaan elämältä. Minulle juridiikka ei ole pelkkää oikeudellista asiantuntemusta – se on rinnalla kulkemista, kuuntelemista ja yhdessä selviämistä. Haluan olla perhejuristi sanan jokaisessa merkityksessä.
Autan ihmisiä varautumaan tulevaan ja lisäksi silloin, kun elämä yllättää tai pysäyttää. Olen erikoistunut perhe- ja jäämistöoikeuteen sekä perhevarallisuuteen ja verotukseen liittyviin kysymyksiin ja tarjoan apua muun muassa avioeroissa ja osituksissa, perunkirjoituksissa ja perinnönjaoissa, avio- ja avoehdoissa, testamenteissa ja jäämistösuunnittelussa, edunvalvonta-asioissa sekä muissa oman elämän lakiasioissa.
Viisas pysähtyy, varaa aikaa ja varautuu tulevaisuuteen silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Silloin on mahdollista rauhassa ajatella, kuunnella ja päättää. Esimerkiksi ikikiireisten yrittäjien elämässä yrityksen ja perheen asiat kulkevat usein käsi kädessä, eivätkä pelkkä minimi-YEL ja pakolliset vakuutukset riitä turvaamaan elämää äkillisissä tilanteissa.
Palautteena olen kuullut, että saan asiakkaani tuntemaan olonsa turvalliseksi ja kuulluksi ja että kanssani on helppo puhua – myös silloin, kun asioiden käsittely on raskasta ja pelottavaa. En kiirehdi maaliin vaan hyväksyn, että elämän isot ja usein henkisesti vaativat päätökset ovat prosessi, jota ei voi hoputtaa liiaksi. Tämä on minulle tärkeä arvo, sillä juridiikka ei saa jäädä pelkäksi juristien salakieleksi vaan sen tulee palvella ihmisiä.
Perhejuridiikkaa kahvipöytäkeskusteluissa
Tarjoamamme Lakineuvola-palvelu on hyvä esimerkki matalan kynnyksen saavutettavasta palvelusta. Se on helppo ja edullinen tapa saada apua juridisiin pohdintoihin, kysymyksiin ja huoliin silloin, kun ne ahdistavat ja kuormittavat, vaikkei varsinaista ongelmaa edes vielä olisi.
Kohtaan asiakkaitani myös keskellä heidän arkeaan ja elämäänsä. Perhejuridiikan kotikutsut Tupperware-hengessä vievät juridisen tiedon suoraan ihmisten koteihin, missä keskustelu ystävä- ja lähipiirin kesken on turvallista, jaettua ja lämminhenkistä. Monet asiakkaat ovat kertoneet, että tällainen lähestymistapa auttaa tarttumaan asioiden hoitamiseen ajoissa.
Myös Perhejuridiikan tietoiskut työpaikoilla ovat herättäneet kiinnostusta, sillä kuten tiedämme, työelämä itsessään kuormittaa, ja lisäksi monella on huoli perheestä, parisuhteesta tai ikääntyvien vanhempien ja appivanhempien asioista. Aiheet nousevat usein työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluihin, ja moni kaipaakin apua ja vastauksia, joihin juristi voi tarjota asiantuntevan mutta helposti lähestyttävän tuen.
Uskon vahvasti siihen, että tulevaisuuden juridiikassa inhimillisyys on valttia. Tekoäly ei tule ratkaisemaan suurinta pullonkaulaa – ihmisen tarvetta tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Tekoälyn kanssa voi toki keskustella, mutta se ei korvaa ihmistä. Tekoäly tulee auttamaan juristeja työssään, mutta en usko, että se hoitaa ihmisten tai yritysten tärkeitä asiakirjoja ja sopimuksia ihan yksinään. Juristin tärkeimpiä tulevaisuuden taitoja tulevat olemaan ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot – kyky kohdata, olla läsnä, viestiä oikealla tavalla, kysyä, kuunnella ja ymmärtää. Näitä taitoja ei oikiksessa opita.
***
Lue myös sarjan muut jutut:
Camilla Kylander: ”Kun työelämä muuttuu, tarvitsemme motivoituneita juristeja kysymään hyviä kysymyksiä”
Katariina Ruuskanen: “Alan murroksessa pitää uskaltaa tehdä asioita uudella tavalla”
Timo Lappi: “Oman yrityksen kasvu ja kansainvälistyminen energisoi”
Johanna Tallberg: Rakentaminen on käytännön juridiikkaa

Juristikirje
Juristikirje tarjoaa joka toinen viikko asiantuntijahaastatteluja sekä juttuja juridiikan ilmiöistä ja ihmisistä. Juristikirje tuntee suomalaisen juristin!
Aiheeseen liittyvää

Hyvä kaupunkisuunnittelu torjuu eriarvoistumista

Ajanvietettä lomapäiviin – kollegoiden vinkit
