Vel­ka­jär­jes­te­lys­sä olevien velallisten välttämättömiin elin­kus­tan­nuk­siin ja ulosoton suojaosuuksiin korotus vuoden 2023 alussa

15.12.2022 07:03

Velkajärjestelyssä olevien velallisten välttämättömiksi elinkustannuksiksi laskettavaan rahamäärään sekä palkan ulosmittauksessa velalliselle jätettävään ulosoton suojaosuuteen tehdään indeksitarkistus vuoden 2023 alusta alkaen. Suojaosuus nousee takuueläkkeen tasolle vuoden kokeilun ajaksi.

Vuonna 2023 ulosotossa olevalle velalliselle jätettävä suojaosuus on 30,75 euroa päivässä velallisen itsensä osalta ja 8,99 euroa päivässä velallisen elatuksen varassa olevan henkilön, esimerkiksi lapsen, osalta. Velallisen, jolla ei ole elatuksen varassa olevia henkilöitä, suojaosuus on näin ollen 922,50 euroa kuukaudessa.

Myös velkajärjestelyssä olevien velallisten välttämättömiksi elinkustannuksiksi laskettavia rahamääriä korotetaan kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Esimerkiksi yksin asuvan henkilön tai yksinhuoltajan välttämättömien elinkustannusten määräksi lasketaan ensi vuoden alusta alkaen 667 euroa kuukaudessa. Näistä kustannuksista velallisen ei tarvitse esittää erillistä selvitystä.

Lähde ja lisätietoja: oikeusministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ajankohtaiset

Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää