KKO: Tapaamisoikeus ei ollut lasten edun mukaista 

26.01.2023 10:34

Lasten huolto oli uskottu yksin heidän äidilleen ja lasten oikeus tavata isäänsä oli poistettu. Kysymys siitä, oliko asiassa perusteita olla vahvistamatta tapaamisoikeutta edes valvottuna.  

Korkein oikeus katsoi, että lasten isä on uhkaavalla ja toistuvalla väkivaltaisella käyttäytymisellään selvästi vaarantanut lasten tasapainoista tunne-elämän kehitystä ja hyvinvointia. Lapset ovat vielä heitä olosuhdeselvityksen täydennyksen yhteydessä kesällä 2022 kuultaessa ilmaisseet lastensuojelun sosiaalityöntekijöille pelkoa isäänsä kohtaan sekä tuoneet esiin muistikuviaan isänsä väkivaltaisesta käyttäytymisestä. 

Lapset olivat ilmoittaneet mielipiteenään, etteivät he halunneet pitää yhteyttä isäänsä tai tavata isäänsä tämän aikaisemman väkivaltaisen käytöksen aiheuttaman pelon takia. Lasten mielipide osaltaan puolsi tapaamisten epäämistä. 

Korkein oikeus katsoi, että lasten ja isän väliset valvotutkin tapaamiset ovat vielä tässä vaiheessa omiaan psyykkisesti kuormittamaan lapsia ja aiheuttamaan vaaraa heidän tasapainoiselle kehitykselleen. Lasten edun mukaista on tällä hetkellä kokonaan poistaa heidän oikeutensa tavata isää. Kuten lapsenhuoltolain 12 §:stä ilmenee, asiaa on mahdollista arvioida uudelleen olosuhteiden muututtua taikka jos tähän muutoin on aihetta.

Lue koko tapaus KKO:2023:5 Suomen Laki –hakupalvelussa. Katso myös KKO:2007:71.

Kirjoittaja Suomen Laki -toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ajankohtaiset

Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää