Milloin työmatkaan käytetty aika on työaikaa?

14.04.2020 08:49

Teen työmatkoja kotoa ja toimipaikastani autolla. Kuljetan autossani asiakkaille esitteitä ja muita materiaaleja. Onko matkustamiseen käytetty aika tällöin työaikaa?

Työaikalain mukaan matkustamiseen käytettävää aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työsuorituksena. Näin on tilanne ensinnäkin silloin, kun päätehtävä on ajoneuvon kuljettaminen. Silloin kun ajoneuvon kuljettaminen ei ole työntekijän pääasiallinen työ, joudutaan arvioimaan, milloin matkustaminen on niin olennainen osa työsuoritusta, että siihen käytetty aika on katsottava työajaksi.

Työneuvoston lausuntojen mukaisesti esimerkiksi pienten ammattityökalujen mukana kuljettaminen ei tee matka-ajasta työaikaa. Asennusauton tai liikkuvan myyntivaraston tai -näyttelyn mukana kuljettaminen tai työkoneen siirto työskentelypaikalle katsotaan työsuoritukseksi, ja silloin matkustamiseen käytetty aika on työaikalain mukaista työaikaa.

Tässä tapauksessa matkustamisessa ei ole kysymys työsuoritukseen rinnastettavasta työstä, eli matkustamiseen käytettyä aikaa ei lueta työajaksi. Eri asia on se, onko matkustamiseen käytetyn ajan korvaamisesta muutoin sovittu.

PERUSTE: työaikalain (872/2019) 3 §:n 2 momentti.

Lisää kysymyksiä ja vastauksia työaikalain yleisimmistä ja tärkeimmistä aiheista kirjassa Harri Hietala ja Keijo Kaivanto: 101 kysymystä ja vastausta uudesta työaikalaista (Alma Talent).

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto päivittyvä sähköinen Fokus-teos Esimiehen työoikeus (Alma Talent).

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto, Johanna Pystynen: Esimiehen käsikirja 2020 (Alma Talent). Ilmestyy huhtikuussa 2020.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ajankohtaiset

Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää