
Apulaisoikeuskansleri kanteluratkaisun perustelemisesta
Apulaisoikeuskansleri saattoi Poliisihallituksen virkamiesten tietoon käsityksensä siitä, että oikeuskanslerille annetuissa selvityksissä todettujen seikkojen selkeämpi esiintuominen jo kanteluratkaisussa olisi parantanut perustelujen informatiivisuutta. Nämä antoivat kanteluratkaisua selvemmin vastauksen siihen, miten Poliisihallitus oli arvioinut kantelijan esittämää arvostelua, ja mitkä saatujen selvitysten seikat Poliisihallitus oli omassa itsenäisessä arvioinnissaan katsonut olennaisiksi.
Lisäksi apulaisoikeuskansleri totesi, että väkivallantekojen ja uhkausten riittävän keskitetyllä tutkinnalla voi olla merkitystä sen kannalta, tuleeko epäilty rikos selvitetyksi kokonaisvaltaisesti asian laadun edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi ihmiskaupparikokset voivat jäädä tunnistamatta ja selvittämättä, mikäli samaan uhriin kohdistetut yksittäiset väkivallanteot tutkitaan ainoastaan toisistaan erillisinä tapahtumina.
Asiassa ei ilmennyt Poliisihallituksen menetelleen lainvastaisesti. Apulaisoikeuskansleri saattoi kuitenkin sen tietoon käsityksensä tutkintojen keskittämisen merkityksestä ja perustelujen informatiivisuudesta.
Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Suomi saa 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvonnan vahvistamiseen

Suomen aikuisväestö PIAAC-tutkimuksen kärkimaa
