
Hallituksen tasa-arvo-ohjelma on edennyt tavoitteiden mukaisesti
Hallituksen poikkihallinnollinen tasa-arvo-ohjelmatyöryhmä on arvioinut ohjelman etenemistä ja laatinut loppuraportin. Loppuraportissa arvioidaan, että suuri osa tasa-arvo-ohjelman toimenpiteistä saavutettiin hyvin maailmaa ravistelleista kriiseistä huolimatta. Hallitus keskusteli tasa-arvo-ohjelman etenemisestä iltakoulussa 22.2.2023.
Hallituksen tasa-arvo-ohjelma sisältää 55 keskeistä toimenpidettä, joilla ministeriöt edistävät sukupuolten tasa-arvon toteutumista. Toimet koskevat muun muassa työelämää, työn ja perhe-elämän yhteensovittamista ja taloudellisen tasa-arvon vahvistamista sekä seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia. Lisäksi ohjelma edistää tasa-arvoa varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa, vahvistaa sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista sekä tukee naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyä.
Tasa-arvoa vahvistettiin lainsäädännön keinoin
Tasa-arvo-ohjelma 2020–2023 sisälsi poikkeuksellisen paljon lainsäädäntöhankkeita, ja ne ovat pääosin myös valmistuneet. Hallituskaudella on parannettu seksuaalivähemmistöjen asemaa uudistamalla sukupuolen vahvistamisesta annettu laki, ns. translaki. Tasa-arvolain uudistuksen myötä velvollisuus laatia tasa-arvosuunnitelma laajennetaan myös varhaiskasvatukseen. Merkittävä edistysaskel naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan vähentämisessä on seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus. Lisäksi lainsäädäntöä on vahvistettu lähestymiskiellon osalta ja lisäämällä sukupuoli rangaistuksen koventamisperusteisiin.
Suurin osa tavoitteista on edennyt suunnitellusti, mutta palkka-avoimuuden edistäminen sekä raskaus- ja perhevapaasyrjinnän vähentäminen lainsäädännön keinoin eivät toteutuneet. Palkka-avoimuuden edistämistä kansallisesti tukee EU-parlamentin ja jäsenmaiden joulukuussa 2022 neuvottelema palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano. Tasa-arvon edistäminen onkin usein saanut tukea ja vauhtia EU:n aloitteista ja kansainvälisten sopimusten velvoitteista.
Valtavirtaistamisessa otettu askeleita eteenpäin
Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisessa on edistytty ohjelmakaudella. Valtavirtaistamisella pyritään saamaan aikaan pysyviä muutoksia hallinnon toimintatavoissa ja ohjeissa, joten edistyminen voi olla paikoitellen hidasta ja epätasaista. Osin myönteisestä kehityksestä huolimatta sukupuolinäkökulman sisällyttäminen hankkeisiin ja uudistuksiin on ollut haastavaa. Esimerkiksi sukupuolivaikutusten arviointi ei ole vielä vakiintunut osaksi budjettiprosessia ja säädösvalmistelua.
Loppuraportin mukaan tasa-arvo-ohjelman vaikuttavuus kasvaisi, jos jatkossa tasa-arvonäkökulma sisällytettäisiin jo valmisteluvaiheessa mukaan kaikkiin uudistuksiin ja hankeisiin. Hallitusten tasa-arvo-ohjelmien haasteena on ollut se, että ohjelman kirjaukset valmistuvat vasta kun hallituskauden keskeiset hankkeet ovat jo käynnissä. Tasa-arvotavoitteita on vaikea sisällyttää mukaan jälkikäteen. Ministeriöissä usein odotetaan, että velvoite tasa-arvon huomioimiseen eri uudistuksissa tulee tasa-arvo-ohjelmasta. Viranomaisilla on kuitenkin lakiin perustuva velvollisuus edistää suunnitelmallisesti tasa-arvoa.
Hallitusohjelmassa ennätysmäärä tasa-arvokirjauksia
Hallitusohjelmassa oli ennätysmäärä, yli 70 kirjausta tasa-arvosta. Päällekkäisten seurantaprosessien välttämiseksi tälläkin kertaa vain osa hallituskauden tasa-arvotavoitteista sisällytettiin tasa-arvo-ohjelmaan. Siksi kokonaisarvio hallituskauden aikaisesta edistymisestä sukupuolten tasa-arvossa vaatisi tasa-arvo-ohjelmaa laajempaa analyysiä. Kaiken kaikkiaan voidaan kuitenkin todeta, että hallitus on toteuttanut monia sukupuolten tasa-arvon kannalta keskeisiä ja tärkeitä hankkeita, kuten perhevapaiden ja seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisen.
”Tasa-arvo-ohjelma on tärkeä ja olennainen väline sukupuolten tasa-arvon edistämisessä. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi on tärkeää, että kaikki toimijat sitoutuvat ohjelman tavoitteisiin ja että tavoitteiden edistymistä seurataan tarkasti”, ministeri Thomas Blomqvist totesi loppuraportin käsittelyn yhteydessä. Ministeri lisäsi, että viime vuonna valmistunut hallituksen tasa-arvopoliittinen selonteko sisältää keskeiset suuntaviivat tasa-arvon edistämiselle 2020-luvun loppuun saakka.
Lähde ja lisätietoja: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Suomi saa 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen

Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
