
KKO antoi ennakkopäätöksen tuotevastuulain soveltamisesta
Vakuutusyhtiö korvasi kotivakuutuksen perusteella kuluttajalle asunnossa syttyneestä tulipalosta aiheutuneen vahingon. Onnettomuusselosteessa arvioitiin, että tulipalo oli aiheutunut edellisenä päivänä ostetusta kahvinkeittimestä. Kahvinkeitin oli varustettu A:lle rekisteröidyillä tavaramerkeillä. Vakuutusyhtiö vaati A:lta korvausta tuotevahingosta.
Korkein oikeus katsoi, että A oli tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan varustamalla sen tavaramerkeillään.
Korkeimman oikeuden johtopäätös tässä asiassa
Nyt kysymyksessä oleva kahvinkeitin oli varustettu A:n tavaramerkeillä Philips ja Saeco. A on siten markkinoinut tuotevahingon aiheuttanutta kahvinkeitintä omanaan. A on näin ollen tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla vastuussa vakuutusyhtiölle aiheutuneesta vahingosta, jos muut korvausvastuun edellytykset täyttyvät.
Kun hovioikeus on hylännyt kanteen sillä perusteella, että tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen vastuuperuste ei ole täyttynyt, se ei ole lausunut siitä, onko A tuotevastuulain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla saattanut todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sen liikkeellelaskuhetkellä. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia on tältä osin palautettava hovioikeuteen.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan viipymättä ottaa asia käsiteltäväkseen.
Lue koko ratkaisu KKO:2023:8 Suomen Laki -hakupalvelussa.
Kirjoittaja Suomen Laki -toimitus

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

KKO antoi maakaaren mukaista kirjaamismenettelyä koskevan ennakkopäätöksen

KKO antoi ennakkopäätöksen kuittauksen edellytyksistä
