KKO: Aiemmin tuomitun ehdollisen van­keus­ran­gais­tuk­sen perusteella ei ollut mahdollista jättää rangaistusta tuomitsematta 

Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan sanamuoto, lainkohdan edellä kuvattu lainvalmisteluaineisto sekä edeltä ilmenevä lainsäädännön systematiikka ja kehitys kokonaisuutena puoltavat selvästi käsitystä, että säännöksen soveltamisala on määräytynyt yhdenmukaisesti kulloinkin voimassa olevan rikosten yhtymistä tai yhteistä rangaistusta koskevan sääntelyn kanssa. Rangaistusjärjestelmässä lähtökohtaisesti varsin harkinnanvaraisesti ja pidättyvästi sovellettavaksi tarkoitettua mahdollisuutta jättää rikoksentekijälle syyksi luetusta teosta rangaistus tuomitsematta ei ole perusteltua laajentavasti soveltaa asetelmissa, joita kyseisessä säännöksessä tarkoitetut rikoslain 7 luvun säännökset eivät koske. 

Vuonna 1997 toteutetun, jälkikonkurrenssijärjestelmän yksinkertaisemiseen nimenomaisesti tähdänneen uudistuksen jälkeen yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien rikoslain 7 luvun säännösten mukaan ehdollisella vankeusrangaistuksella ei enää ole merkitystä myöhemmässä tuomitsemistilanteessa lukuun ottamatta ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskevia tilanteita. Kun huomioon otetaan konkurrenssiperusteisten yhteisen rangaistuksen määräämistä ja tuomitsematta jättämistä koskevien säännösten soveltamisalojen yhdenmukaisuus, ei tätä lainsäädännössä tietoisesti omaksuttua ratkaisua ole perusteltua sivuuttaa rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan laajentavalla tulkinnalla. Tällaista tulkintaa ei tue myöskään sanotun säännöksen ensisijainen tarkoitus edistää prosessitaloudellisia hyötyjä. 

Vastakkaista tulkintaa puoltaisi hovioikeuden perusteluissa mainittu rikoslain 7 luvun 6 §:n ilmentämä tavoite siitä, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä (ks. myös esim. KKO 2020:90, kohta 16 ja KKO 2022:43, kohta 11). Tämä tavoite ei kuitenkaan edes rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisen yhteydessä mahdollista ehdollisen vankeusrangaistuksen huomioon ottamista rangaistusta määrättäessä, eikä rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohtaa ole tälläkään perusteella syytä tulkita toisin kuin lain 7 luvun 6 §:ää. 

Korkein oikeus toteaa vielä selvyyden vuoksi, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 18 §:n pääsääntö samaa vastaajaa koskevien syytteiden lähtökohtaisesta yhteiskäsittelystä on sinänsä tärkeä muun ohessa yhteisen rangaistuksen määräämiseen liittyvien näkökohtien vuoksi. Eri syytteiden yhdessä tai erikseen käsitteleminen ratkaistaan kuitenkin lain mukaan tarkoituksenmukaisuusperusteilla, ja käytännön oikeuselämässä esiintyy tilanteita, joissa juttukokonaisuus on perusteltua muun ohella käsittelyn viivytyksettömyyden takaamiseksi pilkkoa eri oikeudenkäynneissä käsiteltäväksi. Korkein oikeus katsoo, ettei syytteiden lähtökohtaista yhteiskäsittelyä koskeva periaatekaan oikeuta poikkeamaan siitä, miten rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan säännöstä on edellä kohdissa 17 ja 18 mainittujen syiden vuoksi tulkittava. 

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan säännöksen nojalla ole mahdollista jättää rangaistusta tuomitsematta aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen perusteella. 

Lue koko ratkaisu KKO:2024:30 Suomen Laki -hakupalvelussa.