Julkisen ja yksityisen puolen työnvälittäjien yhteistyön tiivistäminen helpottaa työvoimapulaan vastaamista

08.02.2023 10:38

Vaikka työllisyysaste on historiallisen korkealla, pula osaavasta työvoimasta hidastaa talouden kasvua koko Suomessa. Julkisen ja yksityisen puolen työnvälittäjien yhteistyötä lisäämällä työvoimapulaan voidaan vastata nykyistä paremmin. Kohtaantokeskiviikko-tilaisuudessa esitellään kokeiluita, joilla työnvälittäjät yhdessä parantavat työn ja tekijöiden kohtaantoa. Tilaisuuteen osallistuu noin 400 julkisen ja yksityisen puolen työnvälittäjää. 

Osaavan työvoiman saatavuus on merkittävin pullonkaula Suomen talouden kasvulle ja investointinäkymille. Samalla kun lukemattomat työnantajat kärsivät työvoimapulasta, Suomessa on lähes 250 000 työtöntä työnhakijaa. Kun mukaan lasketaan myös erilaisissa toimenpiteissä olevat ja lomautetut, työnhakijoiden määrä nousee noin 400 000 henkilöön. 

Avoimia työpaikkoja on piilotyöpaikat mukaan lukien arviolta noin 200 000. TE-palveluissa on laskettu, että avoimen työpaikan täyttäminen kestää keskimäärin 124 päivää. Työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaantoa eli työn välitystä on kyettävä tehostamaan paitsi erilaisilla digitaalisilla matching-sovelluksilla myös eri toimijoiden yhteistyöllä.

Työvoimapulaan vastaaminen vaatii uusia toimintatapoja

Työ- ja elinkeinoministeriön kokoamassa työryhmässä yksityisen ja julkisen puolen työvälittäjät ovat etsineet keinoja, joilla työpaikkojen täyttämistä voidaan yhteistoimin nopeuttaa. Mukana työssä on ollut myös ELY- ja TE-palveluiden, kuntien ja kolmannen sektorin vapaaehtoisjärjestöjen väkeä. Kohtaantokeskiviikko-tilaisuudessa esitellään työssä esiin nousseita uusia ideoita ja toimintatapoja. 

”Kohtaanto-ongelma on menetettyä talouskasvua pahimmillaan. Työnvälityksenkin on uudistuttava talouden murrosten mukana. Siksi me olemme yhdessä yksityisten työvoimapalvelujen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa lähteneet luovasti keksimään erilaisia yhteistyötapoja, joilla työ ja tekijä saadaan kohtaamaan nykyistä paremmin”, sanoo alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.

”On hienoa, että olemme löytäneet työryhmässä uusia yhdessä tekemisen tapoja. Työnvälityksen markkinoiden rakentaminen ja ylläpitäminen on yhdessä tehtävää pitkäjänteistä tekemistä, johon niin yritysten, julkisen puolen työnvälittäjien kuin hankintojen kilpailuttajienkin pitää sitoutua”, jatkaa Henkilöstöala HELAn toimitusjohtaja Merru Tuliara

Koh­taan­to­kes­ki­viik­ko kattaa pöytään toimivia esimerkkejä yhteistyöstä

Kohtaantokeskiviikko-tilaisuudessa esitellään, millaisia yhteistyömalleja on menestyksekkäästi kokeiltu eri puolilla Suomea ja eri toimijoiden kesken. Kiinnostavat ja onnistuneet kokeilut rohkaisevat jatkamaan yhteistyötä sekä vakiinnuttamaan ja laajentamaan toimenpiteitä työvoiman kysyntään vastaamiseksi.

Lähde: työ- ja elinkeinoministeriön tiedote.

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ajankohtaiset

Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää