
KKO purki rangaistusmääräyksen päiväsakon rahamäärän osalta
Syyttäjä oli rangaistusmääräyksellä määrännyt A:lle sakkorangaistuksen. Päiväsakon rahamäärä oli vahvistettu A:n verotuksen mukaisten tietojen perusteella. A haki rangaistusmääräyksen purkamista päiväsakon rahamäärän osalta sillä perusteella, että hänen tulonsa olivat rangaistusmääräyksen antamishetkellä olennaisesti muuttuneet.
Korkeimman oikeuden toimivaltaan kuului tutkia purkuhakemus, joka koski rangaistusmääräyksessä määrätyn päiväsakon rahamäärän alentamista. Rangaistusmääräys purettiin päiväsakon rahamäärän osalta.
Rangaistusmääräyksen purkamisen edellytykset
Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Luvun 16 §:n mukaan myös lainvoimaiseen tuomioon rinnastettava oikeudellinen ratkaisu voidaan luvun säännösten nojalla purkaa.
Korkeimman oikeuden vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan nojalla voidaan arvioida lainvoimaisen sakkotuomion purkamista myös pelkästään sakon rahamäärän osalta (KKO 2016:83, kohta 9 ja siinä viitatut ratkaisut).
Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2016:83 (kohta 20) katsonut edelleen, että tuomion purkamiselle ei muodosta estettä se, että sakotettu on laiminlyönyt esittää tuloistaan selvitystä pääasian ratkaisseelle tuomioistuimelle tai hakea muutosta ratkaisuun säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin. Näin ollen tällainen laiminlyönti ei estä lainvoimaisen tuomion purkamista päiväsakon rahamäärän osalta, jos purkamisen edellytykset muutoin täyttyvät.
A:lle annettu rangaistusmääräys voidaan päiväsakon rahamäärän osalta purkaa, jos hänen nyt esittämänsä selvitys olisi johtanut siihen, että hänelle olisi määrätty olennaisesti alhaisempi päiväsakon rahamäärä, mikäli selvitys olisi esitetty jo rangaistusmääräystä annettaessa.
Lue koko tapaus KKO:2023:25 Suomen Laki –hakupalvelussa.

Juridiikan parhaat sisällöt
Alma Talent Lakitieto -sisältökokonaisuutta tuottavat juridiikan parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.
Kirjoittaja Suomen Laki -toimitus

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Verohallinto: Suomessa 2 000 yrityksellä yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen

KHO jatkaa oikeusavun palkkioasetuksen tuntihinnan soveltamista
