
Apulaisoikeuskansleri: Yhdyskuntapalvelun seuraamusselvityksen hankkiminen
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa käräjätuomarina toimineen huomiota siihen, että tämän menettely oli luonut tarpeetonta epäluottamusta tuomioistuimen toimintaan rangaistuksen määräämisessä. Asia tuli oikeuskanslerin tietoon hovioikeuden ilmoittamana.
Käräjätuomari oli istunnossa pyytänyt syyttäjää selvittämään mahdollisuutta hankkia vastaajasta kiireellisesti yhdyskuntapalvelun soveltuvuusselvitys, sillä tuomio oli annettava ennen hänen määräaikaisen virkasuhteensa päättymistä. Seuraamusselvitystä ei ehditty laatia ennen tuomion antamista ja vastaaja tuomittiin ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Apulaisoikeuskansleri totesi, että rangaistuksen määrääminen ei voi riippua tuomarin virkasuhteen kestosta. Yksinomaan jo vaikutelma tällaisesta menettelystä on omiaan vaarantamaan luottamusta asianmukaiseen oikeudenhoitoon.
Käsiteltävässä asiassa seuraamusselvityksen puuttumisella ei ole ollut vaikutusta rangaistukseen, sillä käräjäoikeuden tuomion mukaan jo vastaajan aiemmat rangaistukset muodostivat esteen yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle. Käräjäoikeudella ei ollut siten tarvetta pyytää seuraamusselvitystä. Käräjätuomarin istunnossa esittämä pyyntö seuraamusselvityksen ripeästä hankkimisesta ja sitä koskevat virkasuhteen kestoon liittyvät perustelut olivat kuitenkin aiheuttaneet erityisesti vastaajassa perusteltua hämmennystä ja luoneet tarpeetonta epäluottamusta tuomioistuimen toimintaa kohtaan.
Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

Verohallinto: Suomessa 2 000 yrityksellä yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen

KHO jatkaa oikeusavun palkkioasetuksen tuntihinnan soveltamista
