KKO arvioi eläin­ten­pi­to­kiel­lon määräämisen edellytyksiä

A oli syyllistynyt eläinsuojelurikokseen lyömällä raveissa ohjastamaansa hevosta lukuisia kertoja ajopiiskalla ja ohjilla. A oli toiminut ammattimaisesti hevosten parissa 1980-luvulta lukien, eikä sen osalta ollut tullut esille seikkoja, jotka olisivat osoittaneet A:n kykenemättömäksi tai soveltumattomaksi huolehtimaan hevosten hyvinvoinnista.

Korkein oikeus katsoi, että eläinsuojelurikoksen perusteella eläintenpitokiellon määräämistä harkittaessa keskeinen merkitys oli sillä, osoittiko eläinsuojelurikokseen syyllistyneen henkilön teko tämän kykenemättömäksi tai soveltumattomaksi huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että A:n syyksi luetun eläinsuojelurikoksen tai muunkaan asiassa esille tulleen perusteella häntä ei voitu pitää soveltumattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan hevosten hyvinvoinnista. Vaatimus eläintenpitokiellon määräämisestä hylättiin. (Ään.)

Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 17 luvun 23 §:n 1 momentin (14/2011) mukaan joka tuomitaan törkeästä eläinsuojelurikoksesta on samalla tuomioistuimessa määrättävä eläintenpitokieltoon. Tuomioistuin voi kuitenkin jättää kiellon määräämättä, jos siihen on erityisen painavia syitä. Joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta tai lievästä eläinsuojelurikoksesta, voidaan samalla määrätä eläintenpitokieltoon. Eläintenpitokielto voidaan määrätä myös henkilölle, joka tuomitaan eläinsuojelulain 54 §:n 1 momentin nojalla eläinsuojelurikkomuksesta tai eläinten kuljetuksesta annetun lain 39 §:n nojalla eläinkuljetusrikkomuksesta ja jota voidaan pitää soveltumattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Sittemmin mainittua säännöstä on muutettu lailla 696/2023. Voimassa oleva rikoslain 17 luvun 23 §:n 1 momentti vastaa asiallisesti aikaisemmin voimassa ollutta säännöstä.

Rikoslain 17 luvun 23 §:n 2 momentin mukaan eläintenpitokieltoon määrätty ei saa omistaa, pitää eikä hoitaa eläimiä eikä muuten vastata eläinten hyvinvoinnista. Kielto voi koskea määrättyjä eläinlajeja tai eläimiä yleensä. Pykälän 3 momentin mukaan eläintenpitokielto voidaan määrätä vähintään yhden vuoden määräajaksi tai pysyväksi.

Arvioitavana olevassa tapauksessa A on raviradalla volttaustilanteessa ja hevosta radalta ulos ohjatessaan lyönyt ajopiiskalla ja ohjilla ohjastamaansa hevosta yhteensä noin sata kertaa syyllistyen menettelyllään eläinsuojelurikokseen. Eläinlääkäri on välittömästi tapahtuman jälkeen tarkastanut A:n ohjastaman hevosen ja havainnut hevosen karvoissa lautasilla lyöntijälkiä. Syytteessä ei ole edes väitetty, että hevoselle olisi aiheutunut ulkoisesti havaittavissa olleita vammoja. Hevonen oli tilanteessa kuitenkin tärissyt ja vetänyt selkäänsä kyyryyn.

Eläinsuojelurikoksena A:n syyksi luettu menettely on liittynyt raviurheilun kilpailutilanteeseen, jossa hevonen ei ollut toiminut tilanteen ja ohjastajansa edellyttämällä tavalla. A:n ohjastamaansa hevoseen kohdistamaa ajopiiskan käyttöä ja ohjilla lyömistä on ollut lukumääräisesti paljon, mutta menettely ei ole ollut kestoltaan erityisen pitkä.

A:n menettelystä on aiheutunut hevoselle tarpeetonta kärsimystä ja kipua sekä tuskaa. Tästä yksittäisestä kilpailutilanteessa tapahtuneesta menettelystä ei ole kuitenkaan pääteltävissä, miten A kohtelee hevosia muutoin. Korkein oikeus katsoo, että A:n syyksi luettu eläinsuojelurikos ei siten käsillä olevissa olosuhteissa itsessään osoita, että häntä tulisi pitää soveltumattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista.

Korkein oikeus toteaa, että A on esitetyn selvityksen perusteella toiminut ammattimaisesti hevosten parissa eri tehtävissä jo 1980-luvun alkupuolelta alkaen. Asiassa esitetyn perusteella hänen aikaisempaan toimintaansa hevosten kanssa ei ole kohdistunut huomautettavaa. Nämä seikat puhuvat sitä vastaan, että A:ta olisi pidettävä soveltumattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan hevosten hyvinvoinnista.

Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole aihetta eläintenpitokiellon määräämiseen. Asiassa ei ole siten syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen.

Katso ennakkopäätös KKO:2024:78 Suomen Laki -hakupalvelussa.