
Kansainvälinen arviointi: Suomen paikkatietotutkimus on maailman huipputasoa
Kansainvälinen tieteellinen asiantuntijaryhmä on arvioinut Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen (FGI) tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden erinomaiseksi. Arviointiraportti julkaistiin 10.2.2023.
Asiantuntijaryhmän mukaan Paikkatietokeskuksen tieteellinen tutkimus on kansainvälisellä huipputasolla ja laitoksen asiantuntemusta arvostetaan ympäri maailmaa. Laitos kuuluu maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan, mutta Paikkatietokeskuksen tutkimusta hyödynnetään laajasti yhteiskunnassa, mm. liikenne- ja viestintäsektorilla, turvallisuudessa, puolustuksessa sekä ympäristö- ja rakentamisaloilla.
Arvioinnissa todettiin, että Paikkatietokeskuksen fuusioiminen osaksi Maanmittauslaitosta vuoden 2015 alusta on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Paikkatietokeskuksen tutkimuksen säilyttäminen maailman huipulla kuitenkin edellyttää sen erityispiirteiden huomioimista osana Maanmittauslaitosta. Arvioinnissa nostettiin erityisesti esiin Metsähovin geodeettinen tutkimusasema, joka on alallaan yksi maailman korkeatasoisimmista tutkimusinfrastruktuureista.
Paikkatietokeskuksen tutkimus liittyy esimerkiksi maankuoren liikkeiden mittaamiseen, kansallisten koordinaattijärjestelmien ylläpitoon, satelliittipaikannuspalveluiden kehittämiseen, drooniteknologian laajoihin sovellusmahdollisuuksiin ympäristön kartoituksessa sekä erilaisten paikkatietoaineistojen hyödyntämiseen ilmastonmuutoksen hallinnassa. Paikkatietokeskuksen tutkimusaloja ovat geodesia ja geodynamiikka, kaukokartoitus ja fotogrammetria, navigointi ja paikannus, sekä geoinformatiikka ja kartografia.
Maa- ja metsätalousministeriö teetti arvion Paikkatietokeskuksen toiminnasta vuonna 2022. Arviointipaneelin puheenjohtajana toimi Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen. Kansainväliset asiantuntijat olivat prof. Dieter Fritsch (Saksa), prof. Anna Jensen (Tanska) ja prof. Sandra Verhagen (Alankomaat).
Lähde ja lisätietoja: maa- ja metsätalousministeriön tiedote.

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Suomi saa 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen

Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
