
Neuvoja kaaoksenhallintaan, ihmisten johtamiseen, ristiriitojen ratkomiseen ja niihin hetkiin, jolloin tekee mieli heittää tietokone ikkunasta – ja mennä itse perässä
Haluamme, että työllämme on merkitystä. Asiantuntijatyössä saavutetaan parhaat tulokset silloin, kun työntekijä haluaa niitä itse. Esihenkilön on ymmärrettävä tiimiläisiään, jotta hän voi ohjata heidän motivaatiotaan ja toimintaansa oikeaan suuntaan.
Mutta miten lampun saa syttymään jonkun päässä? Miten esihenkilö saa sekä itsestään että työntekijöistään parhaat puolet ja tehot esiin?
Menestystä rakennetaan luomalla yhteisöön keskinäistä luottamusta ja rohkaisemalla sen jäseniä itsenäiseen ajatteluun. Hyvä esihenkilö ymmärtää saaneensa valtaa voidakseen käyttää sitä muiden hyödyksi ja ennen kaikkea auttaakseen yhtiötä ja sen työntekijöitä onnistumaan. Hän tietää, että menestys rakennetaan luottamuksen varaan.
Laotse sanoo:
Vanhan ajan ihannehallitsijat hallitsivat niin,
että kansa ei tiennyt
hallitsijoita olevankaan.
Ihannehallituksen aikana asiat sujuivat,
työt saatiin tehtyä,
ja kaikki totesivat:
”Sehän kävi itsestään.”
Harvoin asiat kuitenkaan sujuvat niin kuin oli ajateltu. Muutosten toteuttaminen takkuaa, ihmiset turhautuvat, tavoitteita ei saavuteta. Silloin pitää osata johtaa muiden lisäksi myös itseään.
Tunne itsesi. Mieti mielenlaatuasi.
Jos loukkaannut helposti, lähdet mukaan turhiin taisteluihin.
Jos olet epätoivoinen, voit ottaa liian isoja riskejä.
Jos olet jääräpäinen, et huomaa, milloin pitää vaihtaa suuntaa.
Jos olet kostonhimoinen, voit mennä liian pitkällä.
--
Luonnettaan ei voi muuttaa mutta käytöstään voi.
Suutu aina vain harkinnan jälkeen. Riitaannu vain silloin, kun arvelet, että siitä on kokonaisuuden kannalta hyötyä.
Jos hallitset itsesi ja tunnet vallitsevan tilanteet, hallitset muita. Jos vielä osaat muuttaa suuntaa tarvittaessa, menestyt.
Hyväksyntää, kunnioitusta tai lojaalisuutta ei voi vaatia. Ne voi vain ansaita ajan kanssa, jos on niiden arvoinen.
Ja muista!
Maailmassa on paljon opittavaa. On vaikeaa tehdä asiat todella hyvin.
Pomon hommilla ei ole rajoja. Voit aina kehittyä paremmaksi.
Kysy itseltäsi, missä asioissa olet riittävän hyvä missä haluat vielä kehittyä ja mitä siihen tarvitaan.
Kysy sitten asiasta myös muiden mielipidettä.
Älä silti rupea parhaaksi. Parhaus vie harhaan. Kilpailu vie valtavasti energiaa, kun muita täytyy vaania koko ajan.
Muut eivät ole täydellisiä, vaikka siltä joskus tuntuu. Hekin ovat samassa jamassa ja pelkäävät riittämättömyytensä paljastuvan koska tahansa.
Täydellisyyden tavoittelu johtaa usein vääriin valintoihin. Useimmiten se johtaa uupumiseen.
Ole itsellesi reilu ja oikeudenmukainen. Olet päässyt siihen, missä olet, ja se kertoo sinusta jotakin. Et ansaitse kohtuuttomia vaatimuksia. Puhu itsellesi arvostavasti ja kannustavasti.
Ole itsesi ystävä.
**
Ajatukset ovat peräisin Teija Rantalan teoksesta Pieni kirja johtamisesta (Alma Insights, 2019). Rantala on koulutukseltaan toimittaja ja yhteiskuntatieteiden maisteri ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. Hän yhdistelee kirjassaan kokemuksiaan ja koulutuksista saamiaan oppeja LEAN-ajatteluun ja vanhaan taolaiseen johtamisfilosofiaan.


