
Irtisanomisajan noudattamatta jättämisen seuraamukset
Toimihenkilön kanssa on sovittu puolin ja toisin kolmen kuukauden irtisanomisajasta. Kyseiseen toimihenkilöön ei sovelleta mitään työehtosopimusta eli irtisanomisajan sopiminen perustuu työsopimuslakiin. Toimihenkilö on irtisanoutunut yhden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Kesken jäävät työt aiheuttavat ongelmia työnantajalle. Onko tällaisesta työsopimuksen määräyksen noudattamatta jättämisestä seuraamuksia?
Työsopimuksen irtisanomisaika
Osapuolten sopima irtisanomisaika on kumpaakin sopijapuolta sitova. Työsopimuslain mukainen irtisanomisaika voi olla enintään kuusi kuukautta. Irtisanomisaika voi olla työnantajan ja työntekijän puolelta yhtä pitkä. Työntekijän irtisanomisaika ei voi olla työnantajan noudattamaa pidempi, mutta työntekijän irtisanomisaika voi olla lyhyempi kuin työnantajan.
Työsopimuslain mukainen irtisanomisaika määräytyy työsuhteen keston perusteella, ellei ole toisin sovittu. Näin ollen irtisanomisajat ovat sopimuksenvaraisia edellä mainittujen periaatteiden rajoissa.
Osapuolet voivat myös sopia irtisanomistilanteessa, ettei irtisanomisaikaa noudateta lainkaan.
Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen
Työntekijä, joka ei ole noudattanut työsopimuksensa mukaista irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työnantajalle kertakaikkisena korvauksena irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän. Jos irtisanomisajan noudattaminen on laiminlyöty vain osaksi, maksuvelvollisuus määräytyy noudattamatta jääneen irtisanomisajan osan palkkaa vastaavaan määrään.
Tässä tapauksessa, kun irtisanomisaika oli kolme kuukautta ja sitä noudatettiin yhden kuukauden osalta, maksuvelvollisuus koskee kahden kuukauden palkkaa. Työnantaja voi pidättää tämän korvauksen lopputilistä siltä osin kuin se on mahdollista ulosottorajoituksen mukaisesti
Vastaavasti työnantajan, joka on irtisanonut työsopimuksen noudattamatta irtisanomisaikaa, on maksettava työntekijälle korvauksena täysi palkka irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta tai siltä ajalta, kun irtisanomisajan noudattamatta jättäminen on laiminlyöty.
**
Varatuomari Harri Hietala (sopla.fi) on osallistunut monipuolisesti työehtosopimusneuvotteluihin, neuvontaan, asianajoon ja työlakien valmisteluun sekä niiden noudattamisen valvontaan. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Asianajaja, varatuomari, opetusneuvos Keijo Kaivanto on päivittäin tekemisissä haastavien työoikeudellisten kysymysten kanssa ja kirjoittanut useita työoikeutta käsitteleviä kirjoja yli 35 vuoden ajan.

Työsuhdetiedon parhaat sisällöt henkilöstöjohtamisen ja työoikeuden ammattilaisille
Alma Talent Työsuhdetieto -sisältökokonaisuutta tuottavat työsuhdeasioiden ja työoikeuden parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.
Kirjoittaja Harri Hietala ja Keijo Kaivanto

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

TEM-analyysi: Uusia työpaikkoja syntyi noin 258 000 vuonna 2023

Täysistunnossa käsittelyssä paikallisen sopimisen edistäminen ja työriitojen sovittelun muutokset
