KKO antoi en­nak­ko­pää­tök­sen rangaistuksen mittaamisesta huu­mausai­ne­ri­kok­sis­sa 

A ja B olivat pitäneet laittomasti levitystarkoituksessa hallussaan yhteensä 200 910 kappaletta bentsodiatsepiinejä eli klonatsepaamia, alpratsolaamia tai diatsepaamia sisältäneitä huumausaineiksi luokiteltuja tabletteja. B oli tämän lisäksi levittänyt 79 600 kappaletta klonatsepaamia sisältäneitä tabletteja. Rangaistuksen mittaamisessa Korkein oikeus otti huomioon diatsepaamin keskimääräisenä väärinkäyttöannoksena 30 milligrammaa sekä alpratsolaamin ja klonatsepaamin keskimääräisenä väärinkäyttöannoksena 5 milligrammaa. Korkein oikeus katsoi, että mitattaessa rangaistusta bentsodiatsepiinien hallussapidosta ja levittämisestä voitiin johtoa hakea näitä vähemmän vaaralliseksi arvioitua kannabista koskevasta rangaistuskäytännöstä. Bentsodiatsepiinien kannabisvalmisteita haitallisemman luonteen vuoksi rangaistuksen tuli kuitenkin olla lähtökohtaisesti ankarampi kuin vastaavan kaltaisesta kannabista koskevasta rikoksesta tuomittava rangaistus. 

Korkeimman oikeuden ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei hovioikeuden A:lle tuomitsemaa 3 vuoden 8 kuukauden ja B:lle tuomitsemaa 3 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistusta ollut aihetta muuttaa.  

Rikoslain 50 luvun 2 §:n mukaan törkeästä huumausainerikoksesta tuomitaan vankeutta vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta. 

Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. 

Huumausainerikoksissa rangaistuksen mittaamiseen vaikuttaa keskeisesti se, kuinka vaarallisesta huumausaineesta on kysymys ja kuinka suuri määrä huumausainetta teon kohteena on ollut. Huumausaineen määrää voidaan arvioida vaikutuksiltaan ja siten vaarallisuudeltaan erilaisten huumausaineiden osalta kunkin huumausaineen tavanomaisen käyttöannoksen avulla. Huumausainerikoksesta tuomittavan rangaistuksen ei kuitenkaan tule perustua yksin rikoksen kohteena olevan huumausaineen laatuun ja määrään, vaan rangaistuksen mittaamisessa on otettava huomioon kaikki rikoslain 6 luvun 4 §:ssä mainitut seikat (esim. KKO 2023:94, kohta 9 ja siinä viitatut ratkaisut). 

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä tavanomaisella huumausaineen käyttöannoksella on tarkoitettu lähtökohtaisesti sellaista kerta-annosta, jota voidaan pitää keskimääräisenä tai tyypillisenä kysymyksessä olevan huumausaineen käytössä. Käyttöannoksen suuruuteen voivat osaltaan merkittävästi vaikuttaa käyttäjälle tottumisen myötä syntyvä sietokyky sekä se tapa, jolla huumausainetta käytetään. Eri käyttötavoilla huumausaineen imeytyminen elimistöön ja aineen vaikutukset voivat olla hyvin erilaisia. Huumausaineen edelleen luovuttamisen käsittävissä teoissa edellä mainitut käyttäjään ja käyttötapaan liittyvät yksilölliset seikat eivät yleensä ole luovuttajan kontrolloitavissa. Pääsääntöisesti tällaisia käyttäjäkohtaisia eroja ei siten voida ottaa huomioon, vaan arvioinnin tulee perustua tavanomaisesti huumausainekäytössä toteutuvaan käyttöannokseen. (KKO 2014:34, kohta 10). 

Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2005:62 (kohta 6) todennut, että lääkeaineita ja muita huumausaineita ei molempien kolmeryhmäisestä vaarallisuusluokittelusta huolimatta voida suoraan verrata toisiinsa. Esimerkiksi vaarallisuudeltaan lievään ryhmään kuuluvien bentsodiatsepiinien on todettu olevan kokonaisuudessaan kannabisvalmisteita haitallisempia, mutta vähemmän haitallisia kuin esimerkiksi amfetamiini ja ekstaasi. 

Lue koko ratkaisu KKO:2024:32 Suomen Laki –hakupalvelussa.